Kun omakotitaloon päätetään asentaa ulkovalot, yleisin virhe on asentaa niitä liikaa. Edulliset, luotettavat ja monipuoliset ledit houkuttelevat liiallisuuksiin. Toiminnallisuus pitää ottaa huomioon, mutta kaikkea ei kannata valaista. Pimeydelläkin on paikkansa pihalla. Kulkuväylät on hyvä valaista, mieluummin kuitenkin liiketunnistimilla varustetuilla valoilla, jotka valaisevat vain himmeästi, kun väylillä ei ole kulkijoita. Pihan oleskelupaikoilla on hyvä olla erikseen päälle kytkettävät valot. Joitakin tontin erityispiirteitä voi korostaa maltillisilla kohdevaloilla.

Valosaaste on keinovaloa, josta aiheutuu haittaa ekosysteemeille, ihmisten terveydelle tai viihtyvyydelle. Kaupunkien julkisia tiloja kirkastavat valot ovat suurin valosaastuttaja, mutta myös pientalojen ulkovalot lisäävät tarpeettoman valon määrää. Turhaa on liika valaisu, ja turhista turhinta on ”taivaan valaiseminen” eli esimerkiksi ylös-alasvalojen asentaminen sellaisiin paikkoihin, joista puolet valosta karkaa suoraan taivaalle.

Ledien tehojen kasvu ja hintojen lasku ovat tehneet ulkovalaisustakin helppoa ja halpaa. Ja led-teknologian ohella kehittyy niihin liitettävien linssien suorituskyky. Linssien avulla ledien valo voidaan suunnata juuri sinne, missä valoa tarvitaan, vielä paljon tarkemmin kuin perinteisillä kohdevaloilla.

Ulkokäytössä valaisinten kotelointiluokka on oltava vähintään IP44. Ensimmäinen nelonen tarkoittaa suojausta alle millimetrin kokoisia kappaleita vastaan ja toinen nelonen suojausta sateen lisäksi roiskevedeltä. Myös IP54 on hyvin yleinen kotelointiluokka. Ensimmäinen numero tarkoittaa, että laite on pölysuojattu.

Kun pihalle tehdään pysyviä sähköasennuksia maakaapeleilla, työ on annettava ammattilaisen tehtäväksi. Ulkokäyttöön tarkoitetun jatkoroikan perään voi itse kytkeä suojamaadoitetulla sähköpistokkeella varustetun siirrettävän valaisimen. Myös matalajännitteisen (12 V) valaisinjärjestelmän voi asentaa itse.

Koska ledit ovat sähkön suhteen varsin vähäruokaisia, aurinkokennolla ja akulla toimivat ulkovalot ovat mainio vaihtoehto sähköjohtosekamelskalle. Pieni aurinkopaneeli lataa akun täyteen päivänvalossa, ja hämärä- ja/tai liiketunnistin räpsäyttää valon päälle. Hämärässä syttyvät valot voivat parhaimmillaan hehkua läpi yön, ja koska liiketunnistimella varustettu valonheitin on päällä vain vähän aikaa kerrallaan, sen valoteho voi olla lähes yhtä suuri kuin johdollisen lampun.

Valaisinjärjestelmiä voidaan kytkeä verkkoon lan-, wifi- tai bluetooth-yhteyksillä. Kytkennän jälkeen valoja voi komentaa monin tavoin. On etäohjausta, ajastinta, himmennystä, värien vaihtelua. Usein nuo toiminnot on rakennettu tavallisilta E14- tai E27-kantaisilta lampuilta näyttäviin tekniikkapaketteihin. Tosin tekniikka kehittyy niin nopeasti, että parin vuoden takaisia ”älylamppuja” löytyy rautakauppojen poistolaareista.

Hehkulamppujen aikaan watit kertoivat aika hyvin lampusta saatavan valon määrän. Ledien aikakaudella ne kertovat vain sähkönkulutuksesta. Luumen (aiemmin lumen) on valolähteestä säteilevän valon määrän mittari. Valaistusvoimakkuutta eli tietylle pinnalle osuvan valon määrää puolestaan mitataan lukseina. Värilämpötila ilmaisee valon sävyä. Hehkulampun kellertävän valon värilämpötila on 2 700 kelviniä, päivänvalolampun noin 5 500. Lämpötiloja ei ole valittu sattumanvaraisesti. Kun täysin musta kappale kuumennetaan 5 500 kelvinasteeseen, se hehkuu keskipäivän sinertävää valoa.

On tärkeää, että liiketunnistinta käyttävän valaisimen tunnistuskulma on sopiva. Lähestyttäessä valon pitää syttyä riittävän aikaisin, mutta naapuripihan liikkeisiin se ei saa reagoida. Monissa valaisimissa tunnistusaukon leveyttä voi säätää. Jos säätöä ei ole, tunnistuskulmaa voi rajoittaa myös omin neuvoin vaikka kosteutta sietävällä teipillä.