Kynttiläihmiset elävät jo vuoden parasta aikaa – ja minä alan potea kynttilähäpeää
Kolumni
Kynttiläihmiset elävät jo vuoden parasta aikaa – ja minä alan potea kynttilähäpeää
Kun kynttiläihmiset hehkuttavat tuikkujen ja lyhtyjen sytyttelyn ihanuutta, yritän muistaa sytytellä omaa usb-ladattavaa tunnelmavaloani, kirjoittaa Unelmien Talo&Kodin toimituspäällikkö Anu Karttunen.
20.10.2023
 |
Unelmien Talo&Koti

Kun heinäkuu taittuu elokuuksi, eräs ihmisryhmä alkaa heräillä eloon. Ihanaa, saa alkaa sytytellä kynttilöitä, he julistavat ja julkaisevat someen kuvia lyhdyistä ja tuikkukipoista terassilla. Lokakuussa kynttiläihmiset elävät jo vuoden parasta aikaa, kun illat pimenevät ja koti kutsuu tunnelmoimaan kynttilänvalossa. Tuikkuja ja tikkuja kuluu.

Nukkumaan mennessä saatan muistaa, että ai niin, olisi voinut tänäkin iltana polttaa kynttilää.

Meille muille, ilmeiselle vähemmistölle, tämä on hiukan hankalaa aikaa. Olen joutunut opettelemalla opettelemaan kynttilöiden polttamista. Haluaisin kyllä olla kynttiläihminen, sillä rakastan elävän tulen luomaa tunnelmaa ja omistan kauniita kynttilänjalkoja. Niissä töröttää hienoja kynttilöitä, jotka pysyvät polttamatta vuodesta toiseen, koska unohdan sytyttää ne.

Sytyttely ei vain tunnu luontevalta. Nukkumaan mennessä saatan muistaa, että ai niin, olisi voinut tänäkin iltana polttaa kynttilää. Oikealle kynttiläihmiselle ei kävisi näin. Lyhdyissä pidän ajastimella toimivia ledikynttilöitä, jotta meillä edes joskus näyttäisi lepattavan liekki. Ei se fiilis ihan sama ole, sanovat kynttiläihmiset, ja uskon. Tuntuu huijaamiselta.

Otan valoni mieluiten auringosta ja automaattisesti.

Kynttilähäpeä sai minut viime talvena hankkimaan usb-ladattavan ja himmennettävän pöytävalaisimen tunnelman tuojaksi. Se onkin ihana, jos vain muistan ladata sen. Useimmiten en, joten sekin seisoo pimeänä.

Otan valoni mieluiten auringosta ja automaattisesti, mutta koska tästä kuitenkin alkaa pitkä pimeä, ei siitä selviytyäkseen auta kuin taas yrittää aloittaa kynttiläihmiseksi kasvaminen. Tikut esille ja tunnelmoimaan!

4 kommenttia