Susanne ja Markku remontoivat saaristolaistalon ulkomerellä: ”Päätimme, että se mikä tehdään, tehdään kunnolla”

Pehmeää hirttä tuntui välillä olevan enemmän kuin kuivaa. Pariskuntaa hirvitti, jäisikö mitään pystyyn – ja ennen kaikkea, mihin olikaan tullut ryhdyttyä. Alkuaan Markku Kiisken ja Susanne Ranta-Kiisken oli tarkoitus tarkistaa vanhasta hirsitalosta lähinnä vintin kunto, jotta vuodot eivät pääsisi yllättämään. Remontista tulikin tätä isompi, mutta se ei ole pariskuntaa haitannut.

Paikka kaukana ulkomerellä on säilyttämisen arvoinen ja Markulle myös muistorikas. Kun vene starttaa Haminan satamasta, edessä on puolen tunnin ajo kohti ulappaa ja saaristoa. Perillä odottaa talo, jonka Markku Kiiskin isoisä Yrjö Kiiski rakensi perheelleen kotitaloksi vuonna 1910. Itäisen Suomenlahden saaressa sijaitseva rakennus on ollut kotkalaissyntyiselle Markulle pojankoltiaisesta saakka kesänvieton ykköspaikka.

Aikoinaan periaatteena oli lähteä saareen heti Suvivirren päätyttyä ja palata takaisin päivää ennen koulun alkua eikä yhtään aiemmin – saarella riitti kavereita ja tekemistä. Samoja kavereita Markku tapaa siellä edelleen kesäisin. 1960-luvulle asti talo oli Markun isovanhempien asuttama. Sen jälkeen se pysyi suvun yhteisenä kesäpaikkana, kunnes kymmenen vuotta sitten Markku lunasti sen omalle perheelleen.

Ensimmäisinä kesinä Markku ja Susanne kunnostivat pihasaunaa ja kohensivat paikkoja. Kun Markun eläkepäivät koittivat, he ajattelivat tarkastella talon sielunelämää vähän syvemmin.

– Lapioimme vintillä purukasoja ja kurkimme alakerrassa tapettien ja pinkopahvien alle. Alkoi herätä ajatus, että jos nyt kuitenkin tekisimme talolle sen, mikä oli tarpeen. Siten se voisi taas jatkaa elämäänsä sata vuotta eteenpäin ja siirtyä hyvässä kunnossa seuraaville sukupolville. Kun kerran nuo ”rennot” eläkepäivätkin koittivat, Markku naurahtaa.

Elokuussa 2021 pariskunta kääri hihat. Pihapiirin entiset vaate- ja verkkoaitat oli jo aiemmin otettu asuinkäyttöön, joten taloa voitiin remontoida rauhassa. Markku ja Susanne tyhjensivät talon ja kantoivat kalusteet vanhaan navettaan.

Osa purujen alta paljastuneista vintin parruista osoittautui lahoiksi tai alkuvuosien tulipalossa mustuneiksi. Samoin oli lattiaparrujen laita. Seinistäkin löytyi lahoa ja muualta tuotuja paikkahirsiä.

Syksyn uurastuksen jälkeen talon runko alkoi kuoriutua puretun tapetin ja pahvin keskeltä. Huonejakoa muutettiin siten, että kylmä porstua muutettiin keittiöksi ja verantaa suurennettiin.

Remontin keskellä paljaiden hirsipintojen ja muiden vanhojen materiaalien kauneus taisi ensi kertaa tehdä vaikutuksen myös Susanneen.

– Kun seinistä poistettiin tapetit, pinkopahvit ja puukuitulevyt, vähän epäilytti. Mietimme, menettäisikö talo viehättävyytensä, kun vuosikymmenten kerrostumat revitään pois. Toisaalta seinistä paljastui kaunista ja puhdasta hirsipintaa, Susanne muistelee.

– Tuntui, että oikean ratkaisun kuitenkin teimme.

Ennen talven tuloa pari purki myös ulkolaudoitusta. Alta paljastui harmaata hirsipintaa, joka kertoi siitä, että vuorilaudoitus oli lisätty myöhemmin. Hirttä jouduttiin vaihtamaan niin alaosaan kuin ikkunoiden alle. Purkutyöt pari teki pääosin omin voimin, mutta korjausrakentamisessa Markku toimi ammattilaisen hanslankarina.

Pariskunta halusi käyttää korjauksessa vain luonnonmateriaaleja. Lämmöneristeeksi ulkoseiniin valittiin tuulensuojalevyä, ylä- ja alapohjiin puhallettua puukuitueristettä.

– Vähempikin olisi kenties riittänyt vaikkapa eristeiden paksuuksissa, kun taloa varmaan kumminkin tullaan käyttämään enimmäkseen kesäisin. Tai eihän sitä toisaalta koskaan tiedä vuosikymmenien päähän, Markku pohtii.

– Ehkä kuitenkin parempi enemmän kuin vähemmän. Niin kuin jo edesmennyt naapurin isäntä tapasi todeta: ”Sen minkä teet, tee kunnolla tai älä tee ollenkaan.”

Ensimmäisen remppakesän 2022 isoin projekti oli katon uusiminen: taloon tehtiin uusi, tumma konesaumakatto. Elokuussa laituriin saapui iso kuorma lautaa, lattialankkua, puusepän tekemät ikkunat ja kaikkea mahdollista materiaalia. Rakentaminen saareen on toista kuin autotien päähän, joten samaan kuljetukseen tilattiin mahdollisimman iso satsi tarvikkeita. Hintoja nostivat ja hankintoja hankaloittivat remontin alkuun osunut korona-aika ja sota Ukrainassa.

– Hinnat pomppasivat ja materiaalien saatavuus vaikeutui. Esimerkiksi eläväpintaista vedettyä lasia ei löytynyt mistään. Remonttibuumi oli tyhjentänyt myymälöiden varastot, eikä Venäjältäkään sitä enää saanut, Markku muistelee.

Meren äärellä kosteus, tuuli ja paahtava aurinko ovat taloille koettelemus. Koska pariskunta halusi parantaa myös talon lämmöneristystä eivätkä ikkunat olleet enää alkuperäiset, ne saivat lähteä. Tilalle teetettiin puusepällä entisiä helppohoitoisemmat, joissa karmit ja sisäikkunoiden puitteet ovat puuta ja ulkoikkunoiden puitteet alumiinia. Uusiin ikkunoihin lisättiin vielä kaksinkertaiset lämpölasit.

Markku irrotti vanhat ja hapertuneet vuorilaudat ja päätti tehdä samalla koristeellisella mallilla uudet työväenopiston puutyökurssilla. Lautaa ja lankkua hankittiin lähiseudulta, ja kevään aikana Markku sai valmiiksi kehyslaudat. Sisäovien ja -ikkunoiden vanhan mallin mukaiset pielilaudat sekä katto- ja lattialistat höyläytettiin.

Seuraavana kesänä Markku ja Susanne pakersivat kivijalan korjauksen kanssa. Paikoilleen jäivät vain kulmakivet, pienemmät aseteltiin ja muurattiin uudelleen muurarin kanssa.

Loma-aikaan pari värväsi perhettä ja kavereitaan ulkoverhouslautojen maalausurakkaan. Maaliksi valittiin naapuritalon mukainen Virtasen 4 öljyn maalin Kartanon keltainen -sävy.

Makuukammarissa mökkeilijät saivat pelastettua alkuperäisen lankkulattian. Tupaan, tulevaan keittiöön ja eteiseen ei vanhoista lankuista enää ollut, joten ne jouduttiin uusimaan.

– Halusimme säilyttää vanhaa henkeä, missä se oli mahdollista. Emme silti ehdoin tahdoin pitäneet kiinni kaikesta vanhasta, Markku kertoo.

Remontin tekijät oikaisivat seinät. Pari väliseinää jätettiin hirrelle, mikä toi tilaan rentoutta ja rouheutta. Muihin asennettiin koolausten päälle puukuitulevyt ja päällystettiin makulatuuripaperein ennen maalipintaa.

– Punnitsimme pinkopahvin ja makulatuuripaperin välillä. Päädyimme paperiin, kun pelkäsimme pahvin kupruilevan herkemmin talvet kylmillään olevassa talossa. Uskoimme myös, että omilla taidoilla paperi siirtyy seinille luotettavammin kuin pinkopahvi, Susanne muistelee.

Maalien sävyjä pariskunta mietti kaikessa rauhassa. Koearkkeja nosteltiin lattioille ja seinille ja katseltiin eri valaistuksissa.

– Huomasimme, että sävyjä kannatti katsella oikeissa tiloissa ja eri vuorokaudenaikoina. Sävyt myös kannatti sivellä oikeisiin materiaaleihin, sillä ne kaikki heijastavat valoa omalla tavallaan, Susanne muistelee.

Kattopaneelit maalattiin ennen asennusta kertaalleen Uulan Paneelimaalilla ja toiseen kertaan katossa. Samalla sävyllä pariskunta maalasi myös katto- ja lattialistat.

Talvikylmänä pidettävän mökin seinien maaliksi valikoitui Uulan Kalustemaali. Lattialle Susanne halusi Puulattiamaalin Juutti-sävyssä.

– Se on aika vaalea mutta niin kaunis, Susanne sanoo.

Viime syksynä Markku ja Susanne jatkoivat ulkohommia: ikkunoihin kiinnitettiin vuorilautoja ja mökin eteen tehtiin rappuset. Projekteja on vielä edessäkin. Uusi, lämmin eteinen on jo vuorattu helmipaneelilla, jolla remppaajat aikovat vielä päällystää myös vaatekaappien ovet ja päätyseinät.

Keittiössä kutsuu kaapistojen asentaminen, ja varastossa odottaa jo italialainen kaasuliesi. Koska sähköverkkoa ei ole, virtaa saadaan generaattoreista ja katolle asennetuista aurinkopaneeleista. Keittiöremontin osalta pariskunta harkitsee vielä, mitä tehdä tupaan jäävän puuhellan takaseinälle. Sopisivatko siihen kakluunimaiset, isot laatat ja jos, mille korkeudelle saakka?

Hommat jatkuvat taas kesällä. Aikaa saakin kulua.

– Päätimme, että tehdään kunnolla. Se on vienyt sen ajan, jonka se on vienyt. Jos jokin asia on mietityttänyt, olemme jättäneet sen ”pöydälle”, Susanne sanoo.

Ihan kaikkea ei pari silti ole jäänyt miettimään pitkään. Tunteen he antoivat viedä esimerkiksi räsymattojen suhteen. Ne löytyivät nettikirppikseltä jo ennen remonttia ja on laitettu paikoilleen tupaan, vaikka sieltä puuttuu vielä vanhoja puutuoleja lukuun ottamatta kaikki muu kalustus.

Eivätkä ideat tunnu loppuvan. Susanne miettii, pitäisikö sisällekin tuoda jotain Ruotsin vallan aikaista keltaisen ulkoseinän tapaan. Kenties ripaus kultaa tupaan? Ja on hänellä myös yksi haave.

– Daybed on vielä saamatta! Haaveilen siitä yläkerran vintille. Siellä lueskelisin ja tiirailisin pikkuikkunasta merelle.