Anu ja Manu Rekolan astuessa kotiinsa ensi kertaa ovella tuli vastaan tyrmäävä haju. Entisen asukkaan lemmikit olivat pitäneet koko alakertaa käymälänä.
– Talo oli kurjemmassa kunnossa kuin mikään aiemmin näkemämme. Teimme ostopäätöksen lähes siltä seisomalta, Anu kertoo.
Vuonna 1913 rakennettu omakotitalo sijaitsee Klaukkalassa. Siellä asuivat jutun kirjoittamisen aikaan Anu ja Manu Rekola sekä lapset Peppi, 15, Max, 10, Lukas, 8, ja Louna, 1. Talossa on kymmenen huonetta ja keittiö, yhteensä 360 m2. Nyt talossa on uudet asukkaat.
Salin joulukuusi on koristeltu jenkkityyliin runsaasti. Louna ihmettelee koristeita isän sylissä.
Nuottivihkosta askarrellut koristeet ovat ystävän käsialaa. Sydänkoriste on ostettu käsityömessuilta.
Tilan historia ylettyy ainakin 1500-luvulle, jolloin kirkonkirjojen mukaan isäntänä toimi Reko Laurinpoika. 1700-luvulla se toimi ratsutilana, josta lähetettiin miehiä Saksaan sotimaan. Maatila siitä tuli 1900-luvun alkupuolella.
– Nimesimme Ali-Tilkan tilan päätalon Lounatuulen taloksi. Odotin tuolloin nuorinta lastamme Lounaa.
Kun Anu ja Manu ostivat talon kuolinpesältä, Museoviraston suojelema päärakennus oli hylättynä pystyssä, mutta tilan muut rakennukset oli purettu. Kuten monessa vanhassa talossa, myös täällä oli tehty 1980-luvulla korjauksia, jotka olivat tehneet talolle vahinkoa.
– Tämä on kolmas remontoimamme talo, joten osasimme varautua työmäärään. Suurimman osan olemme tehneet itse.
”Moni piti meitä aivan hulluina, kun ryhdyimme näin valtaisaan urakkaan.”
Remontti alkoi heti kun Rekolan perhe sai talon avaimet käteensä.
– Löysimme jo remontin aikana antiikkisia ja tummaa puuta olevia huonekaluaarteita Tori.fistä. Vanhat kalusteet sopivat vanhaan taloon.
Remontissa alakerran kaikki pinnat avattiin hirrelle, vain runko, ikkunat ja kakluunit jäivät. Jotta hajusta päästiin eroon, lattia avattiin ja uusittiin kokonaan. Samalla taloon asennettiin lattialämpö. Yläkerrassa selvittiin pelkällä pintaremontilla.
– Moni piti meitä aivan hulluina, kun ryhdyimme näin valtaisaan urakkaan. Mutta kun on omasta takaa kokemusta, halu saada haasteita elämään ja rakkaus vanhoihin taloihin, niin tämä on se paras vaihtoehto, Anu kertoo.
Pitkässä ja raskaassa remontissa Anulle ja Manulle oli tärkeää toimiva tiimityö ja yhdessä tekeminen.
– Nautimme suunnattomasti, kun näemme oman kädenjälkemme. Menemme elämässä haaveita kohti.
Haastattelun jälkeen perhe toteutti haaveensa ja lähti reissaamaan maailmalle. Kotia vaalivat nyt uudet asukkaat.
Vieraseteiseen ladottiin näyttävä kaakelilattia. Kierreportaiden kauniit muodot korostuivat mustalla maalilla. Seinällä on ryhdikkäässä rivissä perhekuvia.
Mukavat sohvat ovat Ikean Stocksund-mallistoa.
"Menemme elämässä haaveita kohti."
Takkatulen ääressä on hyvä rentoutua. Kakluuni on alkuperäisessä kunnossa. Vanha lipasto löytyi Tori.fistä, ja matto on hankittu Jotexilta. Seinää kaunistaa Rebel Wallsin kuvatapetti. Kaikki kodin seinä- ja kattolistoitukset ovat Manun taiteilemia.
Herkut kuuluvat Rekolan perheen jouluun. Suloinen pöytäkoriste syntyi vanhoista kirjoista, samettinauhasta ja joulupalloista.
Matala kuusi saa isoon tilaan sopivaa uljautta, kun sen nostaa kauniille pöydälle.
Kun Anu löysi pienen kaapin 50 eurolla, siitä syntyi lopulta koko seinän peittävä vitriini. Koristelistoilla tuunatut alakaapit ostettiin Ikeasta, ja lasilevyt tilattiin mittojen mukaan. Lisäksi tarvittiin monta metriä liimapuulevyä.
Ruokailutilan tuolit on huputettu vaaleiksi.
Kun romahtanutta kellaria purettiin remontin myllerryksessä, keittiön kohdalla oli pahimmillaan vain iso maakuoppa. Liukuovet tehtiin kahdesta vanhasta peiliovesta ja liukumekanismista. Puuhella on talon alkuperäinen, vain liesikupu on lisätty.
”Nimesimme päätalon Lounatuulen taloksi. Odotin tuolloin nuorinta lastamme Lounaa.”
Keittiön kalusteet ovat Ikeasta. Kattovalaisin ja tuolit on hankittu Tori.fistä. Takaseinällä ilahduttaa Rebel Wallsin kuvatapetti.
Joulua odotellessa voi tunnelmoida herkuilla ja havukoristeilla. Kankaiset lautasliinat Anu on saanut ystävältä.
Kirjastohuone on Manun lempipaikka. Tuolit ja sohva ovat Tori.fistä ja pöytä löydetty kirppikseltä.
Kirjat ovat tärkeitä koko perheelle, ja pariskunta on suunnitellut ja nikkaroinut seinän kokoisen kirjahyllyn yhdessä.
”Nautimme suunnattomasti, kun näemme oman kädenjälkemme.”
Yksi perheen jouluperinteistä on joka vuosi hieman erilainen asetelma, jonka rakentamisesta Anu nauttii kovasti.
Talon englantilainen sisustustyyli näkyy myös Lounan huoneessa. Puinen sänky on ystävältä lainassa. Sänkykatos on Tori.fistä ja matto hankittu Jotexilta. Seinän sävy on Tikkurilan Shantung.
Sänkykatoksen idean Anu löysi Pinterestistä. Tapetti on heräteostos tallinnalaisesta rautakaupasta. Alkuperäisessä kakluunissa on upea kaksivärinen pinta.
Vanha ratsutila kaunistui myös ulkopuolelta, kun Anu ja Manu maalauttivat sen Virtasen neljän öljyn maalilla. Väriksi valikoitui Tikkurilan vanhat värit -kartasta sävy 316x.