Ostoskori

Ostoskorissasi ei ole tuotteita.

Jatka ostoksia
Suosittelemme
Rakenna ja remontoi

”Onneksi emme maalanneet kaikkea” – 1970-luvun lautamökin alkuperäiset mäntypinnat raikastuivat remontissa hellävaraisella otteella

1970-luvun lautamökistä tuli helsinkiläisperheen lomapäivien tyyssija Villa Sulona, jossa kaikki on mieleistä ja itse laitettua. Raikastusremontissa katto ja osa seinistä jätettiin kokonaan käsittelemättä.

2.5.2022
1970-luvun lautamökki Savonlinnassa
1970-luvulla rakennetussa lautamökissä on sauna mukaan lukien tilaa 53 neliötä. Lisäksi tontilla on huussi, varasto ja grillikatos, jossa hoituvat kesä­kokkailut.

linasta, Teemusta, Sofiasta ja Oivasta tuli Saimaan rannan mökkeilijöitä kevättalvella 2019 oikeastaan puhtaasta sattumasta. Savonlinna oli helsinkiläisperheelle vain nuppineula Suomen kartalla, kun tämä 1970-luvulla rakennettu lautamökki osui Elinan silmiin Oikotiellä.

– Kun kahlasimme katsomaan tätä, lunta oli reisiä myöten. Sitä oli niin paljon, että emme oikeastaan voineet tietää, onko mökki muutaman askeleen päässä Saimaan rannasta, kuten meille kerrottiin.

Mökki oli huonossa kunnossa. Mutta ennen korona-aikaa hintalappu oli vielä kohdillaan, tie vei perille, mäntymetsä ympäröi paikkaa ja sijainti tontilla antoi syyn olettaa, että mökillä voisi nauttia huikaisevista auringonlaskuista.

– Kun olimme täällä ensimmäisen kerran, päivä oli kylmä ja kirkas, aurinko osui mökkiin upeasti ja ranta aukeni ilta-aurinkoon päin. Se oli sellainen sydämen läikähdys, Elina muistelee.

Ikean osista kasattu mökkikeittiö
Pieneen keittiöön mahtuu kaikki tarvittava. Keittiö on kasattu Ikean osista ja Teemun tekemästä koivuvaneritasosta. Elina askarteli nahasta vetimet. Tason alle mahtuu uunin lisäksi integroitu jääkaappi. Erillistä induktioliettä säilytetään uunin alla. Musta sormipaneeliseinä luo tilan kehykset. Valaisin on By Rydénsin Basar.
Elina mökkikeittiössä
Perhe kutsuu mökkiään Villa Sulonaksi. Elina tallentaa sen tunnelmia Instagramiin samannimiselle mökkitilille (@villa_sulona).

Läikähdystä seurasivat kaupat ja iso remontti. Ensimmäiseksi kaatui kevyt väliseinä, joka erotti keittiön muusta tilasta.

– Mökin on aikoinaan rakentanut puuseppätaitoinen paikkakuntalainen. Täytyy nostaa hänelle hattua, sillä rakenteet olivat erinomaisessa kunnossa, Elina sanoo.

– Mutta kyllä alussa mietimme, oliko ihan hölmöä ostaa näin huonokuntoinen mökki. Korona-aika onneksi teki sen, että oli aikaa ja mahdollisuuksia olla mökillä ja remontoida.

Tupa ennen remonttia
Tältä tuvassa näytti ennen remonttia.
Tupa remontin jälkeen
Vanha, huonokuntoinen keittiö ja pieni väliseinä saivat lähteä ensimmäiseksi. Valkoiseksi maalattu lautalattia raikastaa tilaa. Takan vierestä on käynti makuutiloihin. Vanha puulaatikko on tuotu kotoa.
Perhe tuvan oleskelunurkkauksessa
Tuvan oleskelunurkkauksen muodostavat Ikean mäntypuiset Utåker-laverit, jotka voi myös pinota. Niistä saa kätevästi nukkumapaikat kahdelle. Tuvan pöydän ääressä on helppo unohtua juomaan aamukahvia ja tuijottelemaan järvelle. Ruokailuryhmän kalusteet ovat kierrätyslöytöjä. Kaikissa ikkunoissa on pimentävät rullaverhot, jotta uni maistuu myös valoisina kesäöinä.

70-luvun mökkien raikastusremontti tarkoittaa usein kellastuneiden mäntypintojen maalaamista vaaleiksi.

Elina päätti rohkeasti pitää seinät ja katon entisellään, ja valkoisen maalipinnan sai vain lautalattia. Tilaan tuli siten sopivasti lisää valoisuutta.

– Onneksi emme lähteneet maalaamaan kaikkea. Nyt ratkaisu kunnioittaa mökin alkuperäistä asua, Elina sanoo.

Vanha huussi oli Elinalle kauhistus. Sen tilalle he hankkivat kompostoivan biokäymälän, jonne voi heittää myös biojätteet. Mökillä on sähkö, ja juomavesi tuodaan toistaiseksi mukana. Tontilla on kaivo, mutta sen vedenlaatua Elina ja Teemu eivät ole vielä tutkituttaneet.

Vanhempien makuutila
Elina ja Teemu paneloivat makuutilojen levypäällysteiset seinät ja maalasivat ne rauhoittavan vaaleiksi. Lasten ja vanhempien nukkumapaikkoja erottaa pimentävä verho. Koristeena oleva naulakko ja seinävalaisin olivat mökissä ennestään.
Lapsille rakennettu kerrossänky
Teemu rakensi Sofialle ja Oivalle varsin toimivaksi osoittautuneen kerrossängyn vanhan kaappirakennelman tilalle. Yläsängyssä on turvallisuutta lisäävä rimoitus. Mökin varustukseen kuulunut Porin Matti lämmittää makuutiloja kylmimpinä aikoina. Lasiluukun ansiosta tuli näkyy myös ulospäin.
Vanha Porin Matti
Vanha Porin Matti on toistaiseksi saanut olla maalissaan.

Elinan periaatteena on, että mökistä ei tule kodin tavaroiden kaatopaikkaa. On hyvä, että mökki näyttää erilaiselta kuin oma koti ja että siellä on oma tunnelmansa.

Kaikki mökille hankitut kalusteet ovat tarkoituksenmukaisia ja useimmiten myös kierrätettyinä hankittuja. Esimerkiksi tuvan sohvan virkaa toimittavat pinottavat laverit, jotka muuntautuvat käden käänteessä sängyiksi. Ne ovat osoittautuneet käteviksi myös silloin, kun perhe on välillä vuokrannut mökkiään.

– Ajattelen, että kun remontoi itselle mieluisan, joku muukin voi viihtyä siellä, Elina toteaa.

Saunan pukuhuone
Saunan pukuhuoneen tikkaat vievät vintille, joka ehkä tulevaisuudessa remontoidaan asuttavaksi.
Vanha huussi
Vanha huussi oli elämää nähneen näköinen.
Kompostoiva biokäymälä
Vanha huussi on korvattu kompostoivalla biokäymälällä.
Riipputuoli grillikatoksessa
Grillikatoksen riipputuoli on paras paikka lukuhetkiin.
Kunnostettu grillikatos järvenrannalla
Vanha katos on saanut maalia ulkopintoihinsa ja kylkeensä grillipaikan. Vesi on nyt matalalla.

Pienimuotoisen vuokraamisen ajatuksena on ollut tasata mökin remonttikuluja ja nostaa sen käyttöastetta, mikä on myös ekologinen teko.

– Mökki on meille tärkeä paikka. Vuokraaminen on tuonut pientä lisää ja täyttänyt tyhjiä viikkoja.

Perheellä ei ole sukujuuria seudulle, mutta rakkaus Saimaaseen oli puraissut heitä jo aiemmin seutua tuntevien ystävien kanssa veneillessä. Nykyään perheellä on soutuveneen lisäksi moottorivene, jolla hurauttaa mökiltä Savonlinnan torin rantaan 20 minuutissa.

– Saimaa tarjoaa aina jotain uutta ja rajattomia mahdollisuuksia mökkeilyyyn, Elina kehuu.

Terassilla oleva vanha ankkuri muistuttaa mökkiläisiä ankkuroimaan ajatukset tähän hetkeen ja unohtamaan hetkeksi arjen kiireet. Perhe on bongannut muutaman kerran saimaannorpan kurkistelemassa mökkiläisiä. Sillä on ollut tapana ilmestyä juhlapyhinä.
Auringonlasku Saimaan rannalla
Mökillä voi nauttia myös huikaisevista auringonlaskuista.
Kommentit
Ei kommentteja vielä
Katso myös nämä
Uusimmat
Tilaa uutiskirje tästä

Parhaat poiminnat suoraan sähköpostiisi.

terve
KäyttöehdotTietosuojaselosteEvästekäytännöt