
Juttu on julkaistu Meidän Mökissä 10/2022.
Lämpimiin maihin matkustaminen oli täyttänyt Anitan ja Jannen loma-ajat jo vuosia. Sitten korona muutti kaiken. Passin sai sulkea kaappiin ja ulkomaille matkailun unohtaa.
Mökkeily ei vielä tuolloin ollut matkailusta pitävän pariskunnan toivelistalla. Tori.fi:n sivuille nettiinkin Anita päätyi lähinnä etsiessään sisarensa pihapiiriin vanhoja perinnekasveja. Niitä etsiessään hän oli käyttänyt hakusanaa ”mummonmökki”, joka usein antoi saaliiksi pois lahjoitettavia pihanvaltaajia.
Eräällä kerralla kävi toisin: vanhojen perennojen sijasta tietokoneen ruudulle ilmestyi Ylöjärvellä sijaitsevan mummonmökin myynti-ilmoitus. Anita näytti sen Jannelle. Molempien mielestä mökille ajelu kuulosti sopivalta sunnuntaipäivän ajanvietteeltä. Reissun ansiosta ajanvietettä tulikin melko lailla pidemmäksi ajaksi kuin alun perin oli ajatuksena.
– Ajoimme katsomaan mökkiä uteliaisuudesta, mutta niinhän siinä kävi, että näimme siinä vain mahdollisuuksia, Anita naurahtaa.
Ensi näkemältä paikka ei tehnyt vaikutusta. Tontti oli niin metsittynyt ja heinittynyt, että Anita ja Janne joutuivat kysymään naapurilta apua löytääkseen perille. Janne kertoo, että kumpikaan ei ensin ihastunut mökkiin, niin huonossa kunnossa se oli.
– Mutta ihastuimme rauhallisuuteen, juuri sillä hetkellä sirkuttaneiden lintujen lauluun.
Tarvittiin paljon mielikuvitusta, jotta pystyi näkemään, miltä paikka näyttäisi kunnostettuna ja romusta tyhjennettynä. Tuntemattomaksi jääneestä syystä pelkästään vanhoja sanomalehtiä oli tuhansia kiloja. Niiden painon vuoksi hirsiseinäkin oli pullistunut ulos päin.
Janne oli tehnyt kauan töitä kirvesmiehenä, mutta seinän korjaamista hän mietti pitkään.
– Mietin, miten ihmeessä saisin seinän pullistuman korjattua niin, ettei talon toista päätyä tarvitsisi purkaa. Onneksi se onnistui tunkin avulla.
Sairaanhoitajana työskentelevä Anita sanoo, että urakkaan lähteminen ei pelottanut häntä Jannen ammatin takia.
– Onni on oma kirvesmies! Hän on meistä se, joka on vuodattanut isoimmat hikipisarat.
Suurin työ projektissa oli purku-urakka, jonka aikana roskia poltettiin, kannettiin roskalavalle ja hävitettiin. Janne avasi lattiat ja kaivoi kellarin kirjaimellisesti esiin rojun alta. Ennen kaikkea muuta rakennettiin ulkohuussi vanhaan tallirakennukseen. Siitä tulikin Anitan ideoimana todellinen luksushuussi, jossa on tilaa vaikka tansseille.
Neljänkymmenen kilometrin mökkimatka teki mahdolliseksi sen, että remontteja voitiin toteuttaa lyhyilläkin käynneillä. Anita hankki rakennustavaroita Torista ja suunnitteli mökkiin tulevaa ilmettä.
– Toria on käytetty rautakauppana niin paljon kuin se on ollut mahdollista. Remontin säästöt ovat tulleet Jannen työtunneista.
Jos Anitalta ja Jannelta kysyttäisiin, mitä kaikkea he ovat remontoineet, he voisivat ennemmin vastata sillä, mitä ei ole remontoitu. Lattiat ja sisäseinät rakennettiin uudelleen. Myös keittiökalusteet purettiin ja Torin kautta hankitut Ikean kalusteet sijoiteltiin eri seinämälle. Lisäksi tulisijat kunnostettiin ja oleskelutilan takka maalattiin uudelleen.
Vaikka paljon piti uusia, irtaimistosta kaikki mahdollinen säästettiin. Mökki ostettiin irtaimistoineen, hyvässä ja pahassa, sillä huonekaluissa ja astioissa on riittänyt puunaamista. Toisaalta aika on ollut uusille mökkiläisille jännittävää.
– Olo on ollut kuin lapsella karkkikaupassa. Vanhoja tavaroita on nyt hienoa käyttää ja pitää esillä. Iltahämärissä selailemme täältä löytyneitä aikakauslehtiä 50-luvulta, Anita kertoo.
Kunnostamista riittää pihallakin, jossa on jo paljon tapahtunut: Janne on esimerkiksi upottanut poluille ja kuistin eteen liuskekiviä.
Anitan tekemä maisemataide näkyy neulasten alta paljastuneissa kuusenjuurissa. Istutuksia Anita kertoo lisänneensä vielä maltillisesti.
– Nyt olen jo päättänyt ensi kesänä tyhjentää tänne puutarhamyymälän. Mutta onneksi järjen ääneni eli Janne saattaa vähän toppuutella.
Mökillä on aloitettu jo seuraava projekti, joka on kesähuoneen remontti. Jannen työlistalle on myös laitettu sauna ja yläkerran kunnostus.
– Kun yläkerta valmistuu, yövieraille riittää tilaa paremmin, Anita ennakoi ja kertoo myös paljastaneensa Jannelle haaveensa pihaportista. Janne suhtautuu kaikkeen rauhallisesti.
– Kyllähän täällä tunnelma on pysähtynyt. Ainakin seuraavaan Anitan saamaan remontti- ideaan saakka, Janne virnistää.