Daalian talvetus – katso kuvalliset ohjeet ja ammattilaisen vinkit, joilla onnistut varmasti!
Piha ja puutarha
Daalian talvetus – katso kuvalliset ohjeet ja ammattilaisen vinkit, joilla onnistut varmasti!
Daalian talvetus onnistuu parhaiten kellarissa tai varastossa. Lämpötilan on pysyteltävä plussan puolella. Elinvoimaisen daalian tunnistat rehevyydestä, muhkeasta juurakosta ja terveestä lehdistöstä.
Julkaistu 19.9.2016
Viherpiha

Daalian talvetus – näin onnistut:

1. Nosta daalian mukulat ensimmäisten hallojen aikaan. Pakkanen mustuttaa ensimmäiseksi kasvuston, mutta juuristo säilyy maan suojassa. Daalian juuret harottavat joka suuntaan, joten kaiva taimi ylös tarpeeksi kaukaa. Talveta vain siemenestä tai juurimukuloista lisätyt tarhadaaliat eli joriinit. Pistokkaista lisätyt kasvit tekevät heikkoja juuria, eikä niitä kannata säilyttää. Jos haluat talvettaa daalian, selvitä taimen lisäystapa jo ostovaiheessa.

2. Rapsuttele ja ravistele ylimääräinen multa pois. Osa mullasta saa jäädä juurien ympärille.

3. Katkaise varsi sekatööreillä eli oksasaksilla pari senttiä juurenniskan yläpuolelta, jolloin juurakkoon jää lyhyt tappi.

4. Uudet silmut muodostuvat keväällä daalian juurenniskaan tai vähän sen yläpuolelle. Poista vahingoittuneet juuret, jotka mätänevät helposti varastossa. Nosta talvisuojaan ylimääräisiä juurakoita, sillä osa daalioista saattaa tuhoutua talvetuksessa. Mukulan muoto vaihtelee lajikkeen mukaan pitkistä ja suipoista perunamaisen pyöreisiin.

5. Talveta daalian mukulat pimeässä ja viileässä kellarissa, komerossa tai varastossa. Ihannelämpötila talvetukseen on +5–10 astetta. Tärkeintä on kuitenkin, että lämpötila pysyy plussan puolella. Lado juurakot laatikoihin ja varusta ne nimilapuilla. Ripottele päälle hiekkapitoista multaa tai kasvuturvetta. Koneellisesti jäähdytetyssä, kuivassa varastossa voit vähentää juurakoiden haihduntaa ilmavalla peitteellä. Kastele kuivia juurakoita kevyesti talven aikana.

Vinkki!

Aloita daalioiden esikasvatus aikaisintaan huhtikuussa. Etelä-Suomessa voit istuttaa juurakot suoraan maahan toukokuun puolivälistä alkaen.

Asiantuntija: puutarhuri Aija Nieminen, Helsingin Kaupunginpuutarha, Stara

3 kommenttia