Ikänäkö on usein ensimmäinen vanhenemisen merkki – ja muistutus siitä, että maailma on tehty nuorille ja notkeille

Kävin ystävieni kanssa syömässä tunnelmallisessa ravintolassa. Kynttilät paloivat ja antiikkiset kohdevalot loimottivat seinillä. Pehmeä valaistus sai meidätkin näyttämään hehkeiltä. Kun tarjoilija kantoi eteemme menut, aloimme vimmaisesti penkoa käsilaukkujamme.

Kyllä, olemme siinä iässä, että lukeminen ilman laseja on lähes mahdotonta. Hämärässä siitä ei ainakaan tule mitään.

Ennen lukulaseja olin pärjännyt ilman silmälaseja melkein 50 vuotta. Siksi se, ettei enää näekään kunnolla, tuntuu isolta mullistukselta. Näön huonontuminen tarkoittaa myös jatkuvia pieniä hankaluuksia arjessa.

Kuka esimerkiksi suunnittelee ruokapakkausten tuoteselosteet ja keitto-ohjeet? Ei ainakaan kukaan yli viisikymppinen, koska usein niiden lukemisessa eivät auta edes hyvä valaistus ja silmälasit. Tarvitaan myös taskulamppu.

Kun on liikenteessä kaupungilla, reitin tarkistaminen kännykästä vaatii aina myös rillien esiin kaivamisen. Vaatekoot on merkitty aivan liian pienellä! Olen tästä syystä jopa ostanut itselleni liian pienen vaatteen.

Ikänäkö tarkoittaa myös sitä, että kodin valaistus on laitettava kuntoon. Mekin asensimme keittiöön kohdevalon, ”että näkee tiskata”. Olen myös alkanut ymmärtää eräitä naapureitani, joiden keittiön pöydällä on, no, sanotaan suoraan, aika ruma loisteputkilukulamppu. Lehden lukemista varten tietenkin.

Ikänäkö on monelle usein ensimmäinen konkreettinen merkki vanhenemisesta. Se on myös pieni pilkahdus siitä, mitä tulevaisuus voi tuoda tullessaan. Nuorille ja notkeille tehdyssä maailmassa huomio kiinnittyy harvoin heihin, jotka eivät ole enää täydessä iskussa.

Tytti Kontula on Kotivinkki-, Unelmien Talo&Koti- ja Ihana-lehtien päätoimittaja.