
Vuoden huikein muutos -finalistit on valinnut Meidän Talon toimitus. Tekstit koonnut Anna Wilkman, kuvat kilpailun osallistujat.
1. Kasarikylppärin muodonmuutos
Kun Maiju Tunkkari osti ensimmäisen omistusasuntonsa, 1980-luvun kerrostalokaksio oli alkuperäisessä asussaan. Maiju suunnitteli kylpyhuoneen yhdessä mestaripuuseppäpoikaystävänsä kanssa ja poimi sinne ideoita lähipiiristä: tutulla on samaa harmaasävyistä seinälaattaa, shampoosyvennys on tuttu siskon luota.
Remontissa suihku ja pönttö säilytettiin paikoillaan ja viemäristä paljastunut kosteus kuivatettiin. Tunnelma muuttui täysin, kun paljas valko-harmaa kokonaisuus vaihtui mustiin kaappeihin, trendikkääseen puupaneeliin ja näyttävään tehosteseinään. Valaistuksesta tehtiin muunneltava niin, että sen voi esimerkiksi saunoessa säätää himmeämmäksi.
2. Makkarista keittiö
Iina Malinen oli puolisonsa kanssa haaveillut isosta ruokailutilasta, josta olisi käynti sekä keittiöön että olohuoneeseen. Kun pari osti muurarin vuonna 1957 perheelleen rakentaman talon, sellainen järjestyi muuttamalla yhden makuuhuoneen käyttötarkoitusta.
Huoneen oviaukkoja avattiin, ja samalla saatiin upea tiiliseinä näkyviin. Joistakin seinistä kuorittiin peräti neljä tapettikerrosta. Muovimaton alta löytyi lautalattia, joka puhdistettiin, lipeöitiin ja vahattiin. Ulkoseinään puhkaistiin ovi, josta pääsee tulevaisuudessa kulkemaan terassille. Kulmaan muurattu vaatekomero sai uuden käyttötarkoituksen, kun sinne laitettiin viinikaappi ja lasitelineitä. Instagram @jounila1957
3. Yllätysten keittiö
Ada Avenius ja Aleksi Tynjälä halusivat aloittaa liki satavuotiaan talonsa täysremontin keittiöstä, jotta ruokahuolto pelaisi loppuprojektin ajan. Arviolta 1970-luvulta peräisin olevaan keittiöön oli ehtinyt kertyä useita kerroksia muovimattoja ja levyjä, mutta Ada ja Aleksi halusivat kaivaa esiin alkuperäisiä pintoja. Purkamalla saatiin myös yllättäen neljäkymmentä senttiä lisää huonekorkeutta.
Aitoja materiaaleja korostettiin tunnelmallisella epäsuoralla valaistuksella, joka on säädettävissä vuorokauden ajan mukaan. Perinteisten materiaalien rinnalle hankittiin kuitenkin modernit toiminnot. Lisäksi korjattiin yhden seinän vesivaurio. Instagram @torppaturussa
4. Liiteristä kodiksi
Kun Nina Pulkkis etsi puolisonsa kanssa Fiskarsista tonttia omalle talolle, yhdellä niistä törötti purkukuntoinen liiteri. Rakentamista harrastava pari oli aiemmin asunut kodiksi muunnetussa vanhassa vaakahuoneessa, ja heitä alkoi kutkuttaa ajatus siitä, miten liiteriä voisi käyttää aihiona asuinrakennukselle.
Kahden vajan lisäksi liiterissä oli kolme huussia, joita yhdisti betonikaukalo. Rakennus oli moneen suuntaan vinksallaan, ja perustuksia oli aikanaan tehty ämpäriin kivien ja betonin sekoituksesta, mutta hometta ei ollut. Keskelle taloa tehtiin kokonaan uudet perustukset, joiden varaan se tunkattiin. Katto, seinälaudat ja kantavat rakenteet säilytettiin. Lahot ulkolaudat korvattiin sisältä saaduilla laudoilla. Netin kauppapaikoilta metsästettyjen ylijäämäerien ja oman työn ansiosta koko projekti onnistui alle 40 000 eurolla.
5. Olohuone ulkotiloihin
Kun Anita Roikola ja Janne Kaivoluoto hankkivat rintamamiestalon kesäpaikakseen, Anita iski heti silmänsä pihapiirin rähjäiseen liiteriin: sen toiseen päätyyn tulisi kesäkeittiö, jossa voisi grillailla ja oleskella. Remontissa säästettiin niin paljon vanhaa kuin mahdollista ja päätöksiä tehtiin sen mukaan, mitä oli saatavilla edullisesti.
Romulla täytetty liiteri piti rakentaa pitkälti uusiksi, vain katto pystyttiin säilyttämään. Painunut katto tunkattiin takaisin ylös, alusta puhdistettiin ja lattiaksi laitettiin kivilaattaa. Peräseinälle hankittiin grilli ja kaasuliesi. Instagram @willapirkkola
6. Valoa ja avaruutta mummolan keittiöön
Isovanhempien hirsitalo Raumalla oli Jenna Tuomiston unelmakoti jo lapsena. 1916 rakennetun talon keittiö oli uudistettu edellisen kerran 1970-luvulla, joten se purettiin eristyksiä myöten. Lattioiden väljä koolaus uusittiin, jotta vältyttiin natinalta ja tärinältä. Samalla lattiasta saatiin lämpimämpi. Alkuperäistä hirsiseinää ei siihen tehtyjen kolojen vuoksi voitu jättää näkyviin. Koska lautalattiaa ei pystytty pelastamaan, sen tilalle laitettiin uutta lautaa.
Valoa pimeään tilaan saatiin uudella ikkunalla ja avaruutta jättämällä yläkaapit pois. Vanha puuhella säästettiin, ja hormit kunnostettiin. Vaikka keittiön ilme modernisoitiin, siinä säilytettiin viitteitä 70-luvulta. Seinien persikkainen sävy on lähellä Jennan mummun aikanaan valitsemaa väriä.
7. Muistojen sauna
Janne Kulovuori osti vanhan isomummolansa kesämökiksi juuri ennen pandemian alkua, ja saunarakennuksen remontista tuli hänen koronaprojektinsa. Tavoitteena oli palauttaa kolmekymmentä vuotta romuvarastona toimineeseen rakennukseen Jannen lapsuudesta tuttu suuri sauna pehmeine löylyineen. Töitä tehtiin kolmen hengen voimin aamusta iltaan 20 päivän ajan.
Hirsirakenteinen rakennus oli vajonnut, mutta se saatiin suoristettua käyttökelpoiseksi. Vajoamisen seurauksena savupiippu oli rikkoutunut, joten se purettiin. Lattiat valettiin osin uudelleen. Kolme metriä leveät ja 90 senttiä syvät lauteet poltettiin pinnasta kaasuliekillä samaan tapaan kuin Jannen pappa oli käsitellyt omansa.
8. Uusi ilme eteiseen
Vanhan koulun kuistilta oli käynti sekä luokkatilojen että opettajan asunnon puolelle, mikä ei nykyisessä asuinkäytössä ollut järkevää. Niinpä toinen ulko-ovista laitettiin umpeen ja eri puolia erottavaan seinään puhkaistiin kulkuaukko. Myös tuvan puolella ovi vaihtoi paikkaa, jotta eteiseen saatiin rakennettua kylpyhuone.
Saman remontin yhteydessä riskirakenteinen maavarainen pohja vaihdettiin rossipohjaan. Vuonna 1929 rakennetun talon yli kolmemetristä huonekorkeutta Helena Yli-Harja korosti näyttävällä peilipaneloinnilla. Instagram @unelmiauljaisista
9. Varastohuoneesta rauhan tyyssija
Ennen kuin Titta Pöytälaakso muutti 1900-luvun alussa rakennettuun taloon, sen yläkerta toimi teinien peliluolana ja varastona. Tilasta piti tyhjentää neljä roskalavallista tavaraa, jotta siitä saatiin kuorittua viihtyisä oleskeluhuone. Nyt valoisa yläkerta on Titan oma valtakunta, jossa hän rentoutuu kaunista maalaismaisemaa ihaillen.
Huoneen ikkunat vaihdettiin korkeampiin ja paremmin eristäviin, ja patteri siirrettiin toiselle seinälle. Koska hirsiseinät eivät yläkerrassa ulottuneet ylös saakka, seinät paneloitiin ajan henkeen sopivasti. Lisäksi tila erotettiin muusta yläkerrasta lasiseinällä, jotta se toimii tarvittaessa myös työ- tai vierashuoneena. Se kalustettiin Titan vuosien varrella keräämillä design-aarteilla.
10. Mökin valkopesu
1970-luvun taitteessa rakennettu mökki oli viime vuosina jäänyt heitteille edellisten omistajien ikäännyttyä, ja siihen oli syntynyt kosteusvaurioita. Anni Niiranen kuitenkin näki, että purkukuntoisesta mökistä saisi talviasuttavan kakkoskodin, jossa koko viisihenkinen perhe viihtyisi. Massiivisessa remontissa uusittiin kaikki rakenteet hirsikehikkoa lukuun ottamatta. Talvikäyttöä varten asennettiin ilmalämpöpumppu.
Koska perheellä oli tarvetta lisätilalle, mökkiä korotettiin ja siihen rakennettiin yläkerta, jonne makuutilat siirrettiin. Entisen makuusopen tilalle saatiin pakastava käymälä ja lisätilaa keittiölle. Vanhojen hirsien ja uuden kerroksen hirsien ilme yhtenäistettiin maalaamalla ne valkeiksi. Instagram @villakesaranta
Äänestys on päättynyt. Kiitos kaikille osallistuneille.
Kaikkien äänestäneiden kesken arvomme viisi (5) Meidän Talon kolmen kuukauden lehtitilausta.
Jos olet jo Meidän Talon tilaaja, voit valita jonkin muun asumisen lehden (Avotakka, Unelmien Talo&Koti, Meidän Mökki, Viherpiha tai Maku).