Kotivinkki

Laura innostui kaupunkilaisperheiden omasta pellosta, koska halusi lapsilleen puhdasta ruokaa: "Hauska sekoitus periaatteita ja laiskuutta"


Ertimon perhe syö joka viikko kasviksia, joiden viljelemiseen he ovat osallistuneet yhteisellä lähipellolla. Halu muuttaa maailmaa ja toive puhtaasta ruoasta saa joka neljännen suomalaisen kasvattamaan ruokaansa itse.
Kuvat Kirsi Tuura

Vettä satoi kaatamalla, mutta Laura Ertimo vietti lauantai-iltapäivää palsternakkapellolla. Ote naatista, palsternakka ylös ja juures muiden kaveriksi kottikärryihin lajittelua odottamaan. Apuna hääräsi hyväntuulinen appiukko, joka auttoi kottikärryjen työntämisessä mutaisella pellolla. Keli ei ollut kummoinen, mutta hetki jäi mieleen.

– Siinä tajusi, että ruoantuotannossa tiettyjä asioita on tehtävä tiettyyn aikaan. Viljely ei kysy fiilistä, sillä kasvi määrää rytmin, Ertimo sanoo.

Tänään ei sada, mutta maa on kostea eilisen jäljiltä. Vantaan Korsossa sijaitsevalla Kaupunkilaisten omalla pellolla on talkoot, ja paikalla on kymmenkunta talkoolaista.

Kaupunkilaisten oma pelto perustettiin seitsemän vuotta sitten. Helsinkiläisen Herttoniemen ruokaosuuskunnan jäsenet halusivat hankkia valtavan viljelypalstan eli parin hehtaarin pellon, ja mukaan lähti noin sata innokasta osakasta. Se oli ensimmäinen kumppanuusmaatalouden eli Community Supported Agriculture -mallin kokeilu Suomessa. Sittemmin suomalaiset ovat perustaneet yhteisiä peltoja noin kymmenen lisää eri puolille maata.

3-vuotiaan Andreas Backer-Johnsenin vanhemmat kuuluvat osuuskuntaan. Pellon paras paikka on trak­torin kyydissä.
Osuuskuntaan kuuluu yksityishenkilöiden lisäksi pari ravintolaa sekä esimerkiksi yksi helsinkiläinen päiväkoti.
Suomalaisten viljelysuosikit: peruna, salaatit, yrtit, porkkana ja herne. Lähde: Puutarhaliitto

Nyt Korsossa on peltoa 3,5 hehtaaria ja jäseniä 230. Ertimoiden perhe maksaa sato-osuudestaan 450 euroa kaudessa. Vastineeksi he saavat satokassin joka viikko noin puolen vuoden ajan.

Sinkuille ja pariskunnille tarjotaan myös puolikasta sato-osuutta. Se maksaa puolet vähemmän kuin kokonainen, ja ruokaa saa joka toinen viikko.

Tuoretta satoa ei kuitenkaan voi ostaa pelkällä rahalla. Osuuskuntalaisten on tehtävä kauden aikana 14 tuntia talkootyötä. Se tarkoittaa urakointia pellolla tai jakelupisteissä, joilta osakkaat hakevat ruokakassejaan.

Talkoolaisten lisäksi pellolla työskentelee neljä ammattiviljelijää, jotka osuuskunta on palkannut.

Ertimot halusivat syöttää esikoislapselleen puhtaita raaka-aineita. Siksi he liittyivät ruokaosuuskuntaan viisi vuotta sitten. Sopivaa syötävää olisi voinut löytää kaupastakin, mutta kumppanuusmaatilan idea viehätti perhettä.

– Tässä pääsemme pellolle tekemään oikeita hommia. Se on tärkeää erityisesti lasten kannalta. Minusta on oleellista, että he oppivat jo varhain käytännön kautta, miten ruokaa kasvatetaan, 6-vuotiaan Noelin ja 4-vuo­tiaan Juulin äiti sanoo.

Ertimo ja monet hänen lähipiirissään ovat huolestuneita maapallon tulevaisuudesta. Osuuskuntaan kuuluminen on konkreettinen tapa tehdä jotakin.

Kaupunkilaisten omalla pellolla on kasvatettu tänä kesänä noin neljääkymmentä lajia. Osa kasvaa pellon lähellä sijaitsevassa kasvihuoneessa.
Pellolla työskentelevät ammatti­viljelijät tekevät viljelysuunnitelman osakuntalaisten toiveiden mukaan.

Halu päästä tuotannon alkulähteille ja olla vaikuttamassa kestävämpiin valintoihin ovat syitä siihen, että kaupungissa asuvat ihmiset haluavat kasvattaa osan ruoastaan itse, sanoo Helsingin yliopiston ruokakulttuurin professori Johanna Mäkelä.

Kun kasvattaa itse porkkanansa, voi olla varma, ettei niitä ole viljelty kyseenalaisissa olosuhteissa toisella puolella maapalloa ja kuljetettu sieltä ilmastoa kuormittaen.

– Monet ihmiset tuntevat etääntyneensä ruoan tuotannosta. Siksi varsinkin omille lapsille halutaan näyttää, mistä ruoka oikeasti tulee, Mäkelä sanoo.

Ruoan kasvatus kaupungissa ei silti ole mikään uusi ilmiö. Palstaviljely alkoi Suomessa kaupungistumisen aikaan, kun ihmiset halusivat jatkaa oman ruokansa kasvattamista kaupunkiin muutettuaan.

25 % kaupunkilaisista viljelee ruokaa joko mökillä tai viljelypalstalla. Lähde: Puutarhaliitto

Kiireiset ihmiset haluavat nähdä vaivaa ruokansa eteen, vaikka esimerkiksi ruokapiirien kautta luonnonmukaisesti viljeltyä lähiruokaa voisi ostaa suoraan tuottajilta. Ruokakulttuurin professori ymmärtää sormensa multaan upottavia hyvin.

– Moni ei välttämättä näe palkkatyössä kättensä jälkeä. Viljelemällä pääsee tekemään konkreettisia asioita ja näkemään lopputuloksen. On hienoa, että viljelypaikkoja ripotellaan kaupunkisuunnittelussa sinne tänne, esimerkiksi kerrostalojen katoille.

Kaupunkilaisten oman pellon osakkaiden neljäntoista tunnin talkootyöpanos ei Mäkelästä kuulosta suurelta. Suomessa on vahva talkootöiden perinne.

– Kun haluaa muuttaa maailmaa, tavat eivät aina ole helppoja. Tässä mallissa ollaan kuitenkin tekemässä asioita ihan konkreettisesti toisin.

450 euron satomaksu ei hirvitä Laura Ertimoa. ”Minulle sopii, että ruoka on suhteellisen hintavaa, jos se tuotetaan eettisesti ja rahan saavat tuottajat. Kaupassa myytävän ruoan tuotoista suurimman rahapotin käärivät usein keskusliikkeet ja logistiikkaketjut.”
Työskentely pellolla on muuttanut oleellisesti tapaani suhtautua ruokaan. Ruokaa pois heittämällä heittää pois inhimillistä työtä.
Kaupungissa viljellään enemmän tomaatteja ja chilejä kuin maalla. Lähde: Puutarhaliitto

Vellikello soi, ja talkoolaiset lampsivat syömään. Tarjolla on kasvispiirasta ja salaattia sekä hapanjuureen leivottua leipää ja levitteitä. Jälkiruoaksi he nauttivat ohrasta tehtyä uunipuuroa ja omenakiisseliä.

Ruoan on valmistanut yksi osuuskuntalaisista. Ainekset ovat samoja kuin Ertimoiden ruokapöydässä kotona.

Puolen vuoden mittaisella satokaudella perheen ruoat suunnitellaan satokassin kasvisten mukaan ja ruokavalio muuttuu kasvispainotteiseksi. Kaupasta Ertimot hakevat lähinnä vain proteiinin lähteitä.

Kesäkurpitsasta Ertimot ovat tehneet sosekeittoa, johon on lisätty myös muita pellon kasviksia. Pinaatista on tehty pinaattilettuja ja lehtikaalista sipsejä, talvikurpitsaa on paahdettu uunissa. Mangoldista on loihdittu pannulla herkkua öljyn, voin, valkosipulin, chilin ja fetan kanssa.

– Ensimmäinen osallistumisvuosi oli kaoottinen, sanoo Ertimo.

– Emme osanneet suhtautua ruokamäärään, ja jossain vaiheessa meillä oli ihan hillittömät määrät punajuurta. Sittemmin ymmärsimme, että tuotteet on käsiteltävä heti, jotta ne saa säilöön.

Vielä tänäkin vuonna satokasseissa on ollut tuotteita, joiden käytöstä Ertimoilla ei ole ollut aavistustakaan. Onneksi osuuskunnan Facebook-ryhmästä voi kysyä apua ja reseptivinkkejä.

Kaikista ruoka-aineista ei voi tykätä, mutta kaikkea jaettavaa pitäisi silti ottaa hävikin estämiseksi. Lipstikka ei uppoa Ertimoiden perheessä, joten he jakavat sitä tuttaville.

– Työskentely pellolla on muuttanut oleellisesti tapaani suhtautua ruokaan. Ruokaa pois heittämällä heittää pois inhimillistä työtä. Osaan nykyään arvostaa yksittäisiä perunoitakin. Tiedän, mikä vaiva niiden kasvat­tamisessa on.

22,50 euroa on yhden satokassin hinta osuuskuntalaisille. Kassin sisältö vaihtelee sadon mukaan.

Maistuvatko oman pellon kasvikset paremmilta kuin kaupasta ostetut?

– Ne maistuvat todella täyteläisiltä! Mutta osa mausta voi kyllä johtua niiden vuoksi vuodatetuista hiestä ja kyyneleistä, Ertimo sanoo ja nauraa.

– Varmasti makuun vaikuttaa se, ettei niitä ole raahattu toiselta puolelta maapalloa ja säilytetty pitkiä aikoja. Saamme tuotteet lähes suoraan pellolta pöytään.

Pellon kasvikset on viljelty biodynaamisesti. Se tarkoittaa, että maan hedelmällisyyttä vaalitaan muun muassa kompostoinnin, viherlannoituksen, vuoroviljelyn ja biodynaamisten ruiskutteiden eli preparaattien avulla. Kemiallisia lannoitteita tai torjunta-aineita ei käytetä. Arkikielellä voidaan sanoa, että biodynaaminen viljely on luomumpaa kuin luomu.

Ertimot voisivat viljellä kasviksia myös viljelypalstalla tai -laatikossa lähempänä kotia. Se ei kuitenkaan ole heidän juttunsa.

– Omat viljelykset vaatisivat pitkäjänteisyyttä ja läsnäoloa. Pellolla työskentelee ammattiviljelijöitä, ja me saamme osallistua tekemiseen sen verran kuin kykenemme. Yhteisviljely on hauska sekoitus periaatteita ja laiskuutta.

Pellon tuotteille on laskettu aiempina vuosina kilo­hintoja. Kaupasta on saanut samalla rahalla lähes yhtä paljon vastaavia luomutuotteita kuin satokassista tai jopa 20 prosenttia enem­män. Sadon suuruus vaihtelee viljelyolosuhteiden mukaan. Olli Repo on Kaupunkilaisten oman pellon hallituksen varapuheenjohtaja ja yksi perustajajäsenistä.
Julkaistu: 7.8.2019