Viherpiha

Omenapuu ei anna satoa

Mainos

Meillä on neljä noin kymmenvuotiasta omenapuuta. Lajiketta en tiedä. Omenia ei kuitenkaan ole ilmestynyt. Toissa vuonna tuli yhteen puuhun muutama kukka mutta ei omenia. Kaikissa puissa oli kirvoja.
Viime keväänä ruiskutin puut kolme eri kertaa. Kukkia tuli kolmeen puuhun, mutta ei raakileita. Kesällä ilmestyivät kirvat. Maa on mullansekaista savea rakennusten välissä, ja pohjoisesta tuulee. Pistänkö puut matalaksi vai odotanko vielä tämän kesän?

Teksti Teija Heinonen

Asiantuntija vastaa:


Hedelmäpuiden kukinnan paljouteen tai puutteeseen vaikuttavat puiden iän ohella kasvupaikka, kasvualustan laatu ja vallitsevat sääolot. Omenapuut menestyvät parhaiten valoisalla ja suojaisella kasvupaikalla kuohkeassa mullassa. Puita lannoitetaan ja leikataan kohtuudella, sillä toimenpiteet kiihdyttävät versokasvua kukka-aiheiden muodostumisen kustannuksella.


Myös poikkeuksellisen kylmät pakkaset voivat verottaa kasvukauden päätteeksi kääpiöversojen silmuihin kehittyviä kukka-aiheita. Lisäksi mainitsemanne kylmät pohjoistuulet saattavat olla osasyy puiden kukkimattomuuteen. Myöskään savipitoinen multa ei ole kasvualustana paras mahdollinen.


Omenien muodostuminen on kukinnan ohella kiinni pölytyksen onnistumisesta, mihin puolestaan vaikuttaa kukinta-aikana vallitseva sää. Viileä ja sateinen sää sekä kova tuuli vaikeuttavat pölyttävien hyönteisten lentoa. Ankara keväthalla saattaa puolestaan palelluttaa kaikki kukat yhden yön aikana.


Pienellä määrällä kirvoja ei ole vaikusta omenapuiden kasvuun, mutta jos tuholaisia on paljon, ne kannattaa torjua yleistorjunta-aineilla, kuten Malasiinilla tai Malanilla.


Teija Heinonen

Julkaistu: 20.4.2006

Kysy ja asiantuntijamme vastaavat

Kirjoitathan kysymyksesi riittävän yksityiskohtaisesti, jotta voimme antaa mahdollisimman tarkan vastauksen. Valitsemme parhaat kysymykset ja julkaisemme ne. Nimeäsi ja yhteystietojasi ei julkaista.

Katso myös nämä