Niin rauhaisa idylli. Pihapiirissä vastaanottaa kuusi rakennusta, mutta Villa Mandalan kansallisromanttinen, osittain pärevuorattu päätalo vie välittömästi huomion. Vierustovereina ovat tontin vanhimmat rakennukset, vanha rengintupa ja aina 1800-luvulta peräisin oleva pihasauna. Molemmat on siirretty aikoinaan tilalle ilmeisesti läheisestä kylästä turvaan tulipalon roihuilta. Entinen viljakuivaamo palvelee nykyään varastona.

Pihan toisella laidalla sijaitseva punamultamaalattu mansardikattoinen hirsitalo on Villa Mandalan, retriitti­keskus- ja lomapaikkayrittäjien Mia Jokinivan ja Mikko Harman koti.

Navetta oli pakko purkaa jo kauan sitten, sillä sen katto oli pahoin painunut. Navetan ylisiltä ehti silti syntyä ensimmäinen visio joogasalista. Siitä syntyi reilu vuosikymmen sitten idea tehdä tilalle puitteiltaan samankaltainen, persoonallinen paikka, jossa pariskunta oli lomaillut jooga- ja surffausmatkoillaan Aasiassa.

– Olimme tavallaan unelmauriemme huipulla, mutta Villa Mandala lähti tulemaan jostain taka­vasem­malta. Jälkikäteen olen miettinyt, että siinä oli jotain johdatusta. Alkoi pakottavasti tuntua siltä, että tämä on tehtävä ilman varsinaista tarvetta muuttaa silloista elämää, Mia muistelee.

Pari vuosikymmentä sitten entinen loviisalainen maatila oli vielä ränsistynyt ja rikkaruohojen rikastuttama. Samoihin aikoihin helsinkiläinen, valokuvaajana menestynyt Mikko halusi kokeilla maalla asumista ja haki ehkä myös jonkinlaista jatkuvuuden tunnetta projektimaisen työnsä vastapainoksi. Mikko oli Lofooteilla surffaamassa, kun entinen puoliso soitti, että nyt kannattaisi palata pikapuoliin, sillä yksi varteenotettava paikka oli vihdoin löytynyt.

– Mainosvalokuvaaminen on vähän karkkipaperimaista tekemistä, tämä on todellista. On hyvää stressinhallintaa ja rentouttavaa, kun saa kädet maahan ja hirsiin kiinni, Mikko sanoo.

Kun Mikko astui ensimmäisen kerran pihalle, hänet valtasi outo rauhallisuus. Hyvä tunne vain vahvistui yöpymällä paikassa ennen kauppoja. Vaikka kunnostamista oli silmin nähden hurjasti, tila otti välittömästi omakseen. Mikko kertoo, että hänellä on tapana nähdä usein kaikissa projekteissaan lopputulos, muttei työtä siinä välissä. Vuosien aikana hän onkin alkanut sisäistää yhä paremmin, kuinka vanhojen maaseutukohteiden omistajuus tarkoittaa ennemmin velvollisuutta pitää paikat kunnossa nuoremmille.

– Tuntui omalta tehtävältä alkaa kuoria paikan kauneus ja idylli esille vanhaan kukoistukseensa. Kun jokainen kantaa kortensa kekoon, niin silloin tällaiset paikat pysyvät kunnossa pitkään ja niistä pääsee nauttimaan tulevatkin sukupolvet, Mikko sanoo.

Kotitalon mansardikatto muistuttaa Mikkoa lapsuuden ja nuoruuden saaristo­kesistä Sipoossa, jossa eno opetti kädentaitoja. Remontointitaidot ovat sittemmin karttuneet ajan saatossa, etenkin Villa Mandalassa.

– Me olemme molemmat kovia ideanikkareita, mutta Mikolla on selvästi jokin rakennus­mestari­geeni. Täällä näyttäisi erilaiselta, jos hän ei olisi niin pedantti, Mia myöntää.

Kotitalo hurmasi vielä lisää, kun 70- ja 80-luvulla uusittujen sisäpintojen alta paljastui komeita hirsiä ja vanhoja lautalattioita. Kun kurkkasi piiloon kattorakenteiden alle, sielläkään aikalaiset rakentajat eivät olleet tinkineet laadusta.

Aluksi talo oli pitkään kesämökkinä, kunnes Mikko jäi erottuaan asumaan tiluksille yksin. Hän oli ehtinyt juurtua niin kovasti paikkaan, ettei tosissaan harkinnut uudessa elämäntilanteessakaan sen myymistä.

Ehti kulua vuosi ennen kuin sokkotreffeiltä löytynyt, kulttuuria rakastava helsinkiläinen Mia saapui ensi kertaa kyläilemään. Siinä vaiheessa hän mietti vielä, mikä idea oli viettää viikonloppuja maalla. Rakkaus vei kuitenkin nopeasti mennessään, ja silloin aikakauslehden toimituspäällikkönä työskennellyt Mia alkoi totutella elämään peltomaiseman keskellä. Mikon innostus hirsiin tarttui salakavalasti, ja Mia muutti Loviisaan osa-aikaisesti vuonna 2006 ja kokonaan 2017.

– En ollut ikinä ehtinyt unelmoida maaseudulla asumisesta, enkä ollut erityisen viehättynyt maa­taloista. Oli pidempi prosessi, jotta sopeuduin ajatukseen, että maallakin voi asua, Mia nauraa.

Rengintuvan vanhassa osassa on yhä alkuperäinen pönttöuuni ja ainakin satavuotiasta tapettia, mutta tummanruskea jykevä päätalo valmistui vasta vähän reilu vuosikymmen sitten. Mikko piirsi sitä ensin naapurin rakennesuunnittelijan kanssa. Lopuksi perinnerakentamiseen erikoistunut arkkitehtipariskunta auttoi viemään projektin loppuun. Visuaali­sina vaikutteina olivat kulttuurihistoriallisen Tuusulanjärven rakennukset. Ennen kaikkea talon piti sopia paikalleen kuin se olisi ollut siinä aina.

Kävellessään raksalla Mia löysi valtavan hevosen kallon ja luita. Aiemmat asukkaat olivat haudanneet rakkaita hevosiaan pihamaalle.

– Olemme niin vanhan äärellä. Suomen agrikulttuuria ja rakentamista ei olisi ilman suomenhevosia. Täällä on ollut uudisraivaajameininki, kun paikka on tehty aikoinaan keskelle ei mitään.

Talon julkisivu aukeaa lounaaseen, jolloin se samalla sulkee pihapiirin. Kaikki rakennukset on asemoitu niin, että pihapiiristä syntyy turvallinen kehä, joka antaa ajatuksen rauhoittumisesta.

Kaikki vanha puhuttelee molempia, mutta lähestymistapa on erilainen. Miaa kiinnostaa antro­po­logina rakennuksia enemmän ihmisten tarinat, visuaalisesti orientoituneelle Mikolle rakennukset ovat kuin hahmoja, joiden muotoja, vuorauksia ja rakennustekniikoita hän skannaa innolla.

Remonteissa Miaa kiehtoo lähinnä se, mitä niissä paljastuu talon historiasta. Hän hihkuu innosta, jos seinistä erottuu jokin lyijykynällä kirjoitettu sukunimi. Kotitalon seinien kätköistä on löytynyt niin rinta­kuva Mannerheimistä kuin rivi talteen otettuja hylsyjä, jotka ovat jopa vanhempia kuin talo itse. Vanhasta viljakuivaamosta löytyi puolestaan niin ikiaikaisia maataloustyövälineitä, että niiden tunnistamiseksi oli pyydettävä apua Mian silloin yli 80-vuotiaalta mummolta. Muutamia niistä on ripustettu pihasaunan alkuperäisille hirsiseinille.

Ennen Miaa ja Mikkoa tilalla asui vanhuuden päiviinsä asti Inger-rouva, paikallisittain kuuluisa kulttuuripersoona, jonka vanhempia on kiittäminen tilan perustamisesta. Perustusten suuret kivilohkareet on esimerkiksi lohkottu kotitalon ikkunasta näkyvän metsän reunasta. Mia tunsi jopa pitkään olevansa vieraana toisen kodissa, koska kunnioittaa niin paljon mennyttä. Mitähän vanha rouva pitäisi heidän asumisestaan tilalla ja kaikista uudistuksista?

– En tiedä, onko mulla vieläkään hirveästi olo, että tämä on meidän talo, vaan olemme osa jatkumoa. Joku muu on nähnyt alun perin vaivan, me viemme soihtua eteenpäin tavallamme.

Kun Villa Mandala on täpötäynnä yöpyjiä, kaikki kolmekymmentä vierasvuodetta päärakennuksessa, rengintuvassa ja Solvillan talossa ovat varattuina.

Päätalon sydän on yläkerran upeaan korkeuteen kohoava joogasali. Ei ole vaikeaa uskoa, että se on upeimmillaan keväisin ja kesäisin, kun aurinko antaa suuresta ikkunasta voimakasta valokylpyä.

Mia kutsuu joogaa sielunpolukseen, ydintehtäväkseen maan päällä. Hän aloitti joogan 25 vuotta sitten. Viimeisen kymmenen vuoden aikana myös buddhalaisuus on noussut tärkeäksi osaksi Mian elämää, ja sen filosofia määrittää niin hänen arvomaailmaansa kuin työtäkin. Buddhalaisuudesta kirkkaimpana kohoaa myötätunnon oppi. Iso Buddha-patsas koristaakin yhtä harjoitustilaa ulkorakennuksessa.

Yrittäjäpariskunnan työn ja vapaa-ajan välinen ero on ollut vuosia kuin veteen piirretty viiva. Ei tarvitse kuin kävellä pihan poikki tai katsoa ikkunasta niin näkee kotoa työtiloihin ja päinvastoin. Eikä kotitalo ole ollut aina kokonaan yksityinen, sillä siellä on majoitettu aina ajoittain tilan tapahtumiin palkattua henkilökuntaa. Vilkkaimmillaan on tuntunut, että ihmisiä kulkee ohi vasemmalta ja oikealta. Mia arvelee, että hänelle tilanne on ollut puolisoa rasittavampi.

– Mikko on ehkä enemmän tottunut aikoinaan jo sukumökillään ajatukseen, että sirkusta on ympärillä ja liikennöintiä riittää.

Koronapandemian hiljennettyä maailman, oli aikaa remontoida kotitalon kylmäullakolle asuintilaa. Se oli myös tietoinen päätös erottaa vihdoin privaatti- ja työpuoli toisistaan. Yläkerrassa on nykyään pariskunnan oma työ- ja makuuhuone sekä pieni terassi.

– Halusin yksityiselämän irti työminästä. Huomaan oman palautumiseni olevan laadukkaampaa, kun kotona voi olla oikeasti kotona. Nyt ei ole oikeastaan ollut tarvetta päästä täältä pois, Mia toteaa.

Lähes kaikilla Villa Mandalan esineillä ja tavaroilla on jokin merkitys ja tarina. Pariskunnan sisustusmaut poikkeavat hieman toisistaan, mikä näkyy kompromisseina sisäpintojen materiaalivalinnoissa. Mia pitää enemmän värikkäästä, hipahtavasta ja elämänmakuisesta, kun Mikolla on hillitympi maku. Mia miettii sisustuksessa myös ihmisiä ja kohtaamisia. Jotta sisustusratkaisut eivät ohjaisi ihmisiä omaan kuplaansa, ruokasaliinkin päätyi yksi pitkä pöytä, jonka ääressä ollaan yhdessä ja ehkä vuorovaikutuksessa vieraampienkin ihmisten kanssa.

Moni vieras saapuu yhä uudestaan. Useasta asiakkaasta on tullut myös ystävä.

– Kun joku kuvailee paikkaa rakkaaksi tai jopa kuin toiseksi kodikseen, tuntuu se merkittävältä itsellekin, Mia kertoo.

Kun tila hiljenee tapahtumien jälkeen, pari suuntaa pitkälle kävelylle ja pihasaunan löylyihin.

– Osaa olla kiitollinen, että saa olla tekemässä tätä. On kovaa tekemistä ja välillä väsyttää, mutta vastaanottamista on paljon enemmän kuin antamista, Mikko kiteyttää.