Viherpiha

Orkidean hoito

Kasvitieteilijä

2.1.2016

Kysymys:

Miten saan orkidean pysymään elossa? Olen noudattanut mukana tullutta ohjetta, mutta siitä huolimatta kasvi pudottaa kukat ja myöhemmin myös lehdet.  

Vastaus:

Erilaisia orkideojen luonnonlajeja on noin 30 000. Niiden lisäksi ihminen on jalostanut yli 120 000 erilaista risteymää. Etenkin risteymiä on myynnissä monia erilaisia. Kaikkia orkideoita ei suinkaan hoideta samalla tavalla. Tarkan hoito-ohjeen antamiseksi pitäisi vähintään tietää, mihin sukuun orkidea kuuluu. Orkideojen mukana tulevat lyhyet hoito-ohjeet ovat yleensä aivan liian yleisluontoisia, eivätkä edes välttämättä päde pitkällä aikavälillä Suomen erityislaatuisiin oloihin, nimittäin valoisaan kesään ja pimeään talveen.

Pääsääntöisesti orkideoja voi kastella huoletta kesällä. Talvella on kuitenkin tärkeää tietää, onko orkidealla silloin lepoaika, kuinka ankara se on ja vaatiiko kasvi talvella viileää vai pärjääkö huoneenlämmössä. Nämä kaikki ratkaisevat sen, kuinka juuri kyseistä orkideaa pitää hoitaa, jotta se olisi hengissä vielä talven jälkeenkin.

Orkideoja on runsaimmin saatavilla syksystä kevääseen – eli aikana, jolloin huoneessa olevat lämpöpatterit kuivattavat ja lämmittävät ilmaa. Liian lähelle patteria sijoitettu orkidea kuivattaa helposti nuppunsa ja varistaa kukkansa. Tavallisimmista orkideoista monet puikkokämmekät (suku Dendrobium) varistavat lehtensä pian kukinnan jälkeen. Se on niille täysin normaalia. Ne siirtyvät silloin lepoon ja alkavat kasvattaa taas keväällä uusia lehdellisiä versoja. Hieman samoin käyttäytyvät myös monet ”Cambria”-nimikkeellä myytävät orkideat, joiden – risteymästä hieman riippuen – vanhojen versojen lehdet myös varisevat aikanaan. Yhteistä näille on, että uudet lehdet ja kukinnot kehittyvät uusiin, keväällä kasvuun lähteviin versoihin. Vanhat versot säilyvät lehdettöminä ravintovarastoina, joita orkidea hyödyntää uusien versojen kasvattamisessa.

Yleisin myynnissä oleva orkidea on perhoskämmekkä (suku Phalaenopsis). Niillä on aina lehdet, ja niitä hoidetaan hieman mehikasvien tapaan. Kasvualusta kastellaan aina perinpohjaisesti, jonka jälkeen sen annetaan kuivahtaa ennen uutta kastelua. Katso videolta vinkit orkidean hoitoon.

Jos kasvin lehdet varisevat, on syynä joko liikakastelu tai se, että kasvin kasvupisteeseen lehtien keskelle on jäänyt vettä seisomaan. Jos kasvupisteeseen jää kastelun tai sumutuksen yhteydessä vettä, se pitää poistaa sieltä esimerkiksi talouspaperin kulmaan imeyttämällä.