Meidän Mökki

Mummolan kukkaloistoa ja salaperäisenä virtaava joki – vanhan hevostallin pihapiiristä tuli Tainan ja Antin hurmaava kesäparatiisi

Mummolan kukkaloistoa ja salaperäisenä virtaava joki – vanhan hevostallin pihapiiristä tuli Tainan ja Antin hurmaava kesäparatiisi
Taina Numminen ja Antti Hakala remontoivat savesta tehdystä hevostallista unelmiensa kesäpaikan. Vieressä virtaavan salaperäisen joen rannan he säilyttivät alkuperäisenä. Kesäpaikan puutarhassa perinteiset perennat ja köynnösruusut kukkivat yltäkylläisesti.

Heidän ei pitänyt ostaa mökkiä. Oli kaunis kesäaamu vuonna 2010, ja kuusikymppiset Taina Numminen ja Antti Hakala päättivät lähteä vain sunnuntaiajelulle katsomaan tonttia, joka oli pistänyt silmään lehti-ilmoituksesta.

Kun pari pääsi perille, tontti oli jo myyty. Myyjä kuitenkin kertoi, että hänellä olisi toinenkin. Myyntipuhe meni kutakuinkin näin: ”Paikka on hirveää ryteikköä, laittakaa pitkät housut ja saappaat. Älkääkä järkyttykö rakennuksesta. Se on kamalassa kunnossa.”

Savesta tehty noin 60 senttiä paksu ulkoseinä jätettiin osittain näkyviin.108 neliön hevostalli on niin tilava, että pari on pitänyt siellä kesäkahvilaa Avoimet puutarhat -päivänä. Pihapiirissä on myös riihen hirsistä tehty sauna. Kesähuvila sijaitsee Laajoen rannalla, Mynämäellä.
Köynnösruusu kukoistaa valossa ja lämmössä yli satavuotiaan savitallin seinustalla.
Ryteikkö muuttui paratiisiksi suurin ponnistuksin, mutta työleiriä tontista ei tullut.

Silloin he eivät vielä tienneet, että tontilla sijainnut talli oli yksi Suomen 12 savirakennuksesta, joka oli päässyt mukaan EU-rahoitteeseen projektiin. Se oli kirjattu erittäin huonokuntoiseksi.

Pari raivasi tiensä villiintyneen tontin läpi Laajoen rannalle kohti rauhoittavaa vedensolinaa. Joen reunamilta nousi ylväs rivi keltakurjenmiekkoja, ja jykevärunkoinen puujättiläinen ojensi vehreät oksansa veden ylle. Jotkut olivat käyttäneet suvantoa salaisena uimarantana.

– Silloin katsoimme Antin kanssa toisiamme silmiin ja tiesimme sanomattakin, että tämä on se paikka, josta olimme molemmat salaa haaveilleet, Taina Numminen kertoo.

Kaupantekopäivästä lähtien pari otti hymyillen käyttöön uudet tittelit. Tainasta tuli Savikulman tallin emäntä ja Antista tallin renki. He olivat innoissaan: siitä tulisi ihana kesähuvila.

– Näimme paikan mahdollisuudet mutta emme sitä, kuinka paljon työtä se vaatisi.

Muutamana ensimmäisenä vuonna Taina jakoi perennoja kukinnan kustannuksella. Se kannatti, sillä nyt kukkapenkki on niin runsas, ettei rikkaruohoille ole juuri tilaa.
Saunan edustalla kasvavan kesäpikkusydämen kukat ovat perhosten ja mehiläisten mieleen.

Savesta tehty hevostalli sijaitsee Varsinais-Suomessa, Korvensuun kylätien varrella Mynämäessä. Ohi kulkevat paikkakuntalaiset saivat pian nähdä Tainan ja Antin painelevan käsissään milloin vasara, milloin lapio.

Sekin kylällä tiedettiin, milloin Antti leikkasi nurmikkoa. Maasto oli näet kovin kivinen. Leikkureita on mennyt rikki kolme tai neljä.

Ammattilaiset remontoivat tallin ja piharakennuksen vaativat osat, ja pihatyöt pariskunta teki itse. Seuraavana kesänä he pääsivät nukkumaan vanhaan kanalaan tehtyyn makuuhuoneeseen. Ruokaa Taina laittoi tupakeittiössä, joka sijaitsi entisen navetan eteisessä.

– Paikka vaati tuhansia tunteja työtä. Ei tätä laitettu isolla rahalla vaan paljain käsin. Tutuille sanoin, että meillä laitetaan kroppa likoon, ja se on rengin kroppa, Taina nauraa.

– Se oli hauskaa, vaikka taisin välillä olla ”ylikunnossa”. Pari kertaa ystävämme tulivat auttamaan, ja pidimme isot talkoot. Niiden jälkeen oli kesäjuhlat, joissa vain rentouduttiin, Antti-renki sanoo.

Tainan ja Antin idyllinen pihapiiri on kuin entisajan mummolasta.
Pari kertaa pidimme ystävien kanssa isot talkoot ja niiden jälkeen kesäjuhlat.
Taina halusi luoda mökille vanhan ajan tunnelmaa. Siinä tärkeä rooli on Tainan mummolasta tuodulla jalopähkämöllä.

Pihaan Tainalla oli harvinaisen selkeä suunnitelma. Siitä tulisi mahdollisimman helppohoitoinen, korkeintaan pari kukkivaa pensasta. Tuttavat ja ystävät alkoivat kuitenkin tuoda tullessaan jakotaimia, sipuleita ja siemeniä, eikä Taina voinut olla innostumatta niistä. Pian hän itsekin keräili kasveja ja pelasti muutaman ressukan yleisestä roskalaatikostakin.

Hevostallin kylkiäisenä pari sai muhkean ja matoisan kasan vanhaa hevosenlantaa. Sen Taina ja Antti lapioivat kuorma kerrallaan kottikärryihin ja siirsivät kukkapenkin pohjaksi.

Koska naapurissa oli Korvensuun konepajamuseo ja omalla tontilla vanhoja rakennuksia, Taina halusi niihin sopivia perinteisiä perennoja. Pian puutarhassa kukki juhannus- ja valamonruusut, syreenit, päivänliljat, kesäpikkusydämet ja unikot. Kasvimaalla kokeiltiin kolmea eri lajiketta punajuurta, sipulia ja perunaa.

Juuri kun Taina oli saanut kukkapenkin komeaan kasvuvauhtiin, hän sai kaivaa kaiken ylös. Muutama vuosi sitten tontille nimittäin nousi 1800-luvun riihen hirsistä tehty sauna. Sen takia pihaan täytyi tehdä väliaikainen tie ja kaivaa vesi- ja viemäriputket.

– Siirsin kasvit ruukkuihin ja osan evakkoon perunamaalle. Se oli oikea siirtolapuutarha.

Kaivuri ajoi lumikärhön yli kahdesti, eikä tähtimäisesti kukkiva köynnös ollut sen jälkeen enää entisensä vaan kuihtui pois. Muut kasvit Taina sai pelastettua, ja viime kesänä kukkapenkki näytti jälleen hurmaavalta.

Toisinaan renki laittaa nostalgiset iskelmät soimaan ja pyytää emännän tanssiin ruusujen kukkiessa ympärillä.

Pari onnistui isosta urakasta huolimatta välttämään työleirin ahdistuksen. Tainalla ja Antilla on siihen yksinkertainen vinkki: kun ei tee aikataulua, ei tule stressiä.

– Minulle puutarhanhoito on henkireikä, stressitöntä keskittymistä. Tykkään nyppiä ja kitkeä, ja ajatukset saavat tulla ja mennä. Joskus saatan vain kierrellä ja katsella, pysähtyä ja nauttia kaikesta ympärillä olevasta.

Täällä rengilläkin on lupa nauttia elämästä. Jos hän avaa hevostallin pariovet ja antaa Olavi Virran laulujen soida puutarhassa. Sitten renki kumartaa emännälleen, ja pari tanssii tallissa köynnösruusujen kukkiessa ympärillä hehkuvan punaisina.

Taina ja Antti pääsevät melomaan suoraan mökkirannasta. Joenranta jätettiin luonnontilaan, sillä se on kaunis sellaisenaan.
Savitalli joen rannalla on yritysmyynnin parissa työskentelevän Taina Nummisen ja Antti Hakalan kesänviettopaikka.
Julkaistu: 17.6.2020
Kommentoi »