Kolmevuotias Sebastiina johdattaa vieraat korkeaan luokkahuoneeseen ja kiipeää istumaan siniseen nojatuoliin. Jalat tikuttavat suorana suurella penkillä. Teemua ja Johannaa naurattaa. Kolmevuotias tytär rakastaa esitellä isoa taloa.

Perheen vapaa-ajanpaikka on Pohjanmaalla Maalahdessa sijaitseva vanha maalaiskansakoulu. Hirsisestä koulurakennuksesta on tullut Helsingissä asuvalle perheelle rakas rentoutumisen ja hengähtämisen tyyssija.

– Halusimme paikan läheltä kotiseutua ja sukulaisia. Sebastiinakin voi nyt viettää entistä enemmän aikaa isovanhempiensa ja kuuden serkkunsa kanssa, Teemu kertoo.

Kolme vuotta sitten hankitun vanhan kansakoulun lankkulattiat ovat alkuperäisasussaan ja puiset rappuset tuntuvat vahvoilta ja vankkumattomilta.

Ennen kuin Sillanpäät ostivat koulun, he kävivät tutustumassa taloon monta kertaa, sillä paikka oli myynnissä usean vuoden ajan. Lopulta kauppojen hierominen kesti niin kauan, että Johanna ja Teemu ennättivät asua välillä Yhdysvalloissakin.

Teemulle ja Johannalle oli alusta asti selvää, että talon remontista tulee elämän mittainen projekti. He tiesivät, mitä olivat hankkineet, mutta halusivat myös, ettei lapsen lapsuus ole vain remonttia ja vanhempien töitä.

– Tykkäämme nukkua myöhään ja syödä yhdessä pitkään aamiaista. Täällä mieli rauhoittuu ja ajatukset kulkevat selvemmin. Pienenkin loman jälkeen arkeen inspiroituu ihan eri tavalla, Johanna sanoo.

Kaupanteon jälkeen Johanna jäi heti siivoamaan ja tekemään pintaremonttia.

– Halusimme talon asumiskuntoon ja tavarat sisään. Minulla oli tulossa syntymäpäivät, ja ajattelimme järjestää juhlat, Johanna kertoo.

– Isäni oli auttamassa salin tapetoinnissa ja äitini huolehti Sebastiinasta. Viikonloppuna, kun Teemu pääsi töiltään, teimme viimeiset listojen maalaukset yhdessä.

Perinpohjainen puhdistus ja pintaremontti päivittivät yläkerran asuinkelpoiseksi. Pari osti tavaraa kirpputoreilta ja toi Helsingin-kodista.

– Johanna ei haluaisi haalia tavaraa, mutta minä haluan! Nyt kirpparilla minun ei tarvitse miettiä, voinko ostaa jotain, jos haluan. Tilaa ainakin on, Teemu kertoo nauraen.

Alakertaan Johanna siivosi itselleen työtilat, ja toisesta suuresta huoneesta tuli valoisa oleskelutila.

– Teimme valtavan rykäisyn. Lokakuussa juhlimme tupaantuliaisia ja syntymäpäiviäni, ja sen jälkeen olemme ottaneet rennosti, Johanna kertoo.

Koulurakennus on rakennettu vuosisadan vaihteessa tarkasti kompassin mukaan. Itäsiipi on idässä ja länsisiipi lännessä. Nouseva aurinko paistaa aamiaiselle keittiöön.

– Äitini vanhemmat olivat opettajia ja asuivat kansakoulussa, joten talo tuntui heti tutulle. Paappa oli myös keksijä, ja hänen suunnittelemansa höylätorni ja pulpetti ovat meillä käytössä, Teemu kertoo.

Kun ilta-aurinko paistaa koulun toisessa päässä sijaitsevaan saliin, varjossa ollut huone herää eloon. Sebastiina syö iltapalan ja nukahtaa iltasadun jälkeen pieneen sänkyynsä.

– Kouluikäisenä kirjoitin esseessä asuvani talossa, jossa on itä- ja länsisiipi. Nyt minulla on se talo, Teemu kertoo.

Vanhemmilla alkaa etätyöviikko maalla. Talossa riittää työskentelytilaa, toiselle talon länsisiivessä ja toiselle itäsiivessä. Johannan verhoiluverstaalla Sebastiinalla on omat leikkityökalunsa, mutta usein Johannan äiti on auttamassa.

Vaikka Teemu ja Johanna ovat pohtineet kokonaan maalle muuttamista, kaipaavat he myös kaupungin sykettä ja kahviloita. Juuri nyt elämä on niin hyvin kuin se voi olla, ja he elävät sitä hetki kerrallaan.

– Tämä talo on meidän tukipaikkamme. Tapahtuipa elämässä mitä vain, tänne on hyvä tulla. Hyppäys pois pääkaupunkiseudun oravanpyörästä on tarpeellista. Täällä todella rentoudumme, Teemu miettii.