Kirsi ja Matti kävivät asuntonäytössä kahdesti. Heille tuli molemmilla kerroilla niin hyvä fiilis, että he tekivät kaupat kiireesti. Kuuden huoneen huoneisto sijaitsee vuonna 1945 rakennetussa Rautatieläisten talossa Riihimäellä. Koska talo on osa kulttuurihistoriallisesti arvokasta Rautatienpuistoa, he saivat rakentamis- ja ympäristöohjeistuksen, jonka toiveet huomioiden ryhdyttiin kohentamaan kotia.
Remontti kesti kaksi kuukautta. Kun toinen puolisoista lähti kotiin tuolloin kolmevuotiasta Nuppua nukuttamaan, toinen jäi vielä jatkamaan. Nyt tyttö on jo menossa eskariin.
– Kunnostimme ja maalasimme lattiat, katot ja osan seinistä. Halusimme säilyttää vanhat pinkopahvit, joten paikkasimme ne. Kehittelimme itse tekniikan, jolla kuprut oikenivat. Ajan patinoimat hirret jätimme näkyviin siellä missä ne olivat jo esillä. Huonokuntoiset ovet hioimme ja maalasimme valkoisiksi, pariskunta summaa.
Huonekalut istuivat uuteen kotiin hyvin, sillä pariskunnan sisustustyyli on pysynyt samana vuosikaudet. Osa kalusteista on ostettu ulkomaanreissuilta Hollannista ja Lähi-idästä Qatarista, osa kirppareilta, antiikkikaupoista ja nettihuutokaupoista.
– Vaikka olen luonteeltani keräilijä, olen tarkka siitä, ettei esillä ole kerralla liikaa tavaraa. Osa aarteista odottaa vintillä sopivaa paikkaa ja ideaa, Kirsi kertoo.
Sisustaminen ja entisöinti ovat ihanaa vastapainoa työelämälle. Käsillä tekeminen on palkitsevaa, koska työn tulokset ovat niin konkreettisia. Joskus Kirsi yllättää itsensä haaveilemasta verhoilijan tai entisöijän ammatista.
– Parasta kodissamme ovat valoisuus ja avaruus. Pidän siitä, että ruokapöydän äärestä näen joka suuntaan ja voin seurailla Nupun leikkejä. Myös Matin lempipaikka on ruokapöydän ääressä talonpoikaissohvalla.
Kirsi ja Matti valitsivat kotiinsa perinteisiä tapetteja, joissa on kiehtovia yksityiskohtia. Keittiön rohkeampi mustavalkoinen kuosi puolestaan rajaa tehokkaasti tiloja. Tapettien vahvat värit antavat kontrastia valkoiseen sisustukseen. Niiden ansiosta kokonaisuudesta ei pääse tulemaan tylsä.
– Tehosteseinä toimi parhaiten, kun pitää mielessä sanonnan less is more, vähemmän on enemmän. Jätimme maalattujen tehosteseinien yläreunaan valkoisen kanttauksen. Näin väriä on helppo vaihtaa, ja huone näyttää todellista korkeammalta, Kirsi vinkkaa.