Asunto ja mökki kerralla myyntiin ilman tietoa uudesta. Aika hurja päätös monen mielestä, mutta ei vantaalaisten Tiiti ja Kim Henrikssonin. He tiesivät mitä halusivat – vanhan talon mahdollisimman läheltä Helsinkiä. Sellaista he olivat ehtineet etsiä jo pitkään.

− Vietimme Orimattilassa sijaitsevalla pienellä mökillämme kaikki viikonloput. Kun perheemme kasvoi, reissaaminen alkoi tuntua liian raskaalta. Halusimme löytää asumismuodon, jossa yhdistyisivät sekä koti että mökki, Kim kertoo. 

Seitsemän vuotta sitten he ryhtyivät tuumasta toimeen. Kerrostaloasunto myytiin viikossa, mökki meni kaupaksi kahdessa. Puolen vuoden kuluttua tästä perhe löysi unelmiensa kodin.

Vantaan kaupungin omistama Keimolan ruotsinkielinen sivukoulu oli ollut tyhjillään pari vuotta ja toiminut lähinnä varastona. Kaiken rojun alta Tiiti ja Kim osasivat kuitenkin erottaa talon mahdollisuudet. Ajatus, että he voisivat osaltaan säilyttää jotain vanhaa ja arvokasta, tuntui hyvältä. Pariskuntaa ei saanut perääntymään edes se, että taloon ei tullut huonokuntoisten putkien takia vettä.

− Kauppojen syntyminen oli kaikkea muuta kuin helppoa. Neuvotteluja käytiin noin vuoden verran sekä Vantaan kaupungin tilakeskuksen että maankäyttöä valvovien viranomaisten kanssa. Sen ajan elimme vuokralla purkamattomien pahvilaatikoiden keskellä. Minun uskoni uhkasi loppua, mutta onneksi Kim on sinnikäs. Kotimme on todellinen uuvutusvoitto, Tiiti muistelee. 

Vuonna 1925 valmistuneesta rakennuksesta uusittiin ensimmäiseksi vesiputket. Hetken perhe ehti kuitenkin elää askeettisesti pihasaunan turvin.

Koulusta on kuoriutunut koti remontoimalla huone kerrallaan, yläkerrasta alakertaan edeten. Se on osoittautunut jaksamisen kannalta oikeaksi tavaksi kunnostaa isoa taloa. Jatkuvasta keskeneräisyydestä on muodostunut osa arkea. 

− Aina välillä on täytynyt pitää taukoa ja nähdä valmista, jotta jaksaa jatkaa, Kim sanoo. 

Yläkerta on ollut aina asuinkäytössä. Entiseen opettajapariskunnan asuntoon oli aiemmin kulku epäkäytännöllisesti ulkoa erillisen sisäänkäynnin kautta. Remontissa eteisestä puhkaistiin seinä, minkä ansiosta kerrokset yhdistyivät toisiinsa.  Suurin työ on ollut alakerran isojen luokkahuoneiden remontoimisessa. 65 neliön olohuoneen kunnostamista voi verrata kaksion remonttiin. 

Henrikssonit ovat halunneet säilyttää mahdollisimman paljon vanhaa. Kaunis puulattia löytyi iloisena yllätyksenä kolmen muovimattokerroksen alta. 

− Kotimme on Museoviraston erityissuojelukohde, eikä mitään voi tehdä helpoimman kautta. Olohuoneen epätasaiset seinät olisi ollut paljon helpompi levyttää uudelleen kuin tasoittaa, mutta se ei olisi ollut periaatteidemme mukaista, eikä mahdollistakaan, Kim kertoo.

Rapistunut Coca-Cola-kyltti on yksi kodin ensimmäisiä ja tärkeimpiä esineitä. Se oli lainassa ystävältä monta vuotta, kunnes Tiiti ja Kim lunastivat sen. Kodin väritys on luotu taitavasti kyltin ympärille.

Tilan tuntu on olohuoneessa huikea. Vaaleat seinät ja valkoiseksi maalattu lautalattia avartavat huonetta entisestään. Kaikki mitä ympärillään näkee, on niin suurta, että alkaa tuntea itsensä pieneksi. Yli kolme metriä korkeat pönttöuunit kurkottelevat kattoa kohti ja korostavat mahtavaa tunnelmaa. Talvisin ne myös ovat tärkeä lämmönlähde.

Huonetta hallitsevat koko seinän pituudelta ikkunat, joiden vanhat lasiruudut vääristävät vehreää maisemaa hullunkurisesti. Se ei haittaa, sillä pienet epätäydellisyydet lisäävät kodikkuutta ja kuuluvat Tiitin ja Kimin mielestä vanhaan taloon.

Katosta roikkuva köysi- ja rengaspari muistuttaa tilan alkuperäisestä käyttötarkoituksesta. Vielä 1990-luvulla tila toimi sivukoulun liikuntasalina, mutta tällä hetkellä köysissä kieppuvat perheen pienimmät. 

Vanha talo on alituinen työmaa, ja siinä asuminen merkitsee jatkuvaa uuden opettelua, mutta urakkaan ryhtyminen ei ole kaduttanut pariskuntaa koskaan. Kokemus ja taitojen karttuminen ovat myös tehneet elämisestä aiempaa rennompaa. 

− Alussa piti opetella valtavasti käytännön asioita, kuten se, mistä kannattaa hankkia polttopuut ja kuinka silloinen öljylämmitys toimi, Tiiti ja Kim toteavat.

Nyttemmin monet asiat sujuvat rutiinilla.

– Parasta on oma tila ja oma rauha, kaikki se mistä unelmoimme. Emme voisi enää sopeutua ahtaaseen tai moderniin asuntoon.

Pikkuprinsessan vaatekaappi on myös Kimin tekemä. Lasiovet syntyivät Kellokosken sairaalan entisistä ikkunoista.

Vanha talo on opettanut remontoimisen lisäksi myös jotain täysin odottamatonta − Kimille uuden ammatin. Pitkään vaatetusalalla työskennelleen Kimin vietti käsillä tekemiseen juontaa juurensa lapsuudesta, johon kuuluivat kesätyöt papan omistamalla puulelutehtaalla. 

− Kaikki sai alkunsa siitä, kun emme tahtoneet löytää tämän kodin mittasuhteisiin ja tunnelmaan parhaiten sopivia suurikokoisia huonekaluja. Ensimmäinen tekemäni kaluste on olohuoneen pöytä.

Pöydän kanneksi Kim löysi vanhan oven talon kellarista, ja sen rungon hän kokosi kierrätyspuusta.

– Kun oma koti oli kalustettu, aloin tehdä huonekaluja päivätyöni ohella ystävilleni ja lopulta heidänkin ystävilleen, Kim kertoo.

Vuonna 2014 syntyi yritys Made in Home, joka valmistaa käsityönä puisia kalusteita. Ne syntyvät nimensä mukaisesti kotona, entisessä veistoluokassa.

− Teen huonekalut mahdollisimman pitkälle kierrätetystä puusta. Tavoitteeni on, että jokaisessa työssä olisi jotain ihan oikeasti vanhaa. Työstämiseen käytän vain käsityökaluja, ja käsittelen pinnat vanhojen menetelmien mukaisesti. Teen kalusteet kestämään, ja niissä saavat näkyä elämän jäljet, Kim sanoo.

Kaikki työnsä hän signeeraa Käinby 1925 -tuotemerkillä valmistuspaikan ja koulutalon rakennusvuoden mukaan. Signeeraus on samalla kunnianosoitus loppuelämäksi hankitulle kodille.