Wallinmaan talo oli tullut tutuksi seudun asukkaille Iitissä. Siinä oli puolipyöreä veranta, jossa jokaisen ohikulkijan katse tuntui viipyilevän. Talo oli ehtinyt olla vuosia tyhjillään, kun Leena Karjalahti ja Aimo Kolehmainen hankkivat sen perheensä kotitaloksi viisitoista vuotta sitten.

Veranta oli kiinnittänyt myös heidän huomionsa jo ennen talon tuloa myyntiin. Taloa ympäröi valtava puutarha. Sisällä verannan panelointi henki 50-lukua. Valoisa tila oli kuin luotu huonekasveille, joihin Leena oli mieltynyt.

Opettajapariskunta on yhä onnellinen kauniin kotinsa tunnelmasta. Heidän poikansa ovat jo muuttaneet kotoa opiskelemaan, mutta viikonloppuisin koko perhe kokoontuu ruokasalin pöydän ääreen syömään yhdessä.

Wallinmaa on 1950-luvulla rakennettu omakotitalo, jonka arkkitehtinä oli Pauli Salomaa. Hänet tunnetaan Helsingissä Käpylän Kisakylän, Munkkiniemen kirkon, Kaivotalon ja Domus Academican suunnittelijana. Talon rakennutti Wallin perhe, joka kuitenkin vuokrasi sen heti valmistumisen jälkeen toisille, Kahanpään perheelle. Wallit muuttivat taloon itse vuonna 1967 Niilo Wallin jäätyä eläkkeelle ja asuivat talossa elämänsä loppuun asti. Vuonna 2003 oli sitten meidän vuoromme puhaltaa taloon eloa.

Alun perin tulimme Iittiin 90-luvun puolivälissä, kun Aimo sai paikan lastentarhanopettajana. Itse sain silloin viran erityisopettajana, ja kotiuduimme Iittiin hyvin. Kuljimme silloin vauvanvaunujen kanssa lenkillä tätäkin tietä ja ihailimme omakotitaloa, jonka puolipyöreä veranta näkyi kadulle. Vuonna 2000 lähdimme kolmeksi vuodeksi opiskelukaupunkiimme Joensuuhun, jonne Aimo lähti jatkamaan opintojaan. Palasimme Iitin Kausalaan 2003, kun Aimo valmistui erityisopettajaksi ja me molemmat saimme virat seudun kouluista. Paikalliset ystävämme kertoivat unelmiemme talon olevan myynnissä, ja siitä se sitten lähti.

Talo oli aivan täynnä tavaraa, kuin museo siltä ajalta. Talo oli ollut jo jonkin aikaa asumatta, kun perikunta myi sitä. Leenan isällä oli valtavasti remonttiosaamista, ja uskalsimme hänen tuellaan lähteä isoon kunnostusprojektiin. Siihen aikaan me olimme Leenan kanssa enemmän "peukalo keskellä kämmentä" -henkisiä. Aloitimme kunnostamisen tärkeysjärjestyksessä: ensin katto kuntoon, ettei taloon sada, sitten salaojat. Kolmantena remontoimme taloon toimivan keittiön ja pesutilat, jotta pääsimme muuttamaan sisään lasten kanssa. Asuimme sitten monta vuotta remontin keskellä.

Kodin alakerrassa on suuria huoneita, jonne arkemme sijoittuu helposti. Suuresta aulasta on kulku olohuoneeseen, siitä ruokasaliin. Keittiöön on kaksi reittiä, joko aulasta tai ruokasalista. Keittiön takana on kodinhoitohuone. Myös makuuhuoneemme on sijoitettu alakertaan, heti portaikon ja sisääntulon viereen. Yläkerrassa on kaksi poikien huonetta ja aula. Kellarikerroksessa on paljon tilaa, ja sinne olemme sijoittaneet saunan ja oleskelutiloja. Myös perheen pop up -kahvilalle on alhaalla hyvät tilat. Viime syksyn Käy kotihin -tapahtumapäivän innoittamina olemme ajatelleet pitää talomme ovet auki Wallinmaan historiasta kiinnostuneille paikallisille vastaavanlaisissa tapahtumissa.

Olemme halunneet kunnioittaa talon alkuperäistä tunnelmaa ja sävymaailmaa. Sisustus on eleetön ja henkii 50-luvun vaikutteita. Se on muotoutunut pala palalta erilaisten löytöjen ja alkuperäisten kalusteiden yhdistelmänä. Viimeisimmät hankinnat ovat olleet koulun remonttimyyjäisistä hankitut Artekin ruokailuryhmän tuolit. Talo on varmasti kehittänyt omaa silmääni sisustajana.

Ehdottomasti sen valoisuus. Halusimme paljon valkoisia seinäpintoja, koska olemme innostuneita taiteesta. Mielestäni taide tulee edukseen vaalealla taustalla. Pidän siitä, että koti on muutenkin yleisilmeeltään vaalea. Pelkään kyllästyväni väreihin enkä tunne ihan mustavalkoistakaan kotia omakseni. Tekstiilit ovat minun juttuni: niillä tuon uutta ilmettä kotiin.

Olen käynyt läpi lastulevyvaiheen, jolloin ostimme kaiken kotiin Ikeasta. Saimme uutta mutta emme kovin kestäviä ratkaisuja. Olen sitten pistänyt niitä kalusteita kiertoon ja hankkinut tilalle kirpputoreilta umpipuisia. Haaveilen Artekin kalusteista, niiden muotokieli puhuttelee. Samoin talomme rakennusajan eli 1950-luvun muotokieli on kiinnostava. Arvostan nykyisin ajattomuutta ja kestävyyttä.