
Päivän paras hetki Minna Lampiselle on aamuisin, kun hän on hakenut Leo- ja Oiva-koirien kanssa Hesarin ja vanha huvila on vielä hiljainen. Silloin aika pysähtyy, ja Minna huomaa irtautuvansa arjesta. Vanhan hirsitalon raikas ilma ja valon kulku tiloissa lumoavat hänet kerta toisensa jälkeen.
Kun Minna ja hänen miehensä metsästivät vuonna 2018 Uudeltamaalta ympärivuotista vapaa-ajankotia perheelleen, he suhtautuivat etsintään avoimin mielin. He harkitsivat niin tontin ostoa ja uuden rakentamista kuin valmiita ratkaisuja.
Kun myyntiin tuli vanha puuhuvila Porvoossa, Haikkoonselän rannalla, riitti yksi käynti ja paikka oli jo valloittanut sydämen.
– Intensiivisen tutustumisvaiheen jälkeen ostopäätös oli myös hiljainen sopimus huvilan historian kanssa. Huvilaa ei voisi sisustaa tai remontoida huvin vuoksi, vaan kaikki päätökset tulisi tehdä arvokasta rakennusta ja miljöötä kunnioittaen, Minna sanoo.
Porvoon alue oli pariskunnalle entuudestaan tuttu lähinnä satunnaisten päiväretkien kohteena, mutta sittemmin kaupunki on yllättänyt heidät positiivisesti kerta toisensa jälkeen.
Käynti Porvoon museossa on piirtynyt pysyvästi mieleen.
– Sieltä löytyivät huvilamme laajennuksen aikaiset alkuperäiset ja yksityiskohtaiset piirustukset vuodelta 1890. Arkkitehti Theodor Höijerin mestarillisista piirustuksista voimme tarkistaa yksityiskohdat isoista rakenteista pienimpiin puuleikkauksiin, Minna kertoo.
Pari on ammentanut tietoa perinnerakentamisesta ja kehuu Porvoossa olevan siitä paljon osaamista ja tietämystä. Tekijät ja materiaalit hirsihuvilan kunnostukseen löytyvät usein läheltä.
– Remontti on ollut meille tutkimusmatka taloon, josta löytyy joka päivä jotain uutta ja yllättävää. Mitä enemmän olemme olleet omin käsin kosketuksissa taloon, sitä paremmin olemme siihen aidosti tutustuneet. Salaluukkua ei ole vielä ilmaantunut, mutta portaan narahdus tai seinien poikkeavat rakenteet herättävät kyllä välittömästi uteliaisuutemme.
Talon 170-vuotinen historia on ollut remontissa kouriintuntuvasti läsnä tarkkaan vaalittavina rakenteellisina ja tyylillisinä seikkoina. Tästä huolimatta Minna ja hänen miehensä ovat rakentaneet kotia, eivät museota.
Huvilan sisustukseen he ovat pyrkineet ostamaan kaiken mahdollisen käytettynä ja tekemään uudet hankinnat kotimaisilta valmistajilta, maltillisella budjetilla.
– Yölliset Bukowskis-huutokauppahuutoni ovat herättäneet aviomiehessäni sekä hilpeyttä että myöhemmin iloa, kun esineet yksi kerrallaan ovat löytäneet paikkansa.
Maalien valinnassa paria auttoi Uula, joka ystävällisesti selvitti verstaasta löytyneiden vanhojen maalipurkkien salaisuuksia ja sävyjä.
– Perinnevärikartat hiirenkorville luettuina olemme kiertäneet taloa ja tehneet valintoja. Osaan talon olemassa olevista sävyistä ihastuimme heti. Osa niistäkin, joita emme olisi itse valinneet, on alkanut miellyttää silmää ajan myötä.
Koska talossa on käytetty paljon värejä, pariskunta ei halua sisustuksen kilpailevan niiden kanssa.
– Kattojen puuleikkaukset ja koristemaalaukset saavat minut usein kirjaimellisesti heittäytymään selälleni lattialle ihastelemaan puuseppien ja koristemaalarien kädenjälkeä, Minna kertoo.
Huvilaa ympäröivä puutarha on rantaan viettävällä vehreällä rinnetontilla. Siellä pari mielellään viettää päivittäin vapaa-aikaansa.
Puutarha vaatii myös runsaasti työtä. Aikanaan talossa on ollut paljon apuvoimia arjen askareisiin, mutta nykypäivänä hommat hoidetaan pääsääntöisesti isäntäväen voimin.
– Pienen ruokailutilan seinällä oleva maalaus talosta ja sen puutarhasta inspiroi minua jatkuvasti. Sitä katsellessa motivaatio puutarhan saattamiseksi entiseen loistoonsa on kasvanut entisestään.
Puutarhan ruusupenkkiä raivatessaan Minna on löytänyt paloja menneisyydestä: sakset, avaimia ja hylsyn 1900-luvun alusta.
– Olemme lukeneet kaiken saatavilla olevan tiedon huvilan historiasta ja kuulleet paljon, mutta monta tarinaa on varmasti vielä jakamatta.
Tarve lomamatkoihin on huvennut huvilan hankkimisen jälkeen olemattomiin. Jos pariskunta haluaa ottaa etäisyyttä projekteihinsa, lähtevät he veneellä päiväretkille lähivesille. Oman perheen lisäksi taloon mahtuu mukavasti vieraita, joille ovet ovat aina auki.
Tässä talossa ja puutarhassa ei tule ehkä koskaan olemaan hetkeä, jolloin tekemistä ei olisi. Arvion projekteihin kuluvasta ajasta pari on jo oppinut kertomaan vähintään kolmella.
– Elämme juuri nyt unelmaamme, ja tekeminen on myös iso osa sitä. Paikalla vieraillut kokenut restaurointimestari jakoi meille arvokkaan neuvon: ”Muistakaa juhlia, talo kyllä odottaa.”
Pala Suomen huvilahistoriaa
Harvaa kesäpaikkaa voi luonnehtia yhtä merkittäväksi osaksi suomalaista huvilahistoriaa kuin Villa Sjökullaa. Vuonna 1850 porvoolainen kauppias Leonard Simolin siirrätti huvilan Terijoelta Haikkoonselän rannalle Porvoon Hamariin. 1880-luvulla huvila siirtyi niin ikään porvoolaisen kauppaneuvos August Eklöfin omistukseen. Eklöf omisti huvilan vastapäisillä saarilla sijainneen Porvoon Höyrysahan ja lukuisia sahoja ympäri Suomea. Aikanaan maiseman täyttikin puutavaraa kuljettaneiden alusten jatkuva virta.
Suurimmat muutokset huvilan julkisivuun tulivat Eklöfin aikana. Hän teetti laajennuksen, jonka suunnitteli arkkitehti Theodor Höijer. Höijerin tunnetuimpiin töihin lukeutuvat Ateneumin taidemuseo, Hotelli Kämp, Richardinkadun kirjasto ja Erottajan paloasema. Maineikas arkkitehti piirsi Villa Sjökullaan ajan hengen mukaisen tornin ja julkisivun koristeellisen ilmeen. Kahdeksankulmaisen tornin seinillä on yhä näkyvillä Eklöfin valitsemat 12 sananlaskua.
Villa Sjökullassa vietettiin 1800–1900-lukujen taitteessa aktiivista seuraelämää. Tuttu vieras talossa oli taidemaalari Albert Edelfelt, jonka ateljee sijaitsi läheisen Haikon kartanon naapurissa. Edelfeltin teos Eklöfin pojat Villa Sjökullan kuistilla on maalattu huvilan terassilla.
Eklöfien jälkeen huvila on ollut yksityisomistuksessa ja vaihtanut omistajaa muutaman kerran. 1990-luvulla huvila muutettiin ympärivuotisesti asuttavaksi kodiksi.