Viherpiha

Hevoskastanjan taimet

Mainos

Voiko hevoskastanjat viedä ulos? Kylmäkäsitellyt hevoskastanjat itivät maaliskuun alussa sisällä.

Teksti Pentti Alanko

Asiantuntija vastaa:

On parasta, että viet ne ulos vasta pakkasten mentyä ohi. Sisällä itäneet taimet hentoine lehtineen ovat ulkona hallanarkoja. Lienee käytännöllisintä siirtää ne eteiseen tai muuhun paikkaan, jossa on joitakin lämpöasteita.

Jos kuitenkin siirrät taimet ulos ja lehdet kärsivät kylmyydestä, on mahdollista, että kasvit kasvattavat keväällä uudet lehdet. Itse kylvin hevoskastanjan siemenet kerran ulos puutarhaan syksyllä. Päättelin, että ne tällöin saavat talven aikana itämiseen tarvitsemansa kylmäkäsittelyn. Vaan kuinkas siinä kävikään. Jostain syystä näistä riveihin savimaahan kylvämistäni siemenistä ei itänyt yksikään. Ne olivat kaikki jostain syystä mädäntyneet talven aikana. Vain lehtikompostin viereen, osittain suojaavilla lehdillä peittyneet ylimääräiset siemenet säilyivät hyvin talven yli. Ne itivät sataprosenttisesti.

Pentti Alanko

Julkaistu: 10.3.2014

Kysy ja asiantuntijamme vastaavat

Kirjoitathan kysymyksesi riittävän yksityiskohtaisesti, jotta voimme antaa mahdollisimman tarkan vastauksen. Valitsemme parhaat kysymykset ja julkaisemme ne. Nimeäsi ja yhteystietojasi ei julkaista.

Katso myös nämä