Ulkosuihku, keinu ja näköalakeittiö – 14 neliön minimökissä on kaikki!
Sisustus
Ulkosuihku, keinu ja näköalakeittiö – 14 neliön minimökissä on kaikki!
Kaupungin kupeessa on kolmen sukupolven pikkumökki, jonne tullaan eväsretkelle, vietetään ikimuistoisia juhlia tai otetaan päiväunet syreenien tuoksussa.
Julkaistu 6.7.2017
Avotakka
Kätevä tiskipöytä terassin nurkassa helpottaa arkea, vaikka suurin osa ruuasta valmistuu sisäkeittiössä. Aurinkoisella säällä astiat kuivuvat ulkona nopeasti. Viime kesänä mökin taakse, pikkuruisen varastotilan paikalle valmistui niin sanottu aamiaiskomero. Isompien astioiden lisäksi sinne on tarkoitus sijoittaa jääkaappi, jolle olisi käyttöä erityisesti juhlissa.
Freelance-meikkitaiteilijana työskentelevä Laura puuhailee Helsingin Lauttasaaressa sijaitsevalla mökillä kesäisin päivittäin. Syksyä kohden vierailut vähenevät yhteen kertaan viikossa. Kamiinan lämmössä Laura ja Robert ovat voineet yöpyä kesämajassaan aina lokakuulle saakka.

Laura ja Robert Anderssonin kesämökille ei tarvitse ajaa tunteja ja jonottaa juhannusruuhkassa. He viettävät toista kesäänsä sotaveteraanien virkistysalueella sijaitsevalla kesämajalla Lauttasaaren Länsiulapanniemellä. Muutaman kilometrin matkan kotoa kävelee vartissa.

Alun perin tontilla viihtyivät Robertin äidinäiti Saga ja tämän sodan käynyt puoliso Masa. Nykyisen soman pikkumökin paikalla oli huonoon kuntoon päässyt majavanhus ja villiintynyt piha. Paikka oli kyllä ihana, mutta lapsiperhe ei siellä oikein viihtynyt.

Sitten Anderssonit saivat tiedon, että vuosien epävarmuus on päättynyt ja he saavat pitää paikan. Yhdessä Robertin vanhempien kanssa he purkivat vanhan rakennuksen pystyttääkseen tilalle uuden. Syntyi Villa Saga, kolmen sukupolven vapaa-ajanviettopaikka.

− Suunnittelimme talon yhdessä niin, että se sopii kaikille. Me voimme olla täällä koko porukka yhdessä tai tarvittaessa omassa rauhassa, Laura iloitsee.

Villa Saga on osoittautunut loistavaksi juhlapaikaksi. Robertin vanhemmat viettävät mökillä juhannusjuhlia, ja Laura organisoi teemajuhlia aina, kun siltä tuntuu. Tupaantuliaisia vietettiin Halloween-juhlien muodossa syksyllä vuonna 2015.

− Minulla on paljon pienten lasten kanssa kotona olevia äitiystäviä. Heidän kanssaan järjestämme ex tempore -juhlia välillä kahvin ääressä, ja välillä tarjolla on prosecco-baari, Laura kertoo.

Valkoiset pinnat tekevät 14 neliön majasta avaramman tuntuisen kuin se todellisuudessa onkaan. Silti Anderssonit eivät lopulta halunneet valkoista keittiötä. He pelkäsivät, että huoneesta tulee liian romanttinen. Ikean tammipuiset kaapinovet tuovat tilaan pehmeyttä ja kiiltävä työtaso sekä virtaviivaiset vetimet modernia ilmettä. Koko seinän levyisistä ikkunoista on mukava seurailla Minnin puuhia kokkailun lomassa. Vaikka naapurit ovat lähellä, suojaisa metsämaisema estää suoran näkyvyyden sisään.
Helsingin kaupungin kesämajojen rakennusmääräykset ovat varsin tiukat: rakennus saa olla 14 neliötä, minkä lisäksi talon kupeeseen voi rakentaa kahden neliön varaston. Entiwanhanen Oy:n Juho Saloheimo piirsi ja rakensi Anderssonien mökin. Ulko-ovien pikkuikkunoiden ja terassille avautuvien, lattiaan saakka yltävien ikkunoiden ansiosta mökki on yllättävän avara ja valoisa.
Villa Sagaan tuotiin perheen poikien entiset sängyt, joiden tyyli sopii tunnelmaan. Tyynyillä Laura on saanut niistä mukavat istahduspaikat. Sänkyihin on mukava kääriytyä nokosille pitkän kesäpäivän aikana, ja onpa niissä vietetty öitäkin.
Mökin kummallakin sivulla on ovet. Ne avaamalla neliöt kasvavat kuin taikaiskusta. Keinu on Lillagungan.
Tontille tulee kesävesijohto, joka on liitetty Bloomingvillen romanttiseen ulkosuihkuun. Sen Laura hankki Ellokselta. Suihkun alla voi pesaista meriveden iholta läheisellä uimarannalla käymisen jälkeen. Vierailut Villa Sagassa ovat kuin retkiä: mukaan pakataan eväät, ja välillä vierähtää koko päivä. Luonnonläheisyys saa kaupungin melut ja murheet jäämään taakse.
Kommentoi »