Kun on ollut 14 vuotta kotona viiden lapsen kanssa, on loikka työelämään iso. Sen loikan Aami Hietanen, 35, otti viime syksynä, kun hän lähti opiskelemaan ensimmäiseen tutkintoonsa sitten lukion, elämäntaitovalmentajaksi.

Omia, itselle sopivia ratkaisuja Aami on tottunut tekemään lukion päättymisestä saakka. Tuolloin hänen toiveensa oli tulla äidiksi. Elettiin vuotta 2007, kun hän sai esikoisensa 20-vuotiaana puolisonsa Konsta Hietasen kanssa.

– Minulla on vaikea lukihäiriö, ja koulu ei ollut vahvuuksiani. Olen pikkutytöstä asti unelmoinut äitiydestä, Aami kertoo.

– Kun tapasin Konstan, minulle tuli vahva olo, että tässä on lasteni isä. Sama vahva olo tuli äitiydestä. Se tuntui asialta, jonka osaan.

Kokemusta lapsista Aami oli kartuttanut jo pitkään hoitamalla serkkujaan ja kahta pikkuveljeään. Lasten kanssa oleminen tuntui tutulta ja luonnolliselta. Lukioaikana Aami oli työskennellyt kuntosalin lastenparkissa.

Aamin ja Konstan perheeseen syntyi kaikkiaan viisi lasta: neljä poikaa ja nuorimpana vuonna 2018 syntynyt tytär.

Isossa perheessä käsityötä ja huolehdittavaa on ollut paljon. Aamin mukaan metatyö vie eniten voima­varoja.

– Sillä ei ole hirveän paljon merkitystä, kuinka ison kattilallisen ruokaa teen, mutta sillä on, miten monta neuvolaa, hammaslääkäriä ja vanhempain­iltaa minulla on huolehdittavana, hän sanoo.

Perheessä työnjako on suoraviivainen. Pariskunta on tehnyt tietoisen valinnan, että Aami hoitaa kotityöt ja Konsta tienaa rahaa. Kotiympyröissä Aami sanoo eläneensä vahvuuksillaan.

– Olen itse suurperheestä ja 13-vuotiaana pyöritin perheen pyykkirumbaa, joten kotityöt tapahtuvat aika automaattisesti. Olen aina tykännyt kotitöistä ja kodin huoltamisesta.

Aami uskoo, että isossa perheessä lapsista kasvaa itsenäisiä. Arki on Hietasilla ollut aina vauhdikasta.

– Lasten kanssa eläminen on hetkessä elämistä, mutta samalla pitää yrittää koko ajan ennakoida mahdollisimman hyvin sitä, mitä tapahtuu seuraavaksi. Pitää olla varasuunnitelmia, sillä koko ajan tapahtuu jotakin. Arki on pitkälti reagointia.

Kun perheen nuorinkin lapsi lähti päiväkotiin kolme­vuotiaana, Aamille vapautui aikaa ajatella elämäänsä uusiksi. Perhe olisi nyt tässä. Mitä seuraavaksi?

Alkuun Aami ei edes aikonut lähteä opiskelemaan vaan tutki sen sijaan erilaisia työmahdollisuuksia. Uuteen alkuun liittyi kuitenkin raskaitakin tunteita.

– Siirtymävaihe oli todella rankka, sillä se tarkoitti minulle irtaantumista nuorimmaisesta lapsesta. Samalla minun piti luoda itselleni uusi identiteetti, hän sanoo.

Aami suri sitä, ettei perheeseen tulisi enää lapsia. Hän on aina nauttinut vauva- ja taaperoajasta ja saanut voimaa pienestä ihmisestä. Viiden lapsen odotusten, synnytysten, imetysten ja yövalvomisten jälkeen tuntui ihmeelliseltä pysähtyä pohtimaan, miten arki järjestyy uuteen rytmiin. Mitä muuta voisin olla kuin äiti?

– Minulle oli käynyt niin, että olin välillä unohtanut itseni kaiken keskellä, Aami sanoo.

– Olin viimeksi elänyt itseäni varten alle kaksi­kymppisenä. Nyt aloin kuunnella, että mikäs minä nyt olenkaan. Siitä käynnistyi itseni löytämisen prosessi. Oli aika keskittää huomio minun hyvinvointiini, ei vain siihen, mitä olin äitinä ja vaimona.

Aami oivalsi, että vaikka olikin nauttinut perhe-elämästä lasten ehdoilla, oli itsestä huolehtiminen siinä ohessa jäänyt vähälle.

– En ole koskaan varsinaisesti kaivannut omaa aikaa, mutta en ole muistanut, kerinnyt tai jaksanut pitää fyysisesti huolta itsestäni. On jäänyt välillä syömättä ja liikkumatta.

Oman suunnan etsintä tarkoitti elämistä epätietoisuuden kanssa. Aami oivalsi nopeasti, että prosessi vaati aikaa. Sen oikean hän kuitenkin tunnisti nopeasti.

– Minun piti hyväksyä, että suunnitelmat eivät ole heti valmiita, Aami sanoo.

– Lopulta kun elämäntaitovalmentajakoulutus tuli vastaan, se tuntui heti juuri minulle sopivalta.

Opinnot alkoivat viime syksynä ja kestivät kevääseen. Ilokseen Aami huomasi, ettei koulu­aikainen lukihäiriö haitannut oppimista aikuisena.

Opiskelut hoituivat suurelta osin etänä, ja lähiopetukseen Aami osallistui kolmena päivänä kuukaudessa. Vaikka läsnäolopäiviä oli vähän, muutos perheen arjessa oli merkittävä: koska opinnot olivat toisessa kaupungissa, Aami oli ensi kertaa poissa kotoa yli vuorokauden.

– Meillä ei ole koskaan aiemmin ollut sellaista tilannetta, etteikö juuri minun olisi tarvinnut perua menoani lasten takia. Nyt jos kalenteriini lyötiin koulupäivä ja lapsi oli kipeänä, Konsta oli nämä päivät vastuussa lapsista.

Aamin irtautuminen perhearjesta on tehnyt kaikille hyvää. Lapset ja puoliso oppivat enemmän arvostamaan äidin panosta arjessa.

– He selviävät ilman minua, hän sanoo.

Arjen haasteita Aami ratkoo nyt myös työssään. Opintojen jatkoksi hän aikoo perustaa yrityksen ja tarjota valmennuspalveluita erityisesti lapsiperheille ja pariskunnille. Tarkoitus on tukea muita vanhempia ja siinä samalla heidän lapsiaan.

– Työssäni voin auttaa ihmisiä kirkastamaan unelmiaan, arvojaan ja elämän merkitystä. Oikeiden kysymysten ja harjoitusten avulla voi löytää keinot ratkaista esimerkiksi arjen haasteita tai isompia elämän unelmiin liittyviä kompastuskiviä, Aami kuvailee.

– Haaveeni liittyvät siihen, että pääsisin laajasti auttamaan vanhempia ja lapsia saamaan hyvää ja turvallista pohjaa elämälleen. Toivottavasti myös pystyn jonakin päivänä vaikuttamaan isoihin kokonaisuuksiin. En vielä tiedä, mitä se konkreettisesti on, mutta haaveilen siitä, miten voisin auttaa ihmisiä.

Siirtymä työelämään on ollut Aamille suurempi muutos kuin päätös kotiäitiydestä. Päätös jäämisestä kotiin oli aikanaan itsestään selvä.

– Teimme Konstan kanssa kaikkemme, että se oli mahdollista taloudellisesti. Laitoimme vuosiksi kulut minimiin, että yhden palkka riittää koko perheelle, Aami kertoo.

– Ei ollut vaihtoehto, että lapset menisivät päivä­kotiin, koska olin odottanut tosi paljon lapsi­perhe-elämää.

Rahat perheessä on jaettu yhteisesti. Aami kertoo, ettei hän ole säästänyt itselleen esimerkiksi eläkettä.

– Olemme ajatelleet vanhanaikaisesti, että kaikki on yhteistä.

Moni voisi ajatella, että opinnot ja työ merkitsevät nyt Aamin vuoroa toteuttaa itseään ja unelmiaan kotiäitivuosien jälkeen. Hän itse haluaa tarkentaa, että on saanut elää toiveidensa mukaista arkea koko ajan.

– Olemme saaneet Konstan kanssa molemmat toteuttaa suurinta unelmaamme. Olen etuoikeutettu ja kiitollinen, että olen saanut hoitaa lapseni kotona, Aami sanoo.

Itse asiassa Aamilla ei ole ollut ammatillisia tai muitakaan unelmia – äitiyden lisäksi. Kotona ollessa Aamia ovat kannatelleet parisuhde ja ystävät.

– Kotona lasten hoitaminen on työtä siinä missä mikä tahansa muukin työ. Äidit vain kokevat monesti huonommuutta ja riittämättömyyttä.

Oman tien löytäminen on ollut Aamille tärkeää. Hän toivoo, ettei kenenkään tarvitse elää toisten odotusten mukaan.

– Minusta jokaisen kuuluisi löytää oma kaavansa, kokeilla ja elää siten, mikä hyvältä tuntuu. Kaikille ei sovi muiden määrittelemä peruskaava.

Tästä eteenpäin perhe ja työ asettuvat arkeen lomittain, mutta niin kauan kuin lapset asuvat kotona, he menevät kaikessa etusijalle. Se on kannattanut tähänkin asti, Aami sanoo.

Hän kantaa päävastuuta lapsista edelleen. Jos joku sairastuu, nyt opintojen jälkeen Aami peruu menonsa, jotta muusikkona ja näyttelijänä työskentelevä Konsta on vapaa keskittymään töihinsä.

– Työ kotona on ollut vaivan väärti. Ilahduttaa, kun teinimörökölli sanoo jotakin kaunista. Ihan vasta 15-vuotias sanoi minulle, että äiti, vitsi että sä vedät hyvin, Aami kertoo.

– Tuntuu hienolta ja palkitsevalta, että lapsi huomaa sen ja osaa vielä sanoittaa asian.