Jouduin joulun alla pakkolepoon ja se oli paras herätys – huomasin, että joulusta oli tullut stressaava suoritus

Tuleeko teille joulu ollenkaan? Näin oli huolestuneella äidilläni tapana kysyä puhelimessa aina joulun lähestyessä, kun en ollut vielä kuurannut saunaa, siivonnut kaappeja enkä leiponut pikkuleipiä.

Äidin joulu tuli, kun kaikki mahdollinen oli tehty: laatikot, kinkku, karjalanpaisti, savulohi, graavikalat ja sillit, rosolli, perunasalaatti, kotikalja, tortut, pullat, piparit ja pikkuleivät, kaikki pesty ja puunattu, sängyssä pakkasessa tuuletetut täkit ja mankeloidut lakanat. Aattoaamuna koti tuoksui Pled-kiillotusaineelle.

Nuorena aikuisena päätin, että vaikka äidin joulu oli ihana, omannäköinen juhlani olisi helpompi. Tuli kuitenkin lapsia, taloja ja kaikenlaista, ja pelkistetyn joulun päälle alkoi kertyä sekalainen kasa omia ja toisten perinteitä, odotuksia ja pakollisia ohjelmanumeroita. Joulusta tuli suoritus.

Viime jouluna toivuin leikkauksesta enkä kyennyt tekemään juuri mitään. Puoliso hoiti koko show’n ja valitteli, miksi joulu tuntui sinä vuonna jotenkin stressaavalta eikä yhtään niin hauskalta kuin aiemmin. Jännä juttu.

Joulun pakkolepo teki itselleni näkyväksi sen, että oikeastaan mitään ei ole ”pakko” tehdä. Jouluaatto oli ihana, vaikka en ollut raatanut keittiössä, juossut kaupoissa enkä jynssännyt lattialistoja. Huomasin, että itselleni tärkeitä ovat kukat, eivätkä nekään niin kovin tärkeitä. Pystyin elämään jopa puolison valitseman amarylliksen kanssa. Se sai nimekseen Sotilas, sillä se törötti laihana keppinä koko joulun ja avautui vasta kauan loppiaisen jälkeen.

Äitiä ei ole enää huolestumassa joulustani, enkä minäkään murehdi. Joulu tulee tänäkin vuonna, vaikka en suorittaisi. (Kunnon amarylliksen aion kuitenkin hankkia.)

Anu Karttunen on Unelmien Talo&Kodin ja Kotivinkin toimituspäällikkö.