”Saaren nopein vene mutta rumin huvila”, hämmästelivät naapurit – arkkitehdin poikkeuksellinen kesäkoti kätkee suojiinsa helmen

Villingin saareen Helsingin edustalla on vain kivenheitto, mutta venematkan aikana ennättää jättää taakseen kaupunkielämän. Rauhallisen huvilasaaren itäosassa, rannan tuntumassa, on matala, yksinkertainen puurakennus, jonka julkisivut ovat harmaata pystylautaa ja ikkunat pienehköt ja neliömäiset. Talo kyyhöttää vaatimattoman ja kodikkaan näköisenä sekametsän keskellä. Yksinkertaisesta ulkomuodosta erottuvat vain kaareva oviaukko ja sen salmiakkiruutukoristeinen ovi.

Kaareva sisäänkäynti houkuttelee astumaan sisään. Kun kulkee muutaman askeleen käytävää pitkin, saapuu aivan toisenlaiseen maailmaan – suojaisalle sisäpihalle. Sen olemassaoloa ei talon ulkopuolelta ole pystynyt arvaamaan.

Villa Oivala on ulkoa hillityn ja jopa vaatimattoman näköinen. Kaarikäytävä kutsuu astumaan sisään. ”Rakennus on itse asiassa suojamuuri tylyä luontoa vastaan”, Oiva Kallio kirjoitti Domus-lehdessä vuonna 1931.

Näkymä sisäänkäynniltä Villa Oivalan sisäpihalle. Atriumpiha on suljettu kaikilta neljältä sivultaan, joten se on kuin taivaskattoinen huone. Kolmella sivulla on lisäksi pylväiden rajaamat terassit.

Katetulle terassille pääsee astumaan suoraan olohuoneesta. Meren puolella terassia suojaavat lasiovet.

Rakennuksen keskellä on kaikilta sivuilta suojattu taivaskattoinen huone. Atriumpiha on laatoitettu kauttaaltaan, vain reunamilla kasvaa vehreitä köynnöksiä ja kukkia. Tila muistuttaa pientä linnan tai luostarin pihaa. Tunnelma on mukavan intiimi.

Villa Oivalaksi kutsutun kesäasunnon suunnitteli vuonna 1924 arkkitehti Oiva Kallio (1884–1964). Siitä tuli Oivan ja hänen puolisonsa Lempin rakas kesäkoti, jonne he muuttivat koko kesäkaudeksi. Yleensä pariskunta siirtyi saareen toukokuun lopussa ja lähti takaisin kaupunkiasunnolleen syyskuun puolivälissä.

Oiva Kalliolla oli tapana hurauttaa Villingistä nopealla pikamoottoriveneellä töihin Helsinkiin. Muut villinkiläiset, joilla oli perinteisiä isoja pitsihuviloita kesäasuntoinaan, kutsuivat Kalliota mieheksi, jolla oli ”saaren nopein vene mutta rumin huvila”.

Oivalassa vietettiin varsin säntillistä elämää. Aamut alkoivat aina aamupulahduksella mereen, ja sen jälkeen nautittiin aamiainen ulkoterassilla. Lomapäivinään Oiva Kallio nikkaroi, rakenteli sekä hoiti metsää, vanhemmiten myös kalasti.Kieltolain aikaan suojaisa sisäpiha oli suosittu ja huomaamaton juhlapaikka.Sisäpihan puolelta rakennuksen ulkoväritys on pirteän turkoosi. Ilmettä pehmentävät kukat ja köynnökset.

Kieltolain aikaan suojaisa sisäpiha oli suosittu ja huomaamaton juhlapaikka.

Sisäpihan puolelta rakennuksen ulkoväritys on pirteän turkoosi. Ilmettä pehmentävät kukat ja köynnökset.

Lempi-vaimon silmäterä oli huolella hoidettu puutarha. Sisäpihan kasvien lisäksi hänellä oli iso hyötypuutarha hedelmäpuineen, marjapensaineen ja perunamaineen huvilan viereisessä notkelmassa. Kotitaloustöissä auttoi ajan tavan mukaan taloudenhoitaja, joka myös muutti kesäksi saareen.

Välillä Oivalassa unohdettiin arkiaskareet, sillä lapsettoman pariskunnan luona kävi paljon vieraita etenkin 1920- ja 1930-luvuilla. Sukulaisten lisäksi Oivalassa vieraili muun muassa arkkitehtikollegoja niin Suomesta kuin ulkomailta sekä ajan tunnettuja taiteilijoita ja muotoilijoita.

Lempi organisoi mielellään saunailtoja sekä juhannus- ja rapujuhlia. Kieltolain aikaan suojaisa sisäpiha oli suosittu ja huomaamaton juhlapaikka.

Villa Oivalan suunnitteluvaiheesta on säilynyt vain yhdet piirustukset, jotka Oiva Kallio signeerasi vapunpäivälle 1924. Rakennus pystytettiin tämän jälkeen nopealla vauhdilla alle kolmessa kuukaudessa. Tupaantuliaisia vietettiin samaan aikaan kuin Oiva Kallion 40-vuotisjuhlia 23. heinäkuuta 1924. Terassilta avautuu hieno maisema meren suuntaan. Seinustan pariovet voi avata ja antaa merituulen puhaltaa sisään.

Terassilta avautuu hieno maisema meren suuntaan. Seinustan pariovet voi avata ja antaa merituulen puhaltaa sisään.

Omassa kesähuvilassaan arkkitehti pääsi testaamaan ilman asiakkaiden asettamia rajoituksia uudenlaisia arkkitehtuuri-ideoita sekä rakenteita. Oivalasta tulikin koerakennuskohde: se oli valmistuessaan Suomen ensimmäinen atriumtalo.

Kesähuvilan noin 90 neliön suuruiset tilat arkkitehti sijoitti keskuspihan ympärille niin, että niissä oli huomioitu auringon kierto. Makuuhuoneet jäävät aamu- ja ilta-auringon puolelle. Oleskelutilat ovat päiväauringon puolella.

Pohjaratkaisu tuo mieleen antiikin Rooman atriumtalot, mutta arkkitehti itse kertoi, että suunnittelun esikuvana olivat pohjalaiset talonpoikaistalot, joissa päärakennus ja lukuisat talousrakennukset muodostavat tiiviin pihapiirin. Oli inspiraationa sitten Rooma tai Pohjanmaa, tuulisessa saarimiljöössä lopputulos miellyttää.

Mittakaavaltaan ja tiloiltaan Villa Oivala on niukka ja tarkoituksenmukainen, ainakin jos vertaa sitä 1800- ja 1900-luvun varakkaan porvariston rakentamiin hulppeisiin kesähuviloihin. Huoneet ovat napakasti mitoitetut ja niukasti kalustetut, sillä kesäisin oli tarkoitus viettää aikaa mahdollisimman paljon ulkona.

Villa Oivala oli aikanaan radikaalin moderni, lähes funktionalistinen kesähuvila, mutta yksityiskohdissa on vielä jäljellä viittauksia perinteisempään arkkitehtuuriin. Yleisilme ja sisustus ovat mutkattomat ja käytännölliset. Lähes kaikessa näkyy Oiva Kallion oma kädenjälki, sillä rakennuksen lisäksi hän suunnitteli sekä toteutti monia sen kalusteita itse.

Poikkeuksen Oivalan kepeästä arkkitehtuurista tekee 1929 valmistunut hirsisauna, joka sijaitsee kivenheiton päässä päärakennuksesta. Siinä Oiva Kallio palasi vanhempaan arkkitehtuurityyliin, jugendiin, joka ammensi perinteisestä kansanrakentamisesta. Jo hirsisaunan hahmo tuo mieleen vanhat maaseudun rakennukset. Vielä vahvemmat jugendvaikutteet ovat sisustuksen puukalusteissa ja detaljeissa.

Oiva Kalliota on pidetty Suomen ensimmäisenä arkkitehtina, joka kiinnostui kesäasuntojen suunnittelusta ja kehitti niiden arkkitehtuuria eteenpäin. Omassa kesäasunnossaan hän päätyi poikkeukselliseen atriumratkaisuun, ja hänen suunnittelemastaan hirsisaunasta tuli lukuisten tulevien vuosikymmenten hirsimökkien esikuva.

Oiva Kallion kuoleman jälkeen rakennus on ollut Suomen arkkitehtiliiton omistuksessa ja arkkitehtikunnan vapaa-ajanviettopaikkana.

Lähteet: Timo Jeskanen: Kansanomaisuus ja rationalismi. Näkökohtia Suomen puuarkkitehtuuriin 1900–1925: esimerkkinä Oiva Kallion kesähuvila Villa Oivala. Teknillinen korkeakoulu, Arkkitehtiosaston tutkimuksia 1998/14; Timo Jeskanen, Pekka Leskelä: Oiva Kallio. Suomen rakennustaiteen museo; Pekka Leskelä: Arkkitehti Oiva Kallio 1884–1964. Teknillinen korkeakoulu, Arkkitehtiosaston tutkimuksia 1998/15.