Veronica Verho oppi epäonnistumisestaan ja nauttii hetkistä kotona: ”Olen sairaan hyvä laiskottelija”

Istuskelen usein divaanisohvan vasemmassa nurkassa ihailemassa ikkunanpieltä kiipeävää kultaköynnöstä, joka näyttää juuri nyt upealta. Vielä jonkin aika sitten se voi huonosti, mutta rakkaudellisella hoivalla ja säännöllisellä kastelulla sain sen virkistymään. Jos olemme pois kotoa pitkään, lasinen kastelupallo hoitaa kastelun automaattisesti.

Mikään ei ole niin ihanaa kuin herätä sunnuntaiaamun rauhaan siistissä kodissa, johon aurinko paistaa. Asumme Helsingin keskustassa ensimmäisessä kerroksessa. Meille paistaa aurinko ainoastaan aamupäivisin ja silloinkin vain heijastuksena vastapäisen talon ikkunoista.

Jossain vaiheessa tein vähän liikaa töitä, ja ympäriltä unohtui kaikki muu, ystävät ja perheenjäsenet. Se opetti, enkä tee niin enää toiste.

Kun olin lapsi, äitini toitotti minulle, että jos ajattelet epäonnistuvasi, niin myös todennäköisesti epäonnistut. Jos taas todella haluat onnistua, sinun täytyy ensin nähdä onnistuvasi. Ensin mielikuvaharjoitus, ja sitten vasta suoritus.

Olen sairaan hyvä laiskottelemaan. Kesällä menen ulos nurmelle makoilemaan. Syksyllä sytytän kynttilöitä, tilaan noutoruokaa ja käperryn kullan kainaloon tai otan Matti-koiran kainalooni.

En ole missään muualla saanut reissussa sellaista fiilistä kuin Suomessa, että lähdit sitten ajamaan mihin tahansa, voit pysähtyä uimaan missä vain. Suomi todella on tuhansien järvien maa.

Arvostan ystävissäni eniten sitä, että vaikka emme olisi puhuneet vuoteen, emme ole siitä vihaisia, vaan juttu jatkuu siitä mihin se viimeksi jäi.

Kävin yhdessä vaiheessa paljon seinäkiipeilemässä. Lajissa voi haastaa itsensä monella tavalla ja valita tason kykyjen ja voimien mukaan. Seinästä ylhäällä irti päästäminen on aina yhtä jännittävää.