Viherpiha

Traakkipuu ruskettuu

Mainos

Mikä vaivaa traakkipuuta?
Isokokoinen traakkipuuni on kärsinyt jo vuoden lehtiin ilmestyvistä ruskeista, kuivista läiskistä. Onko kyseessä jokin kasvisairaus vai vääränlainen hoito?


 

Teksti ViherPiha

Asiantuntija vastaa:

Ensiksi kehotan tarkistamaan, näkyykö kasvissa tuholaisia, varsinkin seittiä lehtien tyvellä tai kuperia ruskehtavia, alle puolisenttisiä paukamia lehtien alapinnoilla. Ensin mainitut ovat vihannespunkkeja ja jälkimmäiset kilpikirvoja, jotka kummatkin voivat aiheuttaa kuvailun kaltaisia oireita. Vihannespunkeista pääset suhteellisen helposti eroon kaupasta saatavilla kasvituholaisten torjuntaan tarkoitetuilla myrkyillä, kilpikirvoista sen sijaan on hankala päästä eroon myrkyilläkään. Mutta jos tuholaisia ei näy, kyse on jostakin hoitoon liittyvästä asiasta. Traakkipuilla liika märkyys tai liika kuivuus voivat aiheuttaa ruskeita laikkuja lehtiin. Mieti, kuinka usein kastelet kasviasi. Pääsääntöisesti traakkipuiden multa kastellaan aina kunnolla ja sen annetaan sitten kuivahtaa ennen seuraavaa kastelua. Mieti myös, milloin olet viimeksi vaihtanut kasvin mullat. Vanhaan, pitkään vaihtamatta olleeseen multaan kertyy kastelun ja mahdollisen lannoituksen myötä erilaisia suoloja. Se voi myös aiheuttaa ruskeita laikkuja traakkipuiden lehtiin. Jos edellisestä istutuksesta on jo useita vuosia, syy on todennäköisesti juuri tämä ja silloin auttaa kasvin istuttaminen uuteen ruukkuun ja uuteen multaan.

Visa Lipponen

Julkaistu: 9.4.2013

Kysy ja asiantuntijamme vastaavat

Kirjoitathan kysymyksesi riittävän yksityiskohtaisesti, jotta voimme antaa mahdollisimman tarkan vastauksen. Valitsemme parhaat kysymykset ja julkaisemme ne. Nimeäsi ja yhteystietojasi ei julkaista.

Katso myös nämä