Avotakka

Moderni elämänasenne muutti muotoilua 1920- ja 30-luvuilla – ja kas, art deco ja funkis näyttävät taas yllättävän ajankohtaisilta!

Moderni elämänasenne muutti muotoilua 1920- ja 30-luvuilla – ja kas, art deco ja funkis näyttävät taas yllättävän ajankohtaisilta!
Art decoa, funkista ja orastavaa modernismia. 1920- ja 30-luvuilla syntyi persoonallista muotoilua, joka näyttää yllättävän ajankohtaiselta.
Julkaistu: 19.11.2020

Uusi, moderni ja vauhdikas elämänasenne muutti pysyvästi asumista, sisustamista ja muotoilua 1920-luvulla. Keskiluokka opetteli elämään ahtaammin ja ilman palvelusväkeä. Salin ja ruokahuoneen korvasi perheen yhteiseen vapaa-ajanviettoon tarkoitettu olohuone. Yhä useampi kaupunkikoti sai sähköt ja juoksevan veden.

Katukuvaan tuli vauhtia, kun autot, bussit ja polkupyörät yleistyivät. Uutta sisältöä elämään toivat mykkäelokuvat, radio, gramofonit, ”valoreklaamit ” ja jazz-musiikki. Suomi kehittyi ja modernisoitui. Teollisuus alkoi siirtyä tehokkaampiin työtapoihin. Työt tehtaissa organisoitiin uudelleen vaiheittain eteneviksi. Mittatilaustuotteiden sijaan alettiin valmistaa standardituotteita pitkinä sarjoina.

Keskiluokka opetteli elämään ahtaammin ja ilman palvelusväkeä. Salin ja ruokahuoneen korvasi perheen yhteiseen vapaa-ajanviettoon tarkoitettu olohuone. Yhä useampi kaupunkikoti sai sähköt ja juoksevan veden.

Nousuun tarvittiin sitä edeltävä vakava kriisi. Vuoden 1918 sisällissota jätti syvät arvet, ja ensimmäinen maailmansota romahtaneen talouden. Kaikkeen löi leimansa massatyöttömyys ja suoranainen kurjuus. Poliittinen asema oli epävakaa ja maan tulevaisuus epävarma. Talous alkoi kuitenkin toipua 1920- luvun kuluessa, ja edessä oli kaikkien aikojen nousukausi – joka tosin sortui pörssiromahduksen mukana vuosikymmenen lopussa.

Vielä 1920-luvun alkupuolella huonekaluja ja sisustamista leimasivat historialliset tyylit. Kalusteisiin otettiin mallia 1700- ja 1800-luvun huonekaluista sekä suomalaisesta kansanperinteestä tai surutta toisten valmistajien mallistoista. Usein huonekalutehtaiden kalusteet olivat niin samankaltaisia, että niitä on enää vaikea tai jopa mahdoton erottaa toisistaan.

Vähitellen yritykset heräsivat omien, kotimaisten mallien tarpeeseen. Markkinoilla pärjätäkseen piti erottua toisista. Uusia malleja etsittiin aluksi muotoilukilpailujen tai freelance-suunnittelijoiden avulla. Suomalaisen muotoilun uusi aalto oli käsillä.

Helsingin Yrjönkadun uimahalli avattiin 4. kesäkuuta vuonna 1928. Se on vanhin julkinen uimahallimme.
Vähitellen yritykset heräsivat omien, kotimaisten mallien tarpeeseen. Markkinoilla pärjätäkseen piti erottua toisista.
Moderneissa tuotteissa oli vetovoimaa ja viileää virtaviivaisuutta.
Hotelli Tammer edustaa pohjoismaista klassismia. Rakennuksen suunnitteli Tampereelle kaupunginarkkitehti Bertel Strömmer, ja se avattiin vuonna 1929.

Jotta malliston kehitystyö olisi ollut pitkäjännitteistä, johtavat tehtaat perustivat suunnitteluosastoja ja palkkasivat vakituisia muotoilijoita. Uranuurtajiin kuului tavaratalo Stockmann. Se hankki jo vuonna 1919 omistukseensa Keravan Puusepäntehdas Oy:n ja perusti oman piirustuskonttorin. Toiminnan käynnisti sisustusarkkitehti Harry Röneholm.

Aluksi piirustuskonttori suunnitteli kalusteita historiallisten tyylien mukaan, mutta vuosikymmenen loppupuolelta lähtien se toi eturintamassa Suomeen yksinkertaista ja kodikasta sisustustyyliä, jota kutsuttiin uusasiallisuudeksi. Jos halusi nähdä sisustamisen uusimmat tuulet, mentiin nimenomaan Stockmannin taideteollisuus- tai sisustusosastolle – etenkin sen jälkeen, kun uusi mannermainen jättiläismyymälä oli vuonna 1926 avattu Helsingin ydinkeskustaan.

Harry Röneholmia seurasi piirustuskonttorin johdossa Werner West, joka toimi päällikkönä aina vuoteen 1959 saakka. Westistä tuli sotien välisen ajan näkyvimpiä huonekalumuotoilijoita. West oli mukana myös julkisten rakennusten sisustuksissa ja suunnitteli esimerkiksi Eduskuntatalon kahvilan tyylipuhtaat putkifunkiskalusteet. Hänen pelkistettyjä, sarjavalmistettavia vanerikalusteitaan valmisti Keravan Puusepäntehtaan lisäksi jyväskyläläinen Schauman.

Werner Westin rinnalla piirustuskonttorissa suunnittelivat kalusteita ja sisustuksia samaan hillittyyn tyyliin Einari Kyöstilä sekä Marget T. Nordman ja 1930-luvun lopulta lähtien valaisinsuunnitteluun erikoistunut Gunilla Jung. Jung vastasi Stockmannin niin ikään omistaman Ornon valaisintehtaan malleista ja antoi alkusysäyksen Ornon seuraavien vuosikymmenien modernille valaisinmuotoilulle.

Rottinkia käytettiin paljon, tässä sitä on Werner Westin nojatuolin selustassa. Kaluste on Keravan Puusepäntehtaan työtä.
Geometriset aiheet näkyivät yleisesti ryijyjen kuvioinnissa. Tämä malli on vuodelta 1930.
Simpukka oli suosittu koristeaihe. Valaisimen suunnitteli Paavo Tynell vuosina 1938/39.

Suomi kamppaili 1930-luvun alkupuolella pörssiromahduksen jälkeisen syvän laman ja joukkotyöttömyyden kanssa, mutta vuosikymmenen puolivälin jälkeen talous ampaisi jälleen nousuun. Elintaso kohosi ja ihmisillä oli entistä enemmän rahaa huonekalujen ja kodin sisustustuotteiden hankintaan.

Maaperä oli otollinen yksinkertaisemmalle tyylille ja rationalisoinnille. Moderneissa tuotteissa oli uudenlaista vetovoimaa, joten huonekalu-, keramiikka-, lasija tekstiilitehtaat lähtivät muokkaamaan valikoimiaan muuttuneiden makutottumusten mukaisiksi.

Elintaso kohosi ja ihmisillä oli entistä enemmän rahaa huonekalujen ja kodin sisustustuotteiden hankintaan. Maaperä oli otollinen yksinkertaisemmalle tyylille ja rationalisoinnille.

Maan suurimmaksi huonekaluvalmistajaksi kasvaneen Asko-Avoniuksen tehtaalle suunnittelivat tuotteita 1930-luvulla niin Eevert Toivonen ja Birger Hahl kuin vakituisina työntekijöinä Maija Heikinheimo ja Ilmari Tapiovaara. Molemmat suunnittelivat loimukoivuisia puukalustoja, joissa oli aiempaa yksinkertaisemmat linjat.

Ajatonta designia ja koko kansan arkikalusteita – näin Askosta kasvoi Pohjoismaiden suurin huonekaluvalmistaja. Lue juttu, jossa kerrotaan Askon tarina.

Muillakin tehtailla panostettiin muotoiluun. Keramiikkavalmistaja Arabialla oli ollut jo 1920-luvun alussa koulutettuja suunnittelijoita, kuten vuonna 1921 työnsä aloittanut Greta Lisa Jäderholm-Snellman ja kolme vuotta myöhemmin palkattu Friedl Holzer. Panostukset kasvoivat 1930-luvulla, kun Arabia sai taiteelliseksi johtajaksi Tukholmassa opiskelleen Kurt Ekholmin, joka kehitti tehtaan käyttöastioiden suunnittelua ja perusti erillisen taideosaston. Hän itse suunnitteli pelkistettyjä, funktionalistisia käyttöastioita kuten suositun Sinivalko-sarjan.

Muotoilijoiden uusi panos näkyi myös lasimuotoilussa. Nuutajärvellä Gunnel Nyman loi pohjan muotoilijan ja lasinpuhaltajamestarin kiinteälle, lasihytissä tapahtuvalle yhteistyölle ja 1950-luvun lasimuotoilun kukoistukselle. Karhulassa Göran Hongell loi hienostunutta ja ajattoman kepeää käyttölasia.

Keräilijöiden suosikki! Gunnel Nymanin tuottelias ura keskeytyi vain 39-vuotiaana. Lue juttu, jossa kerrotaan lasitaiteilija Gunnel Nymanin elämästä ja urasta.

Tehtaat järjestivät edelleen myös suunnittelukilpailuja, ja niistä tuotantoon löysi tiensä kaksi suomalaisen muotoilun ikiklassikkoa: Aino Aallon Bölgeblick-puristelasisarja (1932) sekä Alvar Aallon muotoilema Aalto-maljakko (1937).

Aino Aallon puristelasisen Bölgeblick-sarjan malja on tehty Karhulan lasitehtaassa.
Kiinnostus itämaisuutta kohtaan näkyy hyvin Arabian Orient-astiaston koristelussa. Sen suunnittelija on Greta Lisa Jäderholm-Snellman.
Birger Hahl keskittyi suunnittelemaan ajanhenkisiä luksuskalusteita. Peililipaston ja jakkaran on valmistanut J. Kutvosen Huonekalutehdas Suonenjoella 1930-luvulla.
Pauli E. Blomstedtin Merivaaralle suunnittelema teräsrunkoinen nojatuoli edustaa niin sanottua putkifunkista.

Uusi suuntaus, funktionalismi, ravisteli Euroopan muotoilua ja arkkitehtuuria 1920-luvun puolivälissä. Muun muassa Bauhaus-koulun sekä ranskalaisen arkkitehdin Le Corbusierin käynnistämä suuntaus korosti käytännöllisyyttä, järkiperäisyyttä, yksinkertaisuutta sekä teollista sarjatuotantoa. Sillä oli myös sosiaalinen päämäärä: hyvin suunnitellut tavarat haluttiin kaikkien, vähävaraistenkin ulottuville.

Suomessa funktionalismi ei vielä 1920-luvulla saanut vahvaa jalansijaa, vaikka Alvar ja Aino Aalto lähtivät soveltamaan jo vuosikymmenen lopulla kansainvälisen funktionalismin teesejä rakennuksiin, huonekaluihin ja valaisimiin.

Ensimmäiset merkittävät osoitukset uudesta linjasta olivat 1920- ja 1930-luvun taitteessa valmistunut Paimion parantola sekä Viipurin kirjasto (1933). Niihin Aalto kehitti yhä tuotannossa olevat puutaivutetut kalusteet kuten Paimio-tuolin ja Aalto-jakkaran. Hän suunnitteli ne funktionalismin oppien mukaan sarjatuotantoon soveltuviksi.

Moderneissa tuotteissa oli vetovoimaa ja viileää virtaviivaisuutta.

Toinen funktionalisti oli arkkitehti Pauli E. Blomstedt, joka suunnitteli modernien rakennusten lisäksi metalliputkesta taivutettuja virtaviivaisia huonekaluja Merivaaran mallistoon. Hänen pelkistetty muotokielensä oli lähellä keskieurooppalaisia esikuvia.

Tavallisiin suomalaisiin koteihin Merivaaran ja 1935 perustetun Artekin kalusteet eivät juurikaan päätyneet. Ainut laajemmin koteihin levinnyt moderni metalliputkikaluste oli narinastaan kuuluisa Hetekasänky. Enemmän jalansijaa funktionalistiset kalusteet saivat 1930-luvulla julkisten tilojen kuten kahviloiden, partureiden ja hotellien sisustuksissa.

Funktionalismin ihannoima massatuotanto ei miellyttänyt kaikkia. Maailmansotien välisellä ajalla muotoilupiirit jakautuivat kahteen leiriin, joista ”tradislaiset” halusivat pitää kiinni perinteisestä käsityöstä, kun ”funkis-leirissä” haluttiin ottaa uusi rooli sarjatuotantoesineiden suunnittelussa.

Käsityön näkyvin puolestapuhuja oli muotoilija ja opettaja Arttu Brummer. Hän puolusti käsityömäistä valmistustapaa ja nosti ihanteeksi ajan ruotsalaisen, talonpoikaisperinteestä ammentavan taidekäsityön, mutta suunnitteli eksklusiivisia sisustuksia ja uniikkitöitä julkisiin tiloihin ja varakkaalle asiakaskunnalle.

Vaikka käsityötä ihailtiin, perinteinen tuotanto ja kauneusihanteet olivat tulossa tiensä päähän. 1930-luvun lopulla yhä useampi valmistaja alkoi tuottaa moderneja malleja. Kehitys katkesi äkisti vuonna 1939 puhjenneeseen talvisotaan ja varsinainen funktionalismin ja sarjatuotannon läpimurto siirtyivät toisen maailmansodan jälkeiseen aikaan.

Mutta 1920- ja 1930-luvulla ennätettiin luoda pohja yritysten ja muotoilijoiden väliselle yhteistyölle, joka muotoilun kultakaudella 1950- ja 1960-luvulla nousi uuteen kukoistukseen.

Eduskuntatalon pääaulan marmoriportaikko edustaa Suomessa harvinaista kansainvälistä art decoa.

Monet sotien välisen ajan suunnittelijanimet ja valmistajat ovat painuneet unohduksiin, eikä vuosikymmenien esineillä ole vieläkään samanlaista imua vintagemarkkinoilla kuin 1950- ja 1960-luvun modernismilla. Aikakausi jätti kuitenkin jälkeensä paljon kaunista arkitavaraa, joka istuu kauniisti sisustukseen ja säväyttää usein laadukkaiden materiaalien ja upeiden pintakäsittelyiden ansiosta.

Huutokaupoista, kirpputoreilta ja vintageliikkeistä löytyy hienoja ja hinnaltaan edullisia 1920- ja 1930-luvun tuotteita: jämäköitä puukalusteita, art deco -henkisiä astioita, taidelasia, geometrisesti kuvioituja funkisryijyjä ja karvalankamattoja sekä kattokruunuja, joissa messinkiä on yhdistetty opaalilasisiin kupuihin tai kristalleihin.

On syytä nostaa tämä suomalaisen muotoilun pioneerien suunnittelutyö kunniapaikalle.

Oliko Suomessa art decoa?

Vuonna 1925 Pariisissa pidettiin taideteollisuusnäyttely, jonka esineet pursuivat loisteliaita materiaaleja, Tutankhamonin hautalöydön innoittamia egyptiläisiä vaikutteita, taivutettua metalliputkea, virtaviivaisia ja kubistisia muotoja sekä jazz-ajan sykettä. Tyyli sai nimekseen art deco.

Art deco oli suosittua erityisesti nousukauden Yhdysvalloissa ja Länsi-Euroopassa.

Suomessa ylellisiä, tyylipuhtaita art deco -tuotteita tai -sisustuksia tehtiin harvakseltaan, mutta tyylin piirteitä esiintyy monissa ajan tapettikuvioissa, sisustustekstiileissä ja astiakoristeissa.

Osalla suomalaissuunnittelijoita oli suoria kontakteja Manner-Euroopan muotoilupiireihin. Esimerkiksi Arabian tehtaan suunnittelija Greta Lisa Jäderholm-Snellman oli opiskellut Pariisissa. Hänen tuotannossaan art deco -vaikutteet ovat hyvin selvät.

Lisäksi art decoa oli uudenlaisissa 1920- ja 30-luvun ajanviettopaikoissa: elokuvateattereissa, kahviloissa, ravintoloissa, hotelleissa ja kylpylöissä. Vielä tänä päivänä art deco -tunnelmiin pääsee virittäytymään Helsingissä Eduskuntatalon sisätiloissa tai Yrjönkadun uimahallissa ja Tampereella Hotel Tammerin ravintolassa tai Tuulensuun palatsissa.

Jutun kuvat: Bukowskis, Helsingin matkailu, Tampereen matkailu, Eduskunta

Kommentoi »