Kimalainen siirtyy rohtosormustinkukan kellomaisesta kukasta toiseen niin, että surina vain käy. Pitkään kukkiva laji on puutarhan omistajan Maria Forsströmin mukaan kimalaisten kestosuosikki ja siksi ansaitsee hyvän paikan pihan keskeisellä paikalla olevassa isoimmassa ja näyttävimmässä kasviryhmässä.
Kaarevalinjaisen ryhmän keskellä kohoaa leveälatvuksinen rusokirsikka, ja sen ympärillä levittäytyy romanttisia ja herkkiä perennoja, kuten särkynyttäsydäntä, unelmatädykettä, kellokukkia ja harmaamalvikkia – sekä tietenkin sormustinkukkia. Ryhmässä on paikka myös liljoille, ryhmäruusuille ja monille muille Marian rakastamille valkoisille ja pastellin sävyisille kukkijoille, esimerkiksi juuri ammolleen räpsähtäneille kiinanpioneille.
– ’Sarah Bernhardt’ on suosikkini. Siinä on niin täydellinen ja herkkä vaaleanpunainen väri, valloittava tuoksu ja mahtavan kokoiset kukat, Maria ylistää.
Perennameren keskellä solisee talon aiemman omistajan tekemä pyöreä vesiallas, jonka pintaa täplittävät luonnonvaraisen lumpeen leveät lehdet. Allas oli lähtösysäys koko valtavalle kasviryhmälle, jota Maria alkoi hahmotella pian taloon muuttamisen jälkeen yhdeksän vuotta sitten.
– Suunnittelin istutusalueen muodon maalaamalla altaan ympärille spraymaalilla kaaria.
Allas sijaitsee talolta alaspäin viettävässä rinteessä, ja Maria halusi nostaa istutukset esiin pengertämällä maata muuriksi louheella. Sitä tarvittiin seitsemän tonnin kuorman verran.
– Reunuksen rakentaminen vei aikaa, sillä sekalaisia murikoita sai pyöritellä ja sovitella paikoilleen, jotta ne sai ne asettumaan muuriin. Lopputulos on kuitenkin esteettinen ja kestävä, Maria iloitsee.
Kivien rakoihin Maria lisäsi turvemullan, sammalen ja piimän seosta saadakseen muurista nopeasti vanhan näköisen. Vuosien mittaan sammalleimut ja hopeahärkit ovat ryöpynneet reunuksen yli pehmentäen kivistä rakennetta.
Elinmahdollisuuksien tarjoaminen hyönteisille on ollut Marian toiveena alusta saakka. Uuden talon pihasta saa hänen mielestään nopeasti monimuotoisen ja luonnonmukaisen suosimalla luonnonkasveja ja valitsemalla istutuksiin maatiaisperennoja sekä hyviä perhos- ja pörriäiskasveja.
Oman reilun tuhannen neliön pihansa parhaiksi hyönteiskasveiksi hän listaa esimerkiksi hopeapajun, hedelmäpuut, siperianunikon, sormustinkukan ja alppipiikkiputken sekä myöhemmin kesällä perhosia houkuttelevan syysleimun. Kesäkukista Marian suosikki on liilakukkainen jättiverbena, jota hän kasvattaa joka vuosi.
– Pörriäiset ja perhoset ovat selvästi lisääntyneet täällä vuosien saatossa. Kasvien runsaus tuntuu olevan niille parasta.
Reilun kymmenen vuoden aikana nurmikko onkin pienentynyt pala palalta kasvien tieltä, ja kutistuminen jatkuu yhä. Maria haluaa pitää pihan pohjaratkaisun selkeänä, mutta istutusalueet saavat rehottaa runsaina.
– Olen laiska ja jaksan vain harvoin jakaa tai siirtää kasveja. Kasvit saavat levitä täällä melko vapaasti – mitä enemmän kukkia, sitä suurempi ilo.
Sormustinkukan korkeita kukkavanoja kohoaa lähes kaikkialla, minne vain päänsä kääntää. Maa on tontilla savista, mutta kaksivuotinen kaunotar talvehtii ja kukkii parhaiten kukkapenkeissä sekä kuivissa ja rinteisissä paikoissa ja kiven koloissa. Sama pätee myös siperianunikkoon, joka avaa keltaisia, oransseja ja valkoisia kukkiaan pitkin kesää.
– Annan sormustinkukan ja siperianunikon siementää ja lisäksi ripottelen niiden siemeniä eri paikkoihin, niin ne saavat itse valita mieluisan kasvupaikan.
Myös metallinsinisenä hehkuva alppipiikkiputki leviää kylväytymällä, mutta sen siementaimet tupsahtavat yleensä emokasvin lähettyviltä. Helposti risteytyvien harjaneilikoiden ja akileijojen siementaimien kukintaa Maria odottaa aina innolla nähdäkseen, onko taimien joukossa uudennäköisiä kasveja ja jänniä värejä.
Marian puutarhafilosofiaan kuuluu tapa palauttaa maahan se, mikä sieltä on otettu. Maria on omaksunut tavan Raija-isoäidiltään, jonka kanssa hän vietti lapsena ja nuorena paljon aikaa tämän siirtolapuutarhamökin pihassa. Isoäiti opetti ravitsemaan maata kompostimullalla ja silppuamaan appelsiininkuoret ja perennojen varret, jotta ne maatuisivat nopeasti kompostissa.
– Lapsena oli pakkopullaa silputa kuivia vatun varsia. Samalla mummi höpisi kasvien nimiä.
Myöskään lannan säkittäminen hevostallilla ei lukeutunut teini-ikäisen Marian lempipuuhiin, mutta nykyisin hän muistelee lämmöllä isoäitiään, jolta hän peri rakkauden kasveihin ja puutarhanhoitoon. Oma puutarha on palauttanut mieleen mummin kullanarvoiset neuvot yhden kerrallaan.
