Suomessa riittää puhdasta vettä, mutta monessa muussa maassa puhtaasta makeasta vedestä on pulaa. Kaikesta maapallon vedestä vain 3 prosenttia on suolatonta, ja vain 1 prosentti tästä suolattomasta vedestä on helposti käytettävissä. Ilmaston muuttuessa kuivuudesta kärsitään yhä useammassa maassa. Suomessakin kannattaa opetella käyttämään vettä järkevästi myös puutarhassa.

Vesi on jatkuvassa liikkeessä. Se lämpenee ja kohoaa höyrynä ilmaan, tiivistyy ja sataa pisaroina maahan. Se jäätyy, sulaa ja virtaa takaisin mereen tai järveen. Vesi kiertää, mutta sen määrä pysyy samana. Jo dinosaurukset joivat aikoinaan samaa vettä, jota me käytämme nyt.

Suomessa sataa keskimäärin reilut puoli metriä vuodessa. Vähiten vettä tulee keväällä, ja suurimmat sademäärät saadaan heinä-elokuussa. Vaikka syksyllä on enemmän sadepäiviä, ovat kesäsateet usein syystihkuja rankempia. Kaikki vuorokausisateiden ennätykset ovat kolmelta kesäkuukaudelta.

Kaikki kasvit tarvitsevat vettä elintoimintojensa ylläpitoon. Vettä tarvitaan yhteyttämiseen, nestejännityksen ylläpitoon ja lämpötilan säätelyyn. Myös kasvin tarvitsemat ravintoaineet kulkevat juurista lehtiin veden mukana. Kasvi ei pysty ottamaan ravinteita kuivasta maasta.

Maaperässä vesi varastoituu maarakeiden väliin jääviin huokosiin. Rakeiden ja huokosten koko vaikuttaa siihen, miten vesi säilyy maassa ja mihin suuntaan se kulkee. Jos maassa on runsaasti humusta tai hienojakoista kivennäisainetta, maa pidättää hyvin vettä. Silloin juuristokerroksen syvyyteen jäävä vesi on heti kasvien käytössä. Karkea sora ei sitä vastoin pidätä vettä, vaan päästää sen valumaan aina pohjaveteen saakka. Sillä voi myös estää kapillaarisen vedennousun siellä, minne vettä ei haluta.

Veden reittejä pihalla on helppo hahmottaa, kun muistaa, että vesi valuu alaspäin. Läpäisevässä maassa vesi imeytyy maahan. Jos vesi ei pääse imeytymään, se valuu maanpintaa pitkin pihan matalimpaan kohtaan. Luontaisia pinnanmuotoja, korkeuseroja ja veden keräytymistä kannattaa käyttää hyödyksi pihan ratkaisuissa. Sopisiko hankala painanne ajoittain lammikoituvaksi imeytyspaikaksi? Entä jos ojaa ei täyttäisikään, vaan istuttaisi siihen kosteutta kaipaavia rantakasveja?

Pienellekin pihalle mahtuu monenlaisia kasvupaikkoja. Jossain kohden on kuivaa, jossain varjoista ja kosteaa. Erilaiset kasvupaikat ovat puutarhan rikkaus, sillä ne mahdollistavat monimuotoisen kasvivalikoiman. Kun valitset lajit olosuhteiden mukaan, myös kastelun tarve vähenee.

Sukkulentit eli mehikasvit ovat sopeutuneet kuivuuteen. Jo lehtien ulkonäkö paljastaa monta sopeutumiskeinoa. Paksut lehdet varastoivat veden kuivien kausien varalle. Niiden vaha- tai karvapeite vähentää veden haihtumista ilmarakojen kautta. Lehtien ruusukeasento toimii suppilona, joka auttaa kasvia keräämään kastepisarat tarkasti talteen. Puutarhan sitkeät sukkulentit löydät maksaruohojen ja mehitähtien suvuista.

Liika vesi on vähintään yhtä haitallista kuin veden puute. Suurin osa maakasveista kärsii märässä kasvualustassa nopeasti hapen puutteesta. Nämä lajit ovat kuitenkin vetisessä ympäristössä kuin kotonaan: keltakurjenmiekka, kierreröyhyvihvilä, luhtalemmikki, niittykullero ja rantatädyke.

Huolehdi itämis- ja taimivaiheessa tasaisesta kosteudesta, mutta kastele myöhemmin vain tarpeeseen. Kokenut kastelija huomaa vedenpuutteen kasviensa nuutuneesta ilmeestä. Joskus lehtien lurpottamisen syy voi kuitenkin olla muu kuin kuivuus. Älä siis kastele arviolta, vaan tunnustele maan kosteutta pintamaata syvemmältä.

Kastele maahan istutettuja kasveja taimivaiheen jälkeen harvakseltaan, mutta reilusti kerralla. Maan pitää kastua koko juuristoalueen syvyydeltä.

Jos maanpinta on paljas, pieni vesimäärä haihtuu helposti. Kova ryöppy taas irrottaa pintamaata ja vie sen parhaat palat mennessään. Voit estää sekä haihtumisen että eroosion peittämällä maanpintaa erilaisilla katteilla. Ruohosilppu sopii katteeksi kasvimaalle, jossa tarvitaan paljon ravinteita. Perennoille sopii hieno lehtipuuhake, pensaiden juurelle karkeampi kuorikate. Monivuotisten kasviryhmien kaunein kate syntyy matalista maanpeittolajeista.

Aurinkoisena päivänä kasteltaessa iso osa vedestä haihtuu nopeasti taivaan tuuliin ehtimättä imeytyä juuristokerrokseen saakka. Parempi hetki kastelulle on varhainen aamu tai myöhäinen ilta. Kaikkein paras kasteluilma on kuitenkin pienellä sateella. Silloin vesi ehtii mennä sinne, minne pitääkin.

Hulevedeksi sanotaan vettä, joka valuu pois pihan kovilta pinnoilta, kuten katoilta tai laatoitukselta. Mitä enemmän pihalla on läpäisemättömiä pintoja, sitä enemmän hulevettä syntyy. Hulevettä ei saa johtaa toisen tontille. Kaikkea hulevettä ei kannata ohjata edes viemäriin, vaikka tontti olisi viemäriverkossa. Hulevesi on ilmaista, sopivan lämpöistä ja valmiiksi lähellä. Sitä ei ole puhdistettu juotavaksi vesijohtoveden tapaan, mutta se soveltuu mainiosti pihan tarpeisiin.

Pintojen kallistukset määräävät, minne vesi kulkee. Kun kulkureitit ja oleskelualueet rajoittuvat istutusalueisiin, voi veden ohjata kallistuksilla suoraan kasveille. Tämä on aitoa lähivettä!

Syöksytorveen kiinnitettävä vedenkerääjä on helppo tapa kerätä kattovesiä. Yksinkertaisimmillaan se on käännettävä nokka, josta vesi valuu tynnyriin. Joissakin malleissa syöksytorveen kiinnitetään putki tai letku, jolloin keräilyastiat voivat sijaita kauempana – siellä missä vettä tarvitset.

Osaatko käyttää lappoa? Täytä taipuisa letku vedellä, niin saat siirrettyä sillä vettä alempana olevaan astiaan. Kaltevassa maastossa tai pienillä korokkeilla voit tehdä kattovesille säilöjen ketjun. Siitä riittää vettä pitkäksi aikaa!

Kun kuivuus uhkaa kasveja eikä sadevesi riitä, on turvauduttava vesijohtoverkkoon. Rakennuksen ulkoseinään asennettu hana helpottaa veden käyttöä pihalla. Jos vettä tarvitaan säännöllisesti kauempana rakennuksista, voi vesijohdon vetää sinne jo valmiiksi. Isojen alueiden kastelua helpottaa sadettaja. Vaikka vesijohtoveden käyttö on helppoa, kannattaa sen käytössä noudattaa vesiviisautta: tarpeeseen, tarpeeksi ja oikeaan aikaan.