Kotivinkki

Äiti, kaksi teiniä, 13 hevosta ja liuta muita rakkaita eläimiä – Veera Ahlgrenin kotitilalla eläimet määräävät tahdin

Äiti, kaksi teiniä, 13 hevosta ja liuta muita rakkaita eläimiä – Veera Ahlgrenin kotitilalla eläimet määräävät tahdin
Tallivuorot rytmittävät arkea Veeran, Maijan ja Kertun kotona Ylöjärvellä. Kotitöissä sääntöjä on vähän: Jokainen saa kodissaan elää niin kuin haluaa. Lapsille kuuluu omien huoneiden siivoaminen – tai halutessaan siivoamatta jättäminen, Veera sanoo.
Julkaistu: 31.8.2022

Rutiini on toistunut samanlaisena jo vuosia: joka aamu Veera Ahlgren herää keittämään tyttärelleen puuroa. Valmis aamiainen odottaa liedellä, kun Maija Nieminen kömpii huoneestaan alakertaan.

Äiti ja tytär asuvat arkisin kahdestaan, sillä Maijan sisko, 17-vuotias Kerttu Nieminen, opiskelee toista vuotta Ruoveden ratsastuslukiossa ja asuu arkipäivät lukion asuntolassa.

– Minulle meinasi tulla vähän napa­nuoran­venytyskipuja, kun Kerttu lähti lukioon, Veera tunnustaa.

– Onneksi hän käy viikonloput kotona – vaikka syy siihen taitaakin olla äidin sijaan poikaystävä.

”Meillä on omat juttumme, oma huumori. Tytöt on ihan hirveän hauskaa seuraa”, Veera kertoo. Vasemmalla Kerttu, oikealla Maija.

Veeran, Maijan ja Kertun koti

Asukkaat: Yrittäjä Veera Ahlgren (ent. Nieminen), 44, Maija Nieminen, 15, sekä viikonloppuisin ja loma-aikoina Kerttu Nieminen, 17. Lisäksi 13 hevosta, kaksi koiraa, kaksi kissaa, kaksi vuohta ja kaksi karitsaa.

Koti: 1903 rakennettu vanha omakotitalo Ylöjärven Karhella.

Neliöt: 90 m².

Lempipaikka: ”Makuuhuone, joka on pyhitetty levolle.”

Häpeäpilkku: ”Keittiö, jonka tasot pursuavat roinaa.”

Asumismenot: Lainanlyhennys 590 e kuukaudessa sekä vesi- ja sähkölaskut.

Vessojen määrä 1.

Vaikka Veera ja Maija ovat arkisin kotinsa ainoat ihmisasukkaat, Ylöjärven Karhella sijaitsevalla tilalla ei ole koskaan hiljaista. Sen takavat 13 hevosta, kaksi koiraa, kaksi kissaa, kaksi vuohta ja kaksi karitsaa.

– Näistä koirat ovat nykyisin ainoita eläimiä, jotka suostun ottamaan taloon sisälle. Meillä on ollut vaikka mitä hamstereita ja kaneja vuosien varrella, mutta ei enää muita kuin koiria sisätiloihin, Veera sanoo.

Kun lapsen aamupuuro on keitetty, Veera siirtyykin ruokkimaan eläimiä.

– Aika lailla koko päivä on sitä, että tallin ja talon väliä mennä jolppastaan edestakaisin.

”Tallille ei tänä keväänä syntynyt yhtään varsaa. Teki mieli hyysätä jotain eläinlapsia, niin otin kaksi orpokaritsaa.”

Hevoset ovat paitsi perheen harrastus, myös Veeran päivätyö. Hän työskentelee yrittäjänä ja ohjaa muun muassa hevosavusteista toimintaa erityisryhmille, kuten kehitys­vammaisille, mielenterveyskuntoutujille ja erityistä tukea vaativille lapsille.

Lisäksi Veera järjestää ja ohjaa lasten hevostaitoleirejä ja heppakerhoja. Arki on jatkunut tällaisenaan viitisen vuotta.

– Aiemmin meillä oli enemmän ravitallitoimintaa ja täyshoitohevosia, joista siis huolehdimme niiden omistajien puolesta. Niitä on nyt vain kolme, Veera kertoo.

Loput kymmenen hevosta ovat perheen omia. Näistä yksi on Veeran nykyinen ravuri, toinen aiempi. Kaksi on tyttärien kilpa­esteratsuja ja kuusi hevosia, joita Veera käyttää asiakastyössä.

Hevoset ovat olleet osa Veeran arkea lapsuudesta saakka. Aikuisiällä hän hankki alan koulutuksen ja valmistui AMK-agrologiksi. Ravurit ja alan järjestötoiminta veivät Veeran mennessään pitkäksi aikaa.

– Ratsastus tuli takaisin elämääni lasten ratsastusharrastusten mukana, hän kertoo.

Sekä Kerttu että Maija ovat istuneet hevosen selässä jo vauvana ja opetelleet ratsastamaan lähes samaan aikaan kuin kävelemäänkin.

Ensimmäinen oma poni tytöille hankittiin, kun Maija oli alle vuoden ikäinen ja Kerttu alle kolmevuotias. Sama pieni Odette asuu koti­tallissa edelleen. Nykyisin sekä Maija että Kerttu kilpailevat esteratsastuksessa.

– Ratsastaminen ei ole ollut missään vaiheessa pakko, vaan tytöt ovat imeytyneet siihen vahvasti itse, Veera sanoo.

– En kuitenkaan usko, että hevosalasta tulee heille ammattia.

”Hevosella ei suotta ole niin iso pää. Niillä on enemmän tunneälyä kuin ihmisillä”, Veera sanoo.

Arjessa Veera hahmottaa ajankulua talli­vuorojen mukaan.

– Lasken aikaa sen mukaan, montako vuoroa jokin asia vie, hän kertoo.

– Päivässä on aamutalli, päivätalli ja ilta­talli. Jos olen lähdössä reissuun, mietin, montako tallivuoroa olen poissa ja kuinka monelle tarvitsen sijaisen.

Kovin paljon hevosten rytmittämä arki ei ole matkustelua sallinutkaan. Tilannetta on helpottanut se, että omat tyttäret osaavat hoitaa homman.

– Tytöt voivat sijaistaa minua ja tietävät tarkalleen, miten asiat täällä kulkevat. Jos haluaisin palkata jonkun ulkopuolisen, joutuisin neuvomaan häntä ensin parin päivän ajan, Veera sanoo.

– Lasteni lisäksi minulla on yksi luotettava ihminen, joka tuuraa minua tarvittaessa. Sellainen täytyy olla – en halua tappaa itseäni työnteolla.

Vaikka arki on täyttä, on Veera löytänyt aikaa myös kirjoittamiselle. Hänen kolmas romaa­ninsa, entisellä sukunimellä Nieminen julkaistava Kottikärrykaruselli ilmestyy tänä kesänä. Teos sijoittuu talli­maailmaan, muttei ole omaelämäkerrallinen.

– Ammennan tunteita ja kokemuksia elämästäni, mutta tapahtumat ovat keksittyjä.

Veeran ensimmäinen kirja Avioliittosimulaattori oli hänelle kirjoituskokeilu.

– Koska olen aika lyhytjännitteinen ihminen, halusin testata, pystyisinkö kirjoittamaan kokonaisen kirjan.

Avioliittosimulaattori julkaistiin vuonna 2013 ja seuraava romaani Ei muistella pahalla vuonna 2018.

– Olen hidas kirjoittaja enkä halua, että kirjoittaminen alkaa tuntua työltä. Se on vasta­painoa hevosarjelle, ja teen sitä oman aikatauluni mukaan. Ensimmäisen romaanin ensimmäistä versiota taisin kirjoittaa kymmenen kuukautta.

Kirjojen lisäksi Veera kirjoittaa säännöllisesti kolumnia Ylöjärven uutisiin.

– Kolumnit olisi tarkoitus myös jossain vaiheessa koota kokoelmaksi, hän kertoo.

”Tyttöjen hevosten käsittely- ja ratsastus­taito on sillä tasolla, ettei minulla ole heille enää mitään opetetta­vaa. Ruokinnasta ja vammojen hoidosta he kyselevät vielä neuvo­ja”, Veera kertoo. Kuvassa hevoset Pulssi ja Buster.

Tähän kotiin Ylöjärven Karhelle Veeran perhe muutti, kun lapset olivat vielä pieniä.

– Halusimme muuttaa Savosta lähemmäs tyttöjen isovanhempia, Veera kertoo.

Vuonna 1903 rakennettu vanha omakoti­talo remontoitiin kauttaaltaan ennen muuttoa.

Veera kertoo, ettei ole mikään kodinlaittaja eikä innokas sisustaja.

– Enkä kyllä ehtisi sitä kaunista sisustusta koskaan katsellakaan, koska en vietä juurikaan aikaa kotona, hän toteaa.

Koska kotona käydään lähinnä kääntymässä ja nukkumassa, on Veera luopunut ajatuksesta, että koko perhe kokoontuisi päivittäin saman pöydän ääreen.

– Niinhän aina suositellaan, mutta meidän aikataulumme eivät anna sellaiseen periksi. Tajusin jossain vaiheessa, ettei kaikkien perheiden tarvitse elää samalla tavalla. Me saamme elää kotonamme niin kuin haluamme, hän toteaa.

Yhteisen ruokailuhetken sijaan Veera laittaa aina iltapäivisin ruoan, jonka hän jättää liedelle. Siitä tytöt voivat käydä syömässä heille sopivana ajankohtana.

Vaikka perhe ei syö yhdessä, muuten heillä on paljon yhteistä aikaa.

– Emme ole perhe, joka istuu pöydän ääreen pelaamaan yhdessä lauta­pelejä. Sen sijaan lähes käymme yhdessä kisareissuilla aina viikonloppuisin. Lisäksi kun ­haen ja vien Kerttua kouluun, Maija tulee usein mukaan. Näin saamme viettää autossa aikaa yhdessä.

Kaikki asiakaskäytössä olevat hevoset elävät sopuisasti samassa laumassa yötä päivää. ”Myös ihmisten sisarussopu kestää yleensä yhteiset tallivuorot”, Veera kertoo.

Kotitöissä kolmen naisen talossa ei ole sääntöjä tai rutiineja.

– Siitä olen pitänyt kiinni, että jokainen saa kodissaan elää niin kuin haluaa. Lapsille kuuluu omien huoneiden siivoaminen – tai halutessaan siivoamatta jättäminen. Niinpä toisen huone on aina siisti, toisen aina siivoamatta, Veera kertoo ja nauraa.

Kotitöissä hän kantaa päävastuun.

– Minusta on helpompaa tehdä heti itse. Jos jokin paikka kaipaa siivoamista, teen sen mieluummin itse kuin odottelen, että on jonkun toisen vuoro tehdä se. Aiemmin mietin, miten lapset pärjäävät sitten aikuisena, mutta turhaan huolehdin: kyllä Kerttu osaa aivan hyvin tehdä ruokaa ja pestä pyykkinsä omassa asunnossaan, Veera sanoo.

– Ja siitä olen tyytyväinen, että jos pyydän tyttöjä tekemään jotain, niin he auttavat heti valittamatta.

Muutenkin murrosikä on sujunut Veeran mukaan rauhallisesti. Vaikka teinityttöjä on kaksi, ovat he välttyneet pahimmilta angsteilta.

– Olen ihan hämmästynyt, miten helposti teini-iät ovat meillä menneet, vaikka vähän niitä alun perin pelkäsin. Vaikka meillä on kolmen naisen talous, meillä ei huudeta. Yhteiselomme on melko rauhallista.

Kolmen makuuhuoneen talossa on Veeran mukaan naiskolmikolle tilaa ruhtinaallisesti. ”Koirat nukkuvat sohvalla, jolla kukaan ei koskaan ehdi istua”, hän kertoo. Vasemmalla Maija, oikealla Kerttu.
Kommentoi »