Weisteen suku on tehnyt joulusta elämäntehtävänsä – Pohjoismaiden ainoan joulukoristevalmistajan tarina sai alkunsa sata vuotta sitten

Weisteen suku on tehnyt joulusta elämäntehtävänsä – Pohjoismaiden ainoan joulukoristevalmistajan tarina sai alkunsa sata vuotta sitten
Tämä on kertomus Weisteen perheestä, jolle joulukoristeet ovat leipä ja ilo jo neljännessä polvessa. Tapahtumat käynnistyvät vanhasta huvilasta, jossa on vietetty joulua samoin perintein yli sadan vuoden ajan.
Julkaistu: 21.12.2021

Juttu on julkaistu Kaikkien aikojen Joulu -lehdessä 1/2020.

Huvila on Helsingin pohjoisosassa, vanhalla omakotialueella. Sitä kiertävältä Pukinmäenkaarelta noustaan lyhyt mäki, ja siinä se loistelee jouluvaloissaan. Osoite on Kalle Weisteen katu 4, eikä kadulla juuri muuta olekaan kuin Weisteetä. On karu tehdasrakennus sivummalla, ja on tämä villiintyneen puutarhan keskellä seisova hirsihuvila, Wanha Villa.

Se on joulukoristeita vuodesta 1924 valmistaneen K. A. Weisteen myymälä, täynnä palloja, kelloja, punoksia, köynnöksiä, lameeta, latvatähtiä, kransseja ja tekokuusia. Värien ja kimmellyksen paljous hullaannuttaa.

Jouluihmisiä riittää Suomessa. Myymälä avattiin tosin vasta kolmisen vuotta sitten kuluttajien toiveesta. Tehdas sen sijaan on yksi Euroopan vanhimmista ja nykyään Pohjoismaiden ainoa. Tuotteita viedään 30 maahan, ja yksi päämarkkina-alue on Ranska.

Weiste Wanha Villa -puoti on normaalioloissa auki ympäri vuoden, ja joulukoristeita on myynnissä kesät talvet. Vuonna 1904 rakennettu suojeltu talo on neljännessä polvessa toimivan perheyrityksen perustajan Kalle Weisteen entinen kotitalo.

Komea vanha puuhella toimii nyt kekseliäiden jouluasetelmien alustana.
Puodin joulutunnelma syntyy satojen herkkien, hauskojen ja myös herkullisten koristeiden siivittämänä.

Tarina suvusta, jonka joulu nappasi – tai joka nappasi joulun – alkaa 1920-luvun Helsingistä. Kajaanin seminaarista kansakoulunopettajaksi valmistunut Kalle Aimo Weiste (1881–1963) muutti Helsinkiin kiinnostuttuaan liikealasta ja perusti kaupunkiin paperikaupan. Ehkä Kallekin oli jouluihminen, sillä hän ryhtyi haaveilemaan joulukoristeiden myynnistä kaupassaan jopa siinä määrin, että hankkiutui Saksaan opiskelemaan hopealangan ja muun joulurekvisiitan valmistusta.

Kalle oli käsistään taitava, toiminut veistonopettajanakin, ja häneltä syntyivät paitsi joulukoristeet myös puutyöt huonekaluista pienesineisiin. Hän aloitti hopealankatuotteiden valmistuksen vuonna 1924 monen muun legendaarisen yrittäjän tapaan omissa kotinurkissaan, osoitteessa Abrahaminkatu 15 Kampin kaupunginosassa. Pian Kalle pääsi aloittamaan työt uudessa verstaassaan Kluuvikatu 7:ssä.

Nuori yrittäjäperhe koki tragedian vuonna 1920, kun Kallen vaimo kuoli esikoisen synnytykseen. Isä jäi Aarre-poikansa yksinhuoltajaksi, kunnes avioitui myöhemmin uudestaan ja perheen lapsiluku kasvoi.

Pukinmäen-taloon Kalle muutti vuonna 1926 poikansa kanssa. Samana vuonna tontille rakennettiin ensimmäinen vaatimaton tehdasrakennus, ja lisärakennus nousi viisi vuotta myöhemmin.

Täällä saa nauttia estoitta runsaasta kimalluksesta ja kuvitella, millaisia lahjoja säkkeihin on sujautettu.

Vuonna 1929 Weisteellä työskenteli vakituisesti seitsemän naista. Hankittiin oma hopealankakone ja perustettiin kutomo. 1930-luvun kuluessa tuotanto laajeni nauhoihin ja nyöreihin, mikä koitui yrityksen pelastukseksi sotavuosina, kun joulukoristeiden valmistus loppui säännöstelyn takia. Tehdas valmisti tuolloin kunniamerkki- ja kaluunanauhoja puolustusvoimille.

Vaikka säännöstely jatkui sodan jälkeen, vientikaupan raaka-aineita varten myönnettiin ostolupia, hopealankakoristeiden tuotanto elpyi ja ensimmäiset joulukoristeet toimitettiin Ruotsiin. Se oli merkittävä askel, sillä pula kaikesta kauniista oli johtanut siihen, että Ruotsista käytiin hakemassa sitä, mitä Suomesta puuttui. Keväällä 1946 perustettiin Hankoon hopealankakoristeiden tuotantoa ja vientiä varten tytäryhtiö Koristevienti Oy, ja tehdas toimii yhä.

Aarre Weiste (1920–2001) aloitti työt joulukoristetehtaalla vain 13-vuotiaana koulunkäynnin ohessa. Hän kasvoi luontevasti isänsä työn jatkajaksi ja kehitti erityisesti vientiä. Kun K.A. Weisteelle myönnettiin vuonna 1992 Tasavallan presidentin vientipalkinto, viennin osuus oli 80 prosenttia.

Nostalgiset esineet istuvat mainiosti alkuperäisen kakluunin kylkeen.

Isä-Kallen perhe asui yhä tehtaan pihapiirin hirsitalossa ja Aarre perheineen kivenheiton päässä. Klassisen perheyrityksen eetos, jossa kaikki sitoutuvat tekemään parhaansa tuotteiden korkean laadun ja hyvän maineen takaamiseksi, oli syntynyt ja vahvistui sitä mukaa, kun Aarre ja Helvi Weisteen viisi jälkeläistä tulivat vuorollaan mukaan yrityksen pyörittämiseen.

Esikoisesta Matti Weisteestä (s. 1947) tuli aikanaan tuotantojohtaja, ja nuoremmat veljet sekä kaksi siskoa asettuivat kukin tehtäviinsä talossa. Nyt jo ”eläkkeellä” olevan Matti Weisteen löytää silti lähes joka päivä tehtaan tiloista, ja hänen puoleensa käännytään asiassa kuin asiassa.

– Elämäntapa, sitä tämä isälle on, sanoo Johanna Weiste, neljännen polven weisteläinen, joka oli kymmenkunta vuotta muualla töissä, kunnes päätyi perheyritykseen kuusi vuotta sitten.

– Meillä ei oikein ole titteleitä, hän jatkaa.

– Voi sanoa, että minä, kuten me muutkin, olemme vastuussa aika monesta asiasta. Viimeinen sana on yhä kolmannella polvella, sillä sukupolvenvaihdosta ei ole tehty.

Tällä hetkellä yrityksellä on nelisenkymmentä vakituista työntekijää ja kesällä kovimman sesongin aikana kesätyöväkeä.

– Itsekin olen aloittanut käpyjen lajittelusta, Johanna Weiste kertoo.

Puhtaus kuuluu joulun herkkiin teemoihin. Sävyt tulevat talvisesta luonnosta, on hentoa vihreää ja lumen hopeaa.
Weisteen viimevuotiseen Winter Sports -teemaan kuului sinistä ja valkoista sekä kuvituksina hiihtoa ja jääkarhuja.
Yksi Weisteen joulun 2020 teemoista sai nimen Versailles. Koristeissa näkyi hohtavaa kultaa, samppanjan sävyä ja valkoista.

Kuin tilauksesta Wanhan Villan ovesta keskelle kimalle- ja pallomerta astelee Matti Weiste. Hänelle joulun valtaama huvila on tuttu lapsuudesta, sillä hirsitalo on paitsi hänen isoisänsä koti, johon liittyy muistoja yhteisistä jouluista, myös lapsuudenkoti.

– Ukin perhe asui alakerrassa, ja nuoripari, vanhempani, aloitti yhteiselämänsä yläkerrassa. Minä vietin täällä viisi ensimmäistä vuottani. Olympiavuonna 1952 valmistui meille uusi koti. Pikkupoikana oli hienoa seurata yläkerran ikkunasta, mitä pihalla tapahtui.

Auto oli 1950-luvun nassikalle harvinainen ja kiehtova näky. Pihalla riitti muutakin seurattavaa, sillä isoisän perhe eli lähes omavaraisesti: oli hevonen, lehmä, kanoja ja sika. Kasvihuoneessa kukoistivat niin tomaatit kuin viinirypäleet, ja vieressä lainehti viljapelto.

Matti Weiste muistelee, miten ukin talossa piti käyttäytyä hillitysti ja siivosti. Ei sopinut ryntäillä eikä meluta, varsinkaan jos oli vieraita. Päivittäin kyllä nähtiin, ja kahviaikana sai tulla tervehtimään erkkerissä istuskelevaa, piippua polttelevaa isoisää.

– Ukki teki meille pojille joululahjaksi omat höylät. Minulla vanhimpana oli pisin, Antilla seuraava ja Eerolla lyhyin. Eläkeläisenä ukki vietti päivänsä verstaalla, ja siellä mekin saimme harjoitella puutöitä.

Matti Weiste sanoo, että jouluasuinen talo sykähdyttää häntä edelleen.

– Kun kulkee huoneissa salista ruokasaliin ja entisiin makuuhuoneisiin, tulee nostalginen olo ja joulumieli.

Isä ja tytär vakuuttavat yhdestä suusta, että he ovat aina yhtä innoissaan uudesta sesongista.

– Joulunalusaika on suosikkivuodenaikani. Omaa joulua vietämme aina suvun ja perheen kesken. Aito joulukuusi on minimivaatimus. Siinä toki testataan myös uusimpia koristeitamme.

Näin ikimuistoiset perinteet ja nykypäivä kohtaavat ja juhlat voivat alkaa.

Joulu asuu Weiste Wanha Villa -puodissa eli vuonna 1904 rakennetussa suojellussa hirsihuvilassa.

Kommentoi »