Veera kuormittui autismin takia lähihoitajana, mutta nyt hänellä on työ, jota voi tehdä omaan tahtiin: ”Tuftauksen ansiosta en pidä itseäni muita huonompana”

Veera tekee työnsä tuftauspyssyllä, jonka hän on saanut äidiltään. ”Käytän useimmiten tavallista villalankaa, koska sitä on mukava työstää.”

Veera on tuftannut kolme korvapuustia. Ensimmäinen oli esillä Kuopion kädentaitomessuilla ja toinen tilattiin kahvilaan. Kolmas leivonnainen päätyi oman keittiön seinälle.

Veera haaveilee omasta näyttelystä. Hän tuftasi itselleen 42-vuotissyntymäpäivälahjaksi taulun tuftauspyssystään. Rauhaa ja rakkautta -seinätekstiiliä koristavat paljetit. Veera ei arastele töissään kirkkaita värejä, vaikka pitää muuten rauhoittavista väreistä.

Tuftaaminen itsekseen kotona omaan tahtiin on parasta, mitä Veera Suihkonen tietää. Akryyli- ja villalangoista syntyy muotokuvapotretteja, kuten työ rouva Justiina Puupäästä kaulin kädessä. Muutama vuosi sitten saatu autismin kirjon diagnoosi auttoi Veeraa ymmärtämään, miksi hän väsyi työssään muita enemmän. Nyt käsityöt pitävät Veeran myös kiinni työelämässä.

Veera, kuinka kiinnostuit juuri tuftauksesta?

Käsillä tekeminen ja taiteellisuus kulkevat suvussa. Äitini maalaa ikoneita ja isäni teki työnsä ohella tauluja. Olen maalannut ja piirtänyt niin pitkään kuin muistan. Jossain vaiheessa pidin kovasti kuvanveistosta. Tuftauksessa on tavallaan näitä kaikkia.

Ajattelin, että käsitöillä ei voi elättää itseään ja opiskelin lähihoitajaksi. Työ iäkkäiden muistisairaiden parissa oli kuitenkin liian kuormittavaa. Olin aina pari viikkoa töissä ja sitten taas sairauslomalla. Kun erottuani jäin yksin kolmen lapsen kanssa, väsyin jo siitä, että kävin kaupassa, jossa oli kirkkaat valot. Haaveilin käsityönohjaajan ammatista, koska ajattelin sen olevan kevyempi työ.

Minulla ehti olla 20 vuotta masennustaustaa, kunnes eräs lääkäri kiinnitti huomiota siihen, että en katso usein silmiin. Olin 40-vuotias, kun sain autismidiagnoosin. Samalla selvisi, että minulla on myös adhd. Diagnoosit olivat suuri helpotus. Olin koko ikäni kokenut itseni muita huonommaksi, kun en jaksanut samalla tavalla kuin muut.

Ennen diagnooseja olin ehtinyt valmistua tekstiilimuotoilun ja sisustusalan artesaaniksi niin, että käytin koulussa kuulosuojaimia ja ruokailin yksin. Siellä kiinnostuin tuftauksesta. Se on kuin maalaamista, mutta fyysisesti rankempaa. Nyt teen tuftattuja teoksia kevytyrittäjänä. Olen ylpeä itsestäni juuri tällaisena, minun ei tarvitse olla kuin toiset.

Mistä innostuksesi muotokuviin tulee?

Haluan haastaa itseäni, sillä muotokuvat ovat kaikista tuftaustöistä mielestäni vaikeimpia tehdä. Niissä on niin paljon yksityiskohtia. Käsiä ja sormia on niin hankalaa saada elävän näköisiksi, että olen jo melkein päättänyt, etten tee niitä enää.

Taulujeni aiheet ovat jollakin tavalla tärkeitä ja nostalgisia. Teokset olohuoneessamme vievät muistoissa lapsuuteni mummolaan, jossa söimme mansikoita ja katsoimme Pekka Puupää -elokuvia. Suunnittelen potrettia Juicesta, sillä viime syksynä menehtynyt isäni kuunteli hänen musiikkiaan. Ikimuistoisin ja raskain tuftaukseni on tilaustyö, jonka asiakas tilasi menehtyneen lapsensa muistolle.

Koirani Teuvon merkkipäivän kunniaksi ikuistin sankarin seinälle. Olen tehnyt lemmikeistä muotokuvia myös tilaustöinä. Olen eläinrakas, ja pidän eläinaiheisten töiden tekemisestä, vaikka turkin saaminen elävän näköiseksi on vaikeaa.

Veeran koira, venäjäntoy Teuvo, on päässyt tuftattuun potrettiin.

Veera on viherpeukalo. Ensimmäinen tuftauspyssyllä tehty teos on kaktus keväältä 2022. Veera on tuftannut myös muun muassa tekstiilisarjan peikonlehdistä.

Käsityöläisenä Veera pystyy määrittelemään itse, kuinka paljon ja missä työskentelee. Hän tarvitsee paljon lepohetkiä, jotta ei kuormitu liikaa. ”Toivon parempaa jaksamista ja työkyvyn parantumista, mutta niihin en voi itse oikein vaikuttaa.” Olohuoneen Puupää-elokuvien hahmot tuovat mieleen rakkaita muistoja lapsuudesta.

Kodin yläkerrassa hauskuuttaa tuftattu nostalginen puhelin, joka toimii myös peilinä. Veera sai idean Halloota-peiliin, kun alkoi miettiä, mitä kaikkia esineitä heillä oli lapsuudenkodissa. Vanhat puhelimet ovat hänestä muotoilultaan kauniita.

Kuinka työsi syntyvät?

Se, miten paljon siedän kuormitusta ja aistiärsykkeitä, vaihtelee päivittäin. Työskentelen usein tunnin kerrallaan. Levähdän välissä lukemalla sotahistoriaa – se yllättää monet, kun olen kuitenkin esteetikko. Sotien psykologinen puoli kiinnostaa minua.

Pidän vastamelukuulokkeita, sillä tuftauspyssy tärisee ja pitää ääntä. Joskus kuuntelen reggaeta, joka on kuin terapiaa. Siinä minulle se juttu on rytmi, joka on yleensä rauhallinen, letkeä ja rentouttava.

Kun aloitan uuden työn, heijastan projektorilla kuvan kankaalle, joka on kiinnitetty mieheni tekemään kehikkoon. Piirrän tarkasti ääriviivat mittasuhteiden vuoksi. En suunnittele paljon, vaan alan nopeasti tuftata.

Minulta kuluu enemmän aikaa viimeistelyyn kuin tuftaamiseen. Viimeistely muistuttaa kuvanveistoa, ehkä siksi siitä niin pidänkin. Leikkaan muotoja ja syvyystasoja leikkurilla, joka muistuttaa hiustenleikkuukonetta. Sen lisäksi siistin saksilla ja lopuksi lisään tarvittaessa yksityiskohtia neulalla ja langalla.

Haluan, että töitäni on kiva paitsi katsella, myös koskettaa. Viilaan yksityiskohtia liiankin pitkään. Justiina Puupäätä esittävä taulu oli pari viikkoa piilossa kaapissa, koska en ollut siihen tyytyväinen.

”Haluan, että töissäni on syvyystasoja”, Veera kertoo. Hän käyttää viimeistelyyn hiustenleikkuukonetta muistuttavaa leikkuria.

Veeran töitä voi ihailla Instagramissa tilillä @veeran_tuftaamo.

Tässä työssä Veera testasi, miten neonvaloefekti onnistuu tuftaamalla. Teksti muistuttaa, että kaikkien pitäisi mahdollisuuksien mukaan tehdä asioita, joista nauttii.

Mitä tulevaisuuden haaveita sinulla on?

Olen feministi ja ihmisoikeudet ovat minulle tärkeitä. Haluaisin tehdä enemmän teoksia voimanaisista. Minna Canth on yksi suurimmista esikuvistani, ja hänet olen jo tuftannut.

Olen haaveillut pitkään työhuoneesta, jossa mahtuu tekemään suurempia töitä. Se on toteutumassa, kun lapset alkavat lentää pesästä.

Veera haaveilee myös omasta näyttelystä.

Tuftauksessa vain mielikuvitus on rajana eikä väriopin opiskelukaan mene hukkaan, Veera kertoo. Aiheita hän löytää myös luonnosta. Marjojen ja kasvien lisäksi seinille on ilmestynyt tuftattuja sieniä.