Upeita unikkoja suoraan maustepurkista! Tämän helpompaa kylväminen ei voi olla: "Tupsuttelin siemeniä purkista sinne tänne"

Upeita unikkoja suoraan maustepurkista! Tämän helpompaa kylväminen ei voi olla: "Tupsuttelin siemeniä purkista sinne tänne"
Selvitimme, millaisia unikkoja kaupan maustepurkista kasvaa. "Kukinta oli moniväristä, ja myös kerrottua kukkaa ilmestyi", kertoo yksi maustepurkkiunikkoja testannut.

Voisiko tavallisesta kaupan maustehyllyltä poimitusta unikonsiemenpurkista kasvaa unikkoniitty? Sosiaalisen median puutarharyhmissä kohistaan nyt unikkojen kasvattamisesta suoraan maustepurkista. Kysyimme viideltä maustepurkkikylvöä testanneelta, miten kävi.

Catharina Aarnio luki kolme–neljä vuotta sitten ruotsalaisesta Facebook-ryhmästä mausteunikoiden kasvattamisesta. Hänen puutarhassaan kasvaa unikkoja jo vanhastaan, joten hän päätti kokeilla.

– Kukinta oli pitkäaikaista syksyyn asti. Lajike purkeissa vaikuttaa olevan silkkiunikkoa. Kukinta oli moniväristä, ja myös kerrottua kukkaa ilmestyi. Itse kasvi on hyvin hento verrattuna puutarhalajikkeisiin, Aarnio vertailee.

Nämä punaiset kaunokaiset vaikuttivat silkkiunikoilta. Kuva: Catharina Aarnio

Maustepurkkiunikkoja testasi viime kesänä myös Katarina Sjögren.

– Ostin Santa Marian unikonsiemeniä tarjouslaatikosta, ihan koemielessä. Keväällä sirottelin ne sitten vaan suoraan avomaalle, sinne tänne.

Sjögrenin maustepurkista kasvaneet kukat olivat kaikki vaaleanpunaisia.

Keväällä sirottelin siemenet sitten vaan suoraan avomaalle, sinne tänne.
Vaaleanpunaiset unikot kaunistivat Katarina Sjögrenin pihaa viime kesänä.
Kuva: Katarina Sjögren.

Pirjo Myllärin maustepurkista putkahti kesällä valkoisia unikkoja.

– Kylvin Meiran purkista siemeniä toukokuun alussa, ja jäin toiveikkaana odottelemaan, mitä tapahtuu. Ihmetyksekseni jossain vaiheessa alkoi vihertää.

Pirjo Myllärin unikot olivat valkoisia, pienellä liilalla häivähdyksellä.

Leena Aho kylvi siemenet muiden kesäkukkien joukkoon touko-kesäkuun vaihteessa Meiran purkista. Hänen omansa olivat valkoisia.

– Tulevaksi kesäksi minulla on valmiina purkillinen Santa Mariaa – jospa saisin punaisia tällä kertaa.

Pörriäisetkin viihtyivät unikoissa viime kesänä. Kuva Leena Aho

Mare Marjakangas kylvi unikkonsa Meiran maustepurkista suurin piirtein toukokuun lopulla.

– Kävelin pitkin pihan laitoja ja tupsuttelin siemeniä purkista sinne tänne. Parhaiten ne itivät muhevassa kukkapenkissä, johon aurinko paistoi puolesta päivästä iltaan.

Heinäkuussa unikot alkoivat kukkia. Suurin osa oli valkoisia väritettynä hennolla liilalla, mutta joukossa oli joitakin eri värisiäkin.

– Kukinta ei valitettavasti kestä kuin päivän, mutta kukat ovat kauniita. Tätä oli mukavaa kokeilla, Marjakangas kertoo.

Suurin osa Mare Marjakankaan maustepurkkiunikoista oli valkoisia.
Tässä kaunottaressa oli häivähdys vaaleanpunaista. Kuva Mare Marjakangas

Maustepurkista tai puutarhakaupan siemenistä

Onko puutarhakaupasta ostettavien unikonsiementen ja maustepurkkiunikkojen välillä jotakin suurta eroa?

– Toisia viljellään koristekasviksi, toisia mausteeksi. En usko, että mausteeksi viljellyissä on mitään sen ihmeellisempää, kuten kasvitauteja, pohtii Jari Särkkä Särkän perennataimistosta.

Tällaisesta tuikitavallisesta maustepurkista voi kylvää kesäksi väriloistoa pihaan. Kuva: Meira

Sitä Särkkä ihmettelee, miksi valita mieluummin mausteeksi tarkoitettu siemen, jos tarkoitus on kuitenkin saada pihalle kauniita kukkia.

– Hintaero ei voi olla kovin iso, sillä koristekasveiksi kasvatetut unikonsiemenetkään eivät ole kalliita.

Vertailun vuoksi Meiran 44 gramman unikonsiemenpurkki maksaa S-kaupan hyllyllä 1,95 euroa. Plantagenin hyllyllä vaikkapa 3600 siementä sisältävä pioniunikkosiemenpussi maksaa 0,99 euroa.

Ehkä kyse on helppoudesta: siemenet saa ostettua lähikaupan hyllyltä ja ne on helppo sirotella maahan suoraan purkista?

– Silloinhan kannattaisi säilyttää maustepurkki ja täyttää se seuraavan kerran oikeilla unikonsiemenillä, Särkkä ehdottaa.

Helppoa unikon kylväminen on Särkän mukaan ylipäätään. Siemenet kylvetään maahan eikä niitä tarvitse peittää mullalla. Ainoa, mitä pitää varoa, on liian märkä maa. Siitä unikot eivät pidä.

Unikoita lisätään kylvämällä ne suoraan ulos aikaisin keväällä. Siemenet ovat hyvin pieniä, joten voit sekoittaa ne ennen kylvämistä hienoon hiekkaan. Näin vältyt myöhemmin harventamiselta. Unikot kukkivat heinä–elokuussa.

Julkaistu: 26.3.2019
4 kommenttia