Kotivinkki

Antti Holma etsi kotinsa patiolla yhteyttä luontoon – ”Savossa kasvanut kokee ihmeen sitruspuun äärellä”

Antti Holma etsi kotinsa patiolla yhteyttä luontoon – ”Savossa kasvanut kokee ihmeen sitruspuun äärellä”
Kotivinkin kolumnisti Antti Holma koetti tulla sinuiksi kotinsa takapihan kanssa, mutta lopulta voiton vei koiranpentu, uusi perheenjäsen.
Julkaistu: 30.3.2022

Tyttökullat-sarjan floridalaisnaisilla oli talo, jonka verantaa kutsuttiin lanaiksi havaijilaisen saaren mukaan. Siinä oli samanlaista omanarvontuntoa kuin eteläpohjalaisessa isässäni, joka nimitti Sonka­järven-kotimme savista takapihaa puutarhaksi, ”koska se on puutarha”.

Oli siellä toki pihlaja ja jopa polvenkorkuinen, kitulias tammi, jonka joka vuosi luultiin kuolleen, kunnes se aina kesän tullen puski ulos pari lehteä. Leikkimökin takana oli nurmikossa mutainen läntti, johon istutettiin herneitä, isäni sanoin kasvimaa. Tarina kertoo, että siskoni kävivät siinä taaperoikäisinä pissalla, ja sen ansiosta – tai siitä huolimatta – maasta versoi eräänä kesänä varsi, joka tuotti yhden, ylpeän herneen. Tulkaa poimimaan viinimarjoja, isä huuteli vuodesta toiseen puutarhaansa rapsutellessaan, mutta kukaan ei koskaan tullut. Pakkoko siellä puskissa on rymytä, aikuisen ihmisen, minä kysyin.

Kuvittelin itseni patiolle liehumaan kevyessä aamutakissani.

Nykyisen kotini takapiha on nimeltään patio. En tiedä, mitä se tarkoittaa, mutta täällä länsirannikolla nimitystä käytetään usein. Mikä tahansa betonivuorattu loukko, jossa tönöttää yksi myrkyllinen sormipuu, on ainakin asunnonmyynti-ilmoituksissa patio. Ranskalainen ääntää sen ”passio”, kuten vaikkapa Matteuksella, amerikkalainen ”paddy-o”. Suomalainen ääntää sen oikein, eli niin kuin se kirjoitetaan. Kukaan ei silti tiedä, mitä sillä pitäisi tehdä.

Kun muutimme taloon, olin erityisen innoissani juuri patiosta. Kuvittelin itseni sinne liehumaan keveässä aamutakissa sitruunalimonaditarjottimen kanssa niin kuin lanaille ikään, mutta kesäisin siellä on viisikymmentä astetta lämmintä ja denguekuumetta levittäviä hyttysiä, talvisin sormia alkaa paleltaa kymmenessä minuutissa ja housujen takamus harmaantuu, kun Kalifornian maastopalojen tuhka on pinttynyt penkeille rosoiseksi pinnotteeksi. Kaikki tyttökullatkin ovat kuolleet.

Löysin patiolle merkityksen sattumalta. Alkutalvesta etsiessäni teollisuusvahvuista vessanpöntönpuhdistajaa suuresta rautakaupasta ostin parkki­paikan puutarhamyymälästä hetken mielijohteesta sitruuna- ja mandariinipuut. Se nauratti minua sillon ja se naurattaa minua nyt. Etelän ihminen ei koskaan voi ymmärtää sitä ihmettä, jota Savossa kasvanut kokee sitruspuun äärellä. Minun on vieläkin vaikea uskoa, että jokin satsuma voi olla oikea, olemassaoleva kasvi, eikä vain muovinen tekoköynnös ravintola Hollivootin ruokapuolen ovilla lapsuuden Sonkajärvellä.

Olin yhtä metsän ja luonnon kanssa, kunnes löin lapiollani kastelujärjestelmän letkun läpi ja muistin asioiden oikean laidan.

Samana iltana iskin pation laitojen multaan pisto­lapion, jonka terässä vielä oli hintalappu ja kas, alussa olivat patio, lapio – ja niin edelleen. Tunsin itseni isäni pojaksi, minulla oli oma puutarha, olinpa esi-isienikin jäljillä, sillä sukunimeni on Holman torpasta lähtöisin, olin suomalainen mies, olin yhtä metsän ja luonnon kanssa, kunnes löin lapiollani kastelujärjestelmän letkun läpi ja muistin asioiden oikean laidan.

Ajattelin, että otan luontoon ja kaikkeen luonnonkaltaiseen jälleen etäisyyttä, mutta sitten meille tuli koira. Se otti pation heti omakseen, kaivoi kukkapenkin kuolleeseen osaan hirmuisen kuopan ja kakkasi diskreetisti ison puun taakse. Nyt se nukkuu vieressäni kuono selkäni takana ja liikkeistä päätellen uneksii olevansa hirmuinen, suuri susi. Se on yhtä vähän susi kuin ravintola Hollivoot on Hollywood tai minä kätevä torppari, mutta ehkä pääasia ei olekaan yhtäläisyysmerkeissä, vaan yhteyden etsimisessä.

Äitini kertoi puhelimessa, että he olivat käyneet isän metsäpalstalla puuhastelemassa. Vastasin, että minäkin lakaisin juuri pation ja kastelin bambut.

Antti Holma on maalaispoika, joka on tehnyt luonnon kanssa sellaisen diilin, että hän pysyy kaukana luonnosta, jos luonto pysyy kaukana hänestä.

Kommentoi »