Idea Italiasta, toteutus Turkuun! Merjan ja Hannun välimerellisessä puutarhassa uima-allas välkehtii turkoosina ja sitrukset tuoksuvat
Piha ja puutarha
Idea Italiasta, toteutus Turkuun! Merjan ja Hannun välimerellisessä puutarhassa uima-allas välkehtii turkoosina ja sitrukset tuoksuvat
Patikointiloma Italiassa innosti Merja Heinosen luomaan pihalleen välimerellisen keitaan. Suojaisa ja vehreä lekottelualue syntyi turkoosina hohtavan uima-altaan ympärille. Samalla lieveni matkakaipuu!
2.2.2022
 |
Viherpiha

Palmun lehdet heilahtelevat terassilla, ruukuissa kasvavat sitrukset kypsyttävät hedelmiään, ja turkoosina kimalteleva uima-allas kutsuu houkuttelevasti. Helteisenä heinäkuun iltapäivänä voisi kuvitella olevansa Etelä-Euroopassa, vaikka olemmekin juuri saapuneet Merja Heinosen puutarhaan Turussa.

– Täällä on kuumaa kuin Italiassa, ja kärähtänyt nurmikkokin sopii tunnelmaan, Merja vitsailee.

Välimerellisen pihatyylin siemen kylvettiin vuonna 2016, jolloin Merja ja hänen miehensä Hannu Hynninen kävivät patikoimassa Italiassa. Reissun aikana Merja tunnelmoi Puutarhatontun päiväkirja -blogissaan: ’’Upeasti kukkivia pensaita, tuoksuvia yrttejä, eksoottisia hedelmiä kantavia puita. Runsaita kukkapenkkejä ja huolella hoidettuja puutarhoja. Välimeren maissa puutarhatontun mieleen hiipii kaiho ja kaipuu. Saisipa palan tätä ihanuutta siirrettyä omaan puutarhaansa!’’

Pieni suihkulähde­pumppu solisee rentouttavasti. Helteellä uima-­altaan vesi lämpiää noin 25-asteiseksi. Lämmittämättömään altaaseen pulahdetaan vuoden ympäri.
Saisipa palan tätä ihanuutta omaan puutarhaansa.
Pihan ainoa perennapenkki on oleskelupihalla. Kapeat lehdet kuuluvat päivänliljalle.

Ja kyllähän sitä sai. Lähtökohdan tarjosi puutarhan 1960-luvulla rakennettu, jo parhaat päivänsä nähnyt uima-allas, jonka ilmettä kohennettiin tyyliin sopivaksi ulkoreunaa kiertävillä puurimoilla.

– Turkoosina väikkyvä vesi antaa kasveille hyvän taustan ja sopii Välimeren henkeen, Merja perustelee.

Vanha kasteluvettä varten hankittu tammitynnyri löysi paikkansa altaan kupeesta, samoin kuin ruukkuihin istutetut laventeli, oliivipuu ja rosmariini. Vuosien myötä kasveja on täydennetty muillakin Välimeren lajeilla: ajuruohoilla, myrtillä, laakerilla sekä sitruskasveista kalamondiinilla ja kumkvatilla.

– Sitrusten kukat ja yrttien lehdet tuoksuvat ihanasti, mutta nautin myös valtavasti vain niiden katselusta. Laakerista, rosmariinista ja sitruuna-ajuruohosta napsin lehtiä ruoanlaittoon tämän tästä.

Tähkälaventeli kukkii kumkvatin ja matalan kalamondiinin välissä.
”Keijumaa” syntyi rikkoutuneeseen saviruukkuun.

Altaan ruukkukasvit ovat ulkona syyskuun loppuun saakka, terassin kuitupalmu vielä kuukauden niitä pitempään. Kasvit talvehtivat kasvivalojen turvin viileässä autotallissa.

Välimerellinen tyyli ulottuu myös keittiöpuutarhaan ja omalla sadolla herkutteluun. Kauriilta visusti suojatulla kasvimaalla kasvaa salaattia ja kurkkua, mutta ennen kaikkea italialaisia perinnelajikkeita, kuten ’Nero di Toscana’ -lehtikaalia ja raidallista ’Lungo di Firenze’ -kesäkurpitsaa. Kasvihuoneessa ja piharuukuissa Merja kasvattaa useita eri lajikkeita chilejä ja tomaatteja.

Chili ”Sugar Rush Stripey” (Capsicum baccatum) maistuu makean hedelmäiseltä.
Kesäkurpitsa ’Lungo di Firenze’ on herkullinen luottolajike.
Supermakea kirsikkatomaatti ’Tomatoberry’ F1 kasvaa kasvihuoneessa joka kesä.
Kasvimaa on suojattu peuroilta.

Perennat eivät Merjaa paljoa kiinnosta, ja hän myös kutsuu niitä heikoksi lenkikseen.

– Olen mestari valitsemaan huonosti pärjääviä ja paikkaansa sopimattomia perennoja, hän toteaa ja esittelee uusimpia kokeiluvuorossa olevia lajejaan, keijunkukkia ja päivänliljoja.

Pihan vehreys onkin syntynyt lähes omillaan pärjäävillä havukasveilla ja pensailla. Altaan ja terassin välistä uutta istutusaluetta elävöittävät matalat ilmeikkäät pensaat, kuten japaninhortensia ’Little Lime’, kääpiöhappomarja ’Tiny Gold’ ja seppelvarpu ’Crispa’. Merja kertoo halunneensa perustaa altaan lähelle selkeän ja avoimen tilan, joka ei katkaise näkymiä terassilta altaalle. Samalla savinen, ison osan vuodesta niljakas nurmikko korvattiin kiviaineksella.

Aluetta halkomaan Merja on asetellut betonilaattoja, jotka ovat saaneet pintaansa tummaa kivikuullotetta. Laatat lämpenevät auringossa, joten niitä pitkin on mukavaa astella altaalle vielä auringon laskettuakin.

Kivillä katettu alue sijoittuu terassin ja altaan väliin. Kasvien lisäksi pajusermit ja muut kevyet rakenteet tarjoavat suojaa ja yksityisyyttä.
”En voisi kuvitella tätä parempaa kesäpaikkaa.”
Kasvihuoneen lattiaa koristaa turkulaisen Terraviivan koristelaatta.
Riippahernepuu kohoaa tuivioiden keskeltä.

Ilta-auringon valosta ja lämmöstä saa 1 300 neliön pihalla nauttia pitkään, sillä oleskelupaikka sijaitsee talon länsipuolella. Merja ja Hannu viettävät suojaisassa ja vehreässä keitaassaan miltei kaikki lämpimät kesäillat. Italian-matkan innoittama paikka on lieventänyt heidän matkakaipuutaan tuntuvasti.

– En voisi kuvitella tätä parempaa kesäpaikkaa. Käytössä on kaikki mukavuudet, palvelut ovat lähellä, ja uimaankin pääsee. Allas on hellepäivien ilo, saatan pulahtaa veteen useita kertoja päivässä, Merja sanoo.

Lämpivät värit hehkuvat helteisen heinäkuun iltavalossa. Helppohoitoinen ja sitkeä kuitupalmu kestää lyhyt­aikaisesti muutamia pakkasasteita.
Siperianlehtikuusi on kymmeniä vuosia vanha.

Merjan vinkit Välimeren tunnelmaan

1. Korvaa arkajalat

Korvaa puksipuu helpoilla pensailla, kuten palloiksi saksituilla pensasangervoilla ja japaninhappomarjoilla. ’Smaragd’-timanttituija sopii kapeakasvuisena sypressin korvikkeeksi. Leveäkasvuisia tuijia voit pitää sopivan kokoisina leikkaamalla.

2. Valitse sopivat värit

Turkoosi vesi, terrakottaruukut ja kasvien vihreys vievät ajatukset etelän lämpöön. Tehosta vaikutelmaa ruskealla, poltetulla oranssilla ja sinisellä. Värit sopivat tekstiileihin, ruukkuihin, rakenteisiin ja laattoihin.

3. Luo suojaa katseilta

Keskellä asutusta oleva pihakin tarjoaa rentouttavan lomatunnelman, kun hyödynnät näkösuojia havukasveista köynnössäleiköihin ja piharakennuksiin. Viimeistele rento lököttelypaikka keveillä paju- ja kaislasermeillä, joita on helppo pystyttää lähes minne tahansa.

4. Istuta Välimeren kasveja

Kasvata ruukuissa rosmariinia, laventelia, timjamia ja tomaattia. Viljelylaatikossa ilahduttavat herkulliset italialaiset vihannekset, kuten kesäkurpitsa ’Lungo di Firenze’ ja palmukaali eli lehtikaali ’Nero di Toscana’.

1 kommentti