
Nosta potkat huoneenlämpöön vähintään tunti ennen valmistusta.
Kuivaa potkat talouspaperilla.
Kuumenna rasva pannulla kuumaksi ja ruskista potkat kauttaaltaan. Hiero lihojen pintaan suolaa ja pippuria.
Nosta lihat uunivuokaan ja kypsennä 175-asteisessa uunissa noin tunti.
Lihojen kypsyessä pese ja kuori kasvikset.
Jätä perunat kokonaisiksi, mutta paloittele porkkanat ja palsternakka muutaman sentin paloiksi. Lohko sipulit.
Kiehauta kattilassa vettä. Mausta suolalla ja nosta porkkanat ja palsternakat kiehumaan. Lisää muutaman minuutin keittämisen jälkeen kokonaiset perunat. Keitä kasvikset puolikypsiksi, eli noin 8 minuuttia. Kaada vesi pois.
Nosta vuoka pois uunista ja siirrä lihat toiseen astiaan. Ota vuoan pohjalle valunut rasva talteen.
Kumoa puolikypsät juurekset sekä lohkotut sipulit vuokaan. Kaada päälle lihoista valunut rasva. Nosta potkat kasvispetin päälle aikaisempi paistopuoli alaspäin.
Jatka kypsentämistä vielä noin tunti.