Tuijotin pöntön yläpuolelle suureen vasuun järjestelemiäni pikkupyyhetötteröitä ja minua harmitti. Mieheni, joka käyttää pyyhkeitä pyörälenkeillään hikirätteinä, otti aina samat yksilöt vasun reunasta siten, että keskellä asetelmaa tötteröt olivat vielä valkoisia ja pörheitä, reunoilla sekapyykissä harmaantuneita.

Halusin ojentaa häntä käyttämään myös pörheitä tötteröitä laadun tasaamiseksi, mutta silloin havahduin kam­mot­tavaan todellisuuteen: minusta oli tullut kotitaloushirviö.

Minua huimasi. Miten tähän oli tultu? Vastaus on helppo: syypää on eräs pandemia hillitsemistoimineen. Jos ihminen on kotonaan kuukausi­kaupalla, maailma muuttuu kodin kokoiseksi tai ainakin jakautuu jyrkemmin kahteen osaan: omaan, hallittavissa olevaan maailmaan ja oven takana odottavaan kaoottiseen ja pelottavaan ulkomaailmaan.

Aina ei tarvita pandemiaa. Kotitaloushirviö voi syntyä milloin tahansa, kun ihminen viettää liikaa aikaa samassa tilassa.

Vuosikausia sitten ystäväni vuokrasi kolkon työhuoneen. Kun hän lähti lomailemaan Eurooppaan, sain luvan käyttää tilaa hänen poissaollessaan. Ennen lähtöään yksinäisen loisteputken valossa viikkoja työskennellyt, verisuonen värinen ystäväni opasti vakavana, että keltainen rätti on yleispuhdistukseen, mutta sitä ei saa käyttää maidon pyyhkimiseen, sillä se alkaa helposti haista.

Kirjoitin ohjeet ylös, ja hyvästelimme. Istuin vuorostani työhuoneella kuukauden, loisteputki sirisi, tai ehkä se oli alitajuntani. Join päätoimisesti kahvia, ja toden totta hyla-tetra lurputti silloin tällöin pöydälle.

Kun ystäväni loppukesästä palasi hiukset takussa, terrakotan väriseksi ruskettuneena ja laukussa rannan hiekkaa, minä riensin pahoittelemaan, että olin sittenkin sortunut pyyhkimään maitoa keltaisella rätillä. Ystäväni tuijotti minua juhlia nähnein silmin, nauroi, eikä ymmärtänyt ollenkaan, mitä oikein hourin. Hyvä, että hän edes muisti vuokranneensa työhuonetta.

En tarkoita, että omasta ympäristöstä huolehtiminen olisi naurettava asia, joka noin vain unohtuu lomaillessa. Väitän vain, että asioiden tärkeys­järjestyksen säännöllinen arvioiminen on ihmiselle hyväksi, ja se käy helpoiten etäisyyden päästä.

On harmillista, että matkailu saastuttaa ja levittää kulkutauteja, sillä se on kenties helpoin tapa katsella elämäänsä etäämmältä. Täytyyhän maalauskin nähdä kauempaa kuin senttimetrin päästä, jotta voisi nähdä, onko siinä metsoja vai monaliisoja. Kun pyörii ympyrää viikot läpeensä kotona samassa kalsariasussa, voi käydä niinkin, että pyyhetötteröiden järjestely alkaa tuntua olennaiselta toiminnalta.

Vaikka en koskaan ole kanavoinut ahdistustani siivoamiseen (nuorena lähinnä ryyppäsin), pandemian aikana järjestelemisestä tuli rakas toimi. Kun ulkopuolinen maailma on sekava ja uhkaava, ihmiset pyrkivät hallitsemaan niitä asioita, joita kuvittelevat parhaiten voivansa hallita, kuten vartaloaan, kotiaan ja läheisiään.

Väitän, että ilmiötä esiintyy laajempanakin: mitä mahdottomammaksi ihmiset kokevat poliittisen päätöksenteon ja maailmaan vaikuttamisen mahdollisuudet, sitä tärkeämmiksi nousevat identiteettikysymykset ja kulutusvalinnat.

Siispä kun astuessaan kengät jalassa ystävän kynnyksen yli näkee tämän silmien laajenevan, ei ystävää tarvitse pilkata. Kannattaa ottaa kengät jalasta ja käydä vaikka vielä pesemässä kädet. Kukaan ei tiedä, miten suuria ja vakavia asioita kukin kotitaloushirviö koettaa pitää aisoissa estämällä katupölyn pääsyn laminaatilleen tai koordinoimalla tötteröitä.

Antti Holma on entinen poikamies, joka on aina ammentanut käyttövaatteet kasasta, mutta viettää nykyisin lauantai-illat t-paitoja silittäen.