Ensin päätetään, asennetaanko uima-allas maanpinnalle vai upotetaanko se maahan. Pinta-asennus on ymmärrettävästi paljon edullisempi, mutta ei kovin näyttävä. Runko voidaan tehdä teräksestä, lasikuidusta, EPS-valuharkoista tai betoniharkoista. Teräs-, EPS- ja betonialtaissa käytetään yleensä vesieristeenä muotoon mitoitettua, PVC-muovista valmistettua allaspussia.

Veden paine puristaa allaspussin tiukasti altaan pohjaan ja laitoihin, joten vaikutelma ei ole lainkaan ”pussimainen”. Uimahalleista tuttu keraaminen laatoitus on ulkoaltaissa näyttävä mutta kallis. Suomen ilmasto-oloissa se on melko harvinainen ratkaisu.

Uima-altaan vesi puhdistetaan kierrättämällä se suodattimien läpi. Kiertotapoja on kolme:

Uima-altaiden vesi lämmitetään nykyään enimmäkseen ilmalämpöpumpuilla. Edullisin vaihtoehto on veden lämmittäminen aurinkokeräimillä. Keräimissä kierrätetään suoraan uima­-altaan vettä, joten erillistä lämmönvaihdinta ei tarvita. Ulkoista energiaa tarvitaan vain kiertovesipumpun pyörittämiseen. Trooppisten vesien lämpötiloihin tällä menetelmällä päästään vain kuumimpien hellejaksojen aikana. Myös puu­ ja sähkölämmitteisiä altaita on vielä, mutta lämpöpumput ovat helppokäyttöisinä ja käyttökustannuksiltaan edullisimpina syrjäyttäneet muut lämmitysmuodot.

Jos allasta ei lämmitetä aktiivisesti, aurinkopeitteestä voi olla jonkin verran apua. Kuplamuovirullalta näyttävä peite levitetään suoraan veden päälle. Se päästää auringon lämpöä veteen ja hidastaa lämmön karkaamista. Oli lämmitysmenetelmä mikä tahansa, uima-allas kannattaa aina peittää käytön jälkeen.

Pinta­-asennettava allas vaatii vain tasaisen, kantavan alustan. Routavarmistus on toki tehtävä samaan malliin kuin talon perustuksia rakennettaessa. Upotettavan altaan pohjalle tehdään tasainen betonivalu tai usein myös erittäin tasaiseksi tampattu sorapeti riittää. Kantavuutta on oltava kummassakin allasmallissa. Kohtuukokoisen altaan vesi painaa kymmeniätuhansia kiloja. Rakentaessa pitää huomioida myös altaan tyhjentäminen, salaojat ja sadevesiviemäröinti.

Hintahaitari on suuri. Edullisimmasta päästä on kahdeksanmetrinen, teräsrunkoinen ja allaspussilla varustettu allaspaketti, jonka maksaa noin 3 000 euroa. Kun luksusasteikolla mennään ylöspäin, 7,5­metrinen lasikuituallaspaketti kuperalla polykarbonaattikatteella maksaa jo noin 16 000 euroa. Asennuksen hinta vaihtelee. Maansiirtotyöt, pohjustukset, eristykset, sähkötyöt ja maisemointi maksavat yleensä selvästi.

Ulkoaltaan rakentamiseen riittää yleensä toimen pidelupa, mutta jotkut kunnat edellyttävät rakennuslupaa. Jos altaan jokin osa on alle neljän metrin päässä tontin rajasta, rakentamiseen on saatava naapurin suostumus.

Pintaventtiilin sihtikorin tai ylivuotoaltaan kourun puhdistus tehdään kerran viikossa. Hiekkasuodattimen hiekasta huuhdellaan roskat, hiukset, siitepöly ja levä vastavirtahuuhtelulla parin viikon välein. Suodattimessa käytetään kvartsihiekkaa, jota tarvittaessa terästetään hydroantrasiitillä ja/tai aktiivihiilellä.

Jääkiekon kokoisia klooritabletteja laitetaan kelluvaan annostelijaan. Tabletit liukenevat veteen noin viikon kuluessa. Markkinoilla on myös monitoimitabletteja, jotka sisältävät kloorin lisäksi vedenkirkastetta ja levänpoistoainetta.

Kun allas otetaan käyttöön, ensimmäinen klooraus on niin sanottu shokkiklooraus, missä nopeasti liukenevaa raeklooria heitetään suoraan veteen. Shokkiklooraus tehdään myös silloin, kun altaassa on käynyt tavallista enemmän uimareita tai kun altaan vesi on muuttunut sameaksi.

Erikseen on vielä saatavilla levänpoistoainetta, vettä kirkastavaa alumiinisulfaattia tai polyalumiinikloridia ja happamuudensäätöaineita. Happamuuden säätäminen on erittäin tärkeä toimenpide; pH-arvon mittaaminen ja säätäminen kemikaaleilla mahdollisimman lähelle arvoa 7,2 tehdään aina ennen muiden allaskemikaalien käyttöä.

Altaan putkistoon liitettävä ultraviolettivalolaite tuhoaa vedestä bakteereja, viruksia ja levää. Sen avulla kemikaaleja voidaan käyttää paljon vähemmän. Altaan pohjan mekaaninen puhdistaminen on käsipelillä melko hankala toimenpide. Allasrobotti tekee hommasta helpon. Noin tuhat euroa maksava laite opettelee altaan muodot ja ryömii kumisilla telaketjuilla pohjaa pitkin imuroiden roskat ja pesten pohjan.

Suomen oloissa altaan kattaminen on ehdottoman järkevää. Kate pitää veden puhtaana roskista, mutta ennen kaikkea se hidastaa huomattavasti lämmitetyn veden jäähtymistä silloin, kun allasta ei käytetä. Erityisesti lapsiperheissä jämäkkä ja lukittava kate tai turvapeite on merkittävä turvallisuustekijä. Yleisesti käytetty kuplapeite ei kestä ihmisen painoa, eli se ei ole turvapeite.

Joihinkin altaisiin jätetään vedet sisään talven ajaksi, toiset taas tyhjennetään niin, että vain altaan pohjalle jää hieman vettä. Pohjalla oleva vesi jäätyy, mutta toimii samalla routaeristeenä. Pumppu ja hiekkasuodatin tyhjennetään ja varastoidaan paikassa, jonka lämpötila ei talven aikana laske pakkasen puolelle.

Pieniä lapsia ei saa milloinkaan päästää altaaseen ilman valvontaa. Uimarenkaat ja käsivarsikellukkeet ovat vesileluja, eivät turvavälineitä.

Kotipihojen uima-altaiden turvallisuutta on pyritty lisäämään eurooppalaisen standardin avulla. Suomeksi standardi on julkaistu tunnuksella SFS-EN 16582. Standardi korostaa vanhempien vastuuta lasten valvonnassa. Allasta hankittaessa myyjän on esitettävä kuluttajalle tällainen varoitus: ”Hukkumisen estämiseksi on suositeltavaa rajoittaa altaaseen pääsyä pääsyn estävällä laitteella”. Tämä tarkoittaa sitä, että allas on ympäröitävä lukittavalla aidalla tai peitettävä lukittavalla turvakannella.