10 kysymystä: pihasuunnitelma
Piha ja puutarha
10 kysymystä: pihasuunnitelma
Kiveä vai köynnöstä? Pihasuunnitelman avulla tilan muutos onnistuu paremmin. Tarvittaessa suunnitelman voi teettää ammattilaisella.
Julkaistu 18.3.2015
Avotakka

1. Mitä pihasuunnitelmassa sijoitetaan mihinkin?

Mieti, mihin pihaa käytät. Esimerkiksi kokkaamista, leikkikenttää tai auringonottoa varten on syytä suunnitella paikat ja kulkureitit. Jos ehdit pihalle vasta työpäivän päätteeksi, tee oleskelunurkkaus ilta-auringon puolelle. Lapset leikkivät turvallisimmin kaukana ajotiestä ja niin, että touhuja voi seurata sisätiloista. Myös tamppaus- ja kuivaustelineet sekä kompostori kannattaa sijoittaa lähelle taloa mutta suojaan katseilta.

2. Saako omalla pihalla tehdä mitä vain?

Kaavamääräykset vaihtelevat kunnittain, joten ota niistä selvää ennen kuin aloitat. Lupa voidaan tarvita esimerkiksi puun kaatoon, terassin lasitukseen, grillikatokseen ja huomattaviin maisemallisiin muutoksiin.

3. Mitkä kasvit ovat helppohoitoisia?

Puut ja koristepensaat tarvitsevat vain vähän huolenpitoa, samoin monet perennat eli monivuotiset koristekasvit. Istutuksia on vaivattominta hoitaa, kun kukkapenkit ovat yhtenäisenä alueena. Puut ja pensaat suojaavat muuta kasvustoa. Istuta kasvit tiheään, etteivät rikkaruohot valtaa alaa, ja valitse lajit kasvuolojen mukaan.

Jos maasta pilkistää kallio, älä peitä sitä vaan tuo viereen mattona leviävää maksaruohoa tai ryppäiksi koristeheiniä. Kivipinta on kaunis paljaana. Nurmikko on työläs, sillä se vaatii viikoittaista leikkausta ja helteillä kastelua. Voit korvata ruohokentän kiveyksellä, koristesoralla tai maanpeitekasveilla. Myös puinen terassi on huoleton vaihtoehto.

4. Mitä kasveja kannattaa harkita kahteen kertaan?

Ainakin lapsiperheiden pitää välttää myrkyllisiä pihakasveja, kuten alppiruusua, näsiää, kultasadetta, ukonhattua, sormustinkukkaa, kieloa sekä jouluruusua. Köynnöksistä saattaa olla haittaa talon rakenteille, kun kasvien imukärhet pureutuvat tiukasti seinään. Esimerkiksi villiviinin, köynnöshortensian, köynnösruusun ja kärhöjen versot on hyvä ohjata seinästä hieman irrallaan olevaan kehikkoon. Varmista myös, etteivät puiden juuret yllä talon vedenpoistoputkiin ja salaojiin. Sitkeimpiä ovat poppelien ja salavien pitkälle tunkeutuvat juuret.

5. Tonttimme on myllätty rakennustöissä täysin. Mistä on hyvä aloittaa?

Määrittele projektillesi budjetti ja mieti, selviätkö suunnittelusta itse vai tarvitsetko ammattilaisen apua. Neuvoja ja tietoa kustannuksista löydät muun muassa Viheraluerakentajien verkkosivuilta. Pihaan on esimerkiksi turha suunnitella laajoja kiveyksiä, jos rahat eivät riitä materiaaleihin ja tarvittaviin pohjatöihin. Kasvillisuus on suhteessa edullisempaa kuin muutostyöt, jotka vaativat ammattilaisia ja konevoimaa.

6. Piha on loivaa rinnettä. Mitä se vaikuttaa pihasuunnitteluun?

Alueen voi porrastaa pengerryksillä tai matalilla muureilla, jolloin pihaan tulee vaihtelua eikä kaikki näy yhdellä silmäyksellä. Mielenkiintoa lisääviä erillisiä tiloja saa rajattua myös aitakasveilla, kuten tuhkapensaalla ja taikinamarjalla. Isoissa maan muotoilutöissä ja tukimuurien rakentamisessa kannattaa luottaa viherrakentajiin, sillä maata voi joutua siirtämään yllättävän paljon. Esimerkiksi 1 500 neliön tontille saatetaan tarvita 34 lavallista täytemaata ja kahdeksan lavaa multaa, jotta puille ja pensaille saadaan riittävä puolen metrin multakerros ja perennoille liki yhtä paksu.

7. Miten kivetty alue kannattaa tehdä pihalle?

Routimaton perusta on tärkeä, joten pohjatöissä tarvitaan usein ammattiapua. Pienen alueen voi kivetä itse. Kaiva noin 30 sentin syvyydeltä maata pois niin, että pohjasta tulee lievästi kalteva. Siihen levitettävä suodatinkangas estää pohjamaata ja täyttöaineena käytettävää mursketta sekoittumasta. Lisää päälle asennushiekkaa tai kivituhkaa ennen kuin ladot kivet.

8. Miten kivikkoiselle pihalle saa pienen hyötytarhan?

Rakenna laudasta kohopedit, joihin saat paksulti multaa, tai kasvata salaatit, perunat ja muut hyötykasvit suurissa ruukuissa tai vuoratuissa kasseissa. Puutarhaliikkeissä myydään myös valmiiksi lannoitettuja kasvusäkkejä ja niille kehikkoja sekä helposti koottavia viljelylaatikoita. Tai mikset tekisi istutuksia kierrätystyyliin vanhoihin sinkkisaaveihin tai vaikka maitotonkkaan?

9. Mistä löytää hyvän puutarhasuunnittelijan?

Maisemasuunnittelijat ry on valtakunnallinen yhdistys, jonka verkkosivuille on koottu lähes 250 pihasuunnittelun ammattilaisen ja yrityksen yhteystiedot. Voit kysellä apua myös taimimyymälöistä, joilla on omia suunnittelijoita tai yhteistyökumppaneita.

10. Mitä ammattilaisen tekemä suunnitelma vaatii ja mitä se maksaa?

Suunnittelija käy paikalla ja tutustuu maastoon sekä olemassa olevaan kasvustoon. Auta häntä hahmottamaan toiveesi näyttämällä kuvia lempikasveistasi ja makuasi vastaavasta puutarhatyylistä. Tunnin kestävällä ja noin sata euroa maksavalla neuvontakäynnillä saa suullista pika-apua. Muutamalla tuhannella eurolla hankit kattavan suunnitelman istutuslistoineen ja monipuolisine ohjeineen. Laskutusperusteet kannattaa käydä läpi ja sopia selvästi.

Asiantuntijat: suunnitteluhortonomi, päätoimittaja Auli Honkanen, Viherpiha-lehti ja vihersuunnittelija Maija Pelkonen

Lisätietoja:

Kommentoi »