Kun sisustusarkkitehti Niina Sihto perheineen asui 1950-luvun asunnossa Helsingin Punavuoressa, puoliso Panu Laaksonen oli sitä mieltä, ettei sieltä lähdetä kuin aikanaan jalat ojossa Hietaniemen hautausmaalle. Niina kuitenkin kaipasi valoa ja korkeutta ja katseli remontoitavia asuntoja salaa.
– Väsytystaktiikka, hän paljastaa.
124 neliön jugendasunto Tehtaankadulla oli ollut myynnissä jo usealla välittäjällä, ja hinta oli tullut sopivasti alas. Niina hankki rakennusvalvonnan Arska-verkkopalvelusta talon pohjapiirrokset ja tutki, millaisia remontteja muihin asuntoihin oli tehty.
Tulevan asunnon pohjapiirroksen Niina oli luonnostellut jo ennen kuin pääsi katsomaan asuntoa. Kun hän sitten ensimmäisen kerran kävi asunnossa, rappukäytävässä tuoksui samalle kuin hänen mummonsa talossa. Asunnossa oli valmiiksi kodikas tunnelma ja paljon valoa. Kaupat tehtiin lopulta etänä Niinan ollessa työmatkalla Milanossa.
Ammattilaisen varmuudella sijoitetut kalusteet ovat yhä niillä paikoilla, joille Niina ne alun perin piirsi.
– Suurin osa on vanhoja, mutta uudet huonekalut on ostettu suoraan pohjakuvan mukaan. Enkä pyörittele kalustusta jälkeenpäin, hän kertoo.
Sisustus on rakennettu jugendtalon arkkitehtuurin ehdoilla mutta modernisti. Niina halusi, että läpi asunnon säilyy sama tunnelma, lastenhuoneet mukaan lukien.
– Välillä se on vaikeaa, hän virnistää.
Eteishallissa on toisinaan pojan sählymaali, ja teini-ikäisen tyttären huoneen seinää peittävät korealaisten popparien kuvat.
– Joskus katselen kauhulla sählymailan jälkiä uudessa puulattiassani mutta ajattelen, että ehkä elämä tasoittaa ne. Kaikkeen aitoon jää jälki. Se on vain asennekysymys.
Panu kokkaa paljon, ja perhe viihtyy keittiössä porukalla. Keittiössä onkin pieni istuinnurkkaus, jossa lapset voivat syödä aamupalan tai aikuiset seurustella ja seurata ruoanlaittoa viinilasin äärellä. Kodin keittiössä on panostettu paitsi toimivuuteen myös siihen, ettei se näytä liikaa keittiöltä.
– Pidän siitä, että asiat ovat piilossa. Varsinkin, kun keittiö näkyy heti ovesta astuessa. Mieheni haluaisi vielä enemmän piiloon, mutta sain sentään rojuhyllyni tuohon, Niina sanoo ja viittaa avohyllyyn, jolla on keittokirjoja ja sommitelmia.
Puoliso luopuisi mieluiten kaikesta materiasta, kirjoistakin.
– Sanoin, että ei missään nimessä. Tavarat tuovat kuitenkin kodikkuutta. Meillä on tällainen kauhun tasapaino, Niina vitsailee.
Ei siis ole ihme, että myös tv on piilossa, puusepän sille tekemässä kaapissa eteishallissa. Idea oli puolison, mutta Niina on tyytyväinen.
– Olohuone on nyt kokonaan minun, saan olla siellä rauhassa.
Remontti kesti kolme kuukautta. Niina on tyytyväinen remonttifirmaan.
– Toinen oli nuori ja tehokas, toinen teki kuin omaansa. Ainoastaan lattiasta väänsimme kättä.
Remonttimiesten mielestä vanha lautalattia olisi kannattanut vaihtaa parkettiin. Niina piti päänsä, ja lopulta löytyi saha, josta sai vanhaa vastaavaa kuusilankkua ja vielä kolmea eri leveyttä.
Niina kokee suunnitelleensa unelmiensa asuntoa. Ainoa, josta hän joutui luopumaan, oli kylpyamme. Hän oli ehtinyt jo luvata ammeen muuttoa vastustavalle lapsellekin, mutta lopulta oli senteistä kiinni, ettei minikokoinen amme mahtunut.
Lapselle luvattu takka sentään toteutui, ja kaunis onkin. Usein iltaisin lasten mentyä nukkumaan pari kantaa kaakeliuunin luo kaksi tuolia ja istuu takkatulen ääreen.
Taloyhtiö on osoittautunut kivaksi. Kussakin kerroksessa on vain yksi asunto, joten kesällä Niina kiikutti viherkasvit parvekkeelle ja perhe vietti paljon aikaa siellä. Sisäpihalla on grilli, ja sieltä usein kantautuu puheensorinaa. Välillä naapurin oopperalaulaja avaa ääntään.
Edellisessä asunnossa oli vääränlaisia listoja ja muita kohtia, jotka loppuun asti osuivat Niinan silmään häiritsevästi. Täällä kaikki on juuri niin kuin pitää.
– Kaikki neliöt ovat käytössä, ja jokaiselle kulmaukselle on löytynyt käyttöä. Olen supertyytyväinen.
Niina ajatteli jo ostohetkellä asunnon elinkaarta. Niinpä hänellä on suunnitelma valmiina sitä varten, kun lapset joskus muuttavat pois kotoa. Tyttären huoneesta tulee ruokailutila.
– Ajatus on, että täällä ollaan niin kauan, kuin jalat kantavat.