
Veera aloitti ja lopetti kuntosalitreenin yhä uudestaan, kunnes löysi toimivan tavan
Veera Papinoja, 37, hankki kuntosalikortin yhä uudelleen, mutta liikkuminen tyssäsi joka kerta. Sitten hän oivalsi vähentää treenikertoja. ”En soimaa itseäni, jos treeneihin tulee taukoa. Kaikki ei ala alusta vaan jatkuu entisestä”, Veera sanoo.
”Vuosikausia minusta tuntui siltä, että kehoni ei sovi kuntosalille. Ajattelin, että lihavana en sovi joukkoon.
Suhteeni liikuntaan oli myrkyllinen ja vaikea. Hankin ensimmäisen salikortin 18-vuotiaana, ja heti tavoitteenani oli laihtuminen. Personal trainerin tekemät saliohjelmat olivat aivan liian raskaita, ja treenit tuntuivat luotaantyöntäviltä.
Lopulta luovutin muutaman kuukauden jälkeen – kunnes taas hankin uuden salikortin.
Kierre jatkui vuosia. Päätin muuttaa koko elämän tiukasti uudelleen aina tammikuussa sekä maanantaisin.
Liikunnan iloa ei ollut. Piti vain tsempata treeneissä, ja siten aloin pelätä seuraavaa treenikertaa.
”Minulla oli varaa treenata joka toinen viikko, kun aiemmin pyrin käymään salilla 3–5 kertaa viikossa. Siten treenistä tuli pikku hiljaa ja rauhallisesti osa arkea. ”
Jojoilua jatkui vuoteen 2019 asti. Silloin sairastuin sydämen bakteeritulehdukseen ja jouduin teho-osastolle. Olin ylipäätään huonossa kunnossa. Olin ylipainoinen, minulla oli ahmintaoireilua ja taustallani epätoivoisia laihdutusyrityksiä. Minua vaivasi myös vanha jalkavamma, jonka olin saanut ratsastusonnettomuudessa vuonna 2008.
Minua pyydettiin mukaan Olet mitä syöt -ohjelmaan. Painoin 148 kiloa enkä jaksanut kävellä muutamaa kilometriä tai portaita hengästymättä.
Tv-ohjelman myötä palasin salille tuhannennen kerran, mutta päätin tehdä asiat eri tavalla kuin aiemmin. Palkkasin personal trainerin, jolla oli myös fysioterapeuttikoulutus. Hän osaisi treenata kanssani jalkavamman huomioiden.
Treenasin myös riittävän vähän. Laskin, että minulla olisi varaa treenata hänen kanssaan joka toinen viikko, kun aiemmin pyrin käymään salilla 3–5 kertaa viikossa. Siten treenistä tuli pikku hiljaa ja rauhallisesti osa arkea.
”Olen selvinnyt ratsastusonnettomuudesta ja syömishäiriöstä ja olen silti tässä treenaamassa. Aloin olla hemmetin ylpeä itsestäni ja kehostani. ”
Tärkein muutos oli se, että aloin saada salitreenissä pieniä onnistumisia. Aloitin jalkatreenit tekemällä kymmenen sentin jalkakyykkyjä ottaen käsillä tukea puolapuista sen sijaan, että tekisin syväkyykkyjä 50 kilon painoilla. Personal trainerin avulla pääsin kuplaani enkä keskittynyt siihen, miten joku toinen treenasi vieressä.
Päätin myös hyväksyä kehoni tarinan. Aloin ajatella, mikä on tuonut minut tähän hetkeen. Olen selvinnyt ratsastusonnettomuudesta ja syömishäiriöstä ja olen silti tässä treenaamassa. Aloin olla hemmetin ylpeä itsestäni ja kehostani.
Nyt olen käynyt salilla monta vuotta, keskimäärin kerran viikossa. En koskaan kalenteroi treenejä, sillä itseni tuntien alkaisin lipsua siitä. En soimaa itseäni, jos treeneihin tulee taukoa. Jos tulen kipeäksi, ei kaikki ala alusta vaan jatkuu entisestä.
Olen oppinut nauttimaan salitreeneistä ja tunnen kuuluvani kuntosalille. Ennen lähtöä päätän, että teen edes jotakin ja sitten lähden kotiin. Usein teenkin enemmän.
”Ulkonäön muutos on toissijaista. Tärkeämpää on jaksaa enemmän. ”
Edelleen moni ajattelee, että kuntosali kuuluu vain tietynlaisille liikkujille ja kehoille. Ajatellaan, että lihava keho on projekti, jota korjataan.
Olen laihtunut viime vuosina 50 kiloa, mutta toivon, ettei treenaamisessa keskityttäisi vain kilojen pudottamiseen. Silloin liikunnan ilo katoaa. Ulkonäön muutos on toissijaista. Tärkeämpää on jaksaa enemmän.
Olen onnistunut löytämään salitreenin, jota en lopeta. Nyt kouluttaudun itse personal traineriksi. Haluan auttaa muitakin löytämään liikuntasuhteen ja tekemään kestävän elämäntapamuutoksen.”
Veera Papinoja on hyvinvoinnin ja matkailun asiantuntija sekä pilatesohjaaja, jonka kirja Kohti kehorauhaa ilmestyi tammikuussa 2026.
Veeran vinkki
”Aloita salitreeni rauhallisesti ja treenaa vaikka kerran viikossa. Ihminen ei pysty omaksumaan monta uutta tapaa kerralla. Kokeile myös eri saleja, jotta tiedät, missä tuntuu hyvältä.”
Kommentit