1. Mitä latvominen tarkoittaa?
Latvominen on sitä, kun pienestä noin 10-senttisestä taimesta nipsaistaan pois latvan ylin osa niin, että taimeen jää jäljelle noin kolme tai neljä lehtiparia. Latvominen kannustaa taimea haarautumaan eli tekemään lisää kukkavarsia. Latvominen on helppo keino lisätä esimerkiksi tuoksuherneiden, daalioiden, kosmoskukkien ja leijonankitojen kukintaa.
2. Mitkä leikkokukat ovat monivuotisia?
Niitä on paljon, esimerkiksi pallo-ohdakkeet, kärsämöt, punaluppiot, jaloritarinkannukset, maksaruohot ja tähkäverbenat ovat kasvattamisen arvoisia. Parsa ja kuunliljat sopivat leikkovihreiksi.
3. Voiko leikkokukkien taimia ostaa valmiina?
Leikkokukkien taimia löytyy ainakin isoimmista puutarhamyymälöistä keväisin. Muista, että monet lajit voi esikasvatuksen sijasta myös kylvää suoraan kasvupaikalle.
4. Kuinka paljon tilaa leikkotarha vaatii? Minulla on vain pieni piha.
Alkuun pääset jo muutamalla neliöllä tai esimerkiksi parilla viljelylavalla. Valitse lajeja, jotka tuottavat kukkasatoa mahdollisimman pitkään, kuten kosmoskukkia, tsinnioita ja tuoksuherneitä. Kerää kukkia ahkerasti, niin kukkatarha tekee koko ajan uutta satoa.
5. Miksi vanhat kukat pitäisi poistaa?
Jos leikkosatoa ei poimita pois ajoissa ja kukat kuihtuvat, kasvit alkavat helposti kehittää siemeniä. Sen myötä kukinta laantuu.
6. Haluan käyttää kukkia myös leivonnaisten koristeina. Mitkä niistä ovat syötäviä?
Kun käytät luonnonmukaisia lannoitteita, nämä kaikki ovat syötäviä: auringonkukat, daaliat, gladiolukset, kehäkukat, laventelit, leijonankidat, lemmikit, leukoijat, orvokit, koristeporkkanat, revonhännät, ruiskukat ja ruusut.
7. Kukat nuupahtivat nopeasti maljakossa. Mitä tein väärin?
Luultavasti kukat ovat päässeet kuivahtamaan jossakin vaiheessa sadonkorjuuta. Kovassa auringon porotuksessa maljakkokukkien kestävyys heikkenee, ja hedelmistä erittyvä etyleenikin kuihduttaa kukkia.
8. Kuinka opin sommittelemaan kukistani kauniita kimppuja?
Valitse viljelemäsi lajikkeet siten, että niiden värit ja muodot täydentävät toisiaan. Tällä hetkellä trendikkäimpiä ovat murretut värit ja huuruiset pastellit. Kukkien sidonta- ja asetelmakursseja järjestävät monet kukka-alan ammattilaiset ja yhdistykset. Niitä löytyy myös verkosta.
9. Tuoksuherneisiin tuli härmää. Mistä se johtui?
Kuumuus ja kuivuus tai kylmyys ja märkyys altistavat härmälle. Sen todennäköisyyttä lisäävät myös turhan tiivis kasvusto ja liika typpilannoitus.
10. Daaliat ovat täynnä nuppuja vielä syyshallojen aikaan. Kuinka pelastan ne?
Tarkkaile sääennusteita ja pidä hallaharsot käden ulottuvilla, sillä daaliat ovat hyvin kylmänarkoja. Syksyä kohti valon määrä tosin vähenee ja kukinta hiipuu luonnostaan, eivätkä daaliat ehkä enää jaksa kehittää kaikkia nuppuja kukiksi.
11. Mitkä lajit sopivat kuivakukiksi?
Kaikkea voi kuivata! Varsinkin heinät kuivuvat kauniisti. Niputa 10–20 kasvia pieneksi puntiksi kumilenkillä. Se joustaa, kun varret ohenevat kuivuessaan. Ripusta puntit ylösalaisin kuivumaan muutamaksi viikoksi. Yleensä kuivauspaikka on pimeä, mutta jos haluat heiniin trendikkään valkaistun ilmeen, kuivata ne auringonpaahteessa. Kokeile myös hiekkakuivausta, se säilyttää parhaiten värit ja muodot.