Viherpiha

Vain yksi tulppaani tai kokonainen kimppu! Näin asettelet tulppaanit erimuotoisiin maljakoihin

Vain yksi tulppaani tai kokonainen kimppu! Näin asettelet tulppaanit erimuotoisiin maljakoihin
Tulppaanit tuovat maljakossa kotiin vahvaa kevään tuntua. Hyödynnä erilaisia vaaseja rohkeasti ryhmänä tai yksittäin. Ihmeitä ei tarvita, kukka riittää. Mainio apuri on kukkasiili.
Julkaistu 19.1.2023

Teemana veistoksellisuus

Pieni pyöreä maljakko sopii muutamalle yksittäiselle kukalle tai runsaalle kimpulle. Alaosan kolmiulotteinen pinta on eloisa yksityiskohta.

Vasemmalla oleva Timo Sarpanevan Crassus-maljakko 1960–70-luvuilta on veistosmaisuudessaan juuri sopiva muutamalle näyttävälle tulppaanille. Monivärisyys korostaa kauniisti kukinnon kerroksellisuutta.

Oikeanpuoleinen veistoksellinen kimppu syntyy, kun poistat varsista varovasti isoimmat lehdet. Asettele kukat tiiviisti isohkoon kenzaan eli kukkasiiliin niin, että varret peittävät kenzan reunoja myöten. Siisti lehdet ja kiedo niitä varsien ympärille, jotta siilikin jää piiloon. Kiinnitä lehdet lopuksi neuloilla tai U-muotoon taivutetulla rautalangalla. Maljakon pallomainen muoto on hauska kontrasti kimpun sauvamaiselle alaosalle.

Yksin ja yhdessä

Maljakon voi täyttää kokonaan vedellä ja antaa kukkien jäädä uppeluksiin veden alle.

Vasemmalla: Valitse yhden kukan maljakkoon erikoisuus, joka vangitsee katsojansa. Pienillä maljakoilla luot helposti eloisuutta yllätyksellisiin paikkoihin, kuten eteiseen tai kylpyhuoneeseen. Näyttävä papukaijatulppaani on uljas ihan yksinään. Kukan kehittymistä nupusta täyteen loistoonsa on kiva seurata.

Oikealla: Poista osa lehdistä ja asettele eripituisia tulppaaneja vapaasti toistensa lomaan maljakon sisälle. Jos maljakko on värillinen, valitse sävyiltään toisiinsa sointuvia tulppaaneja. Näin kokonaisuus säilyy harmonisena ja sekä kukat että maljakko pääsevät kauniisti esille. Asettele reippaasti eriväriset kukat läpinäkyvään maljakkoon, jotta ne saavat loistaa upeissa väreissään ilman kilpailua.

Kukat eri muodoissa

Kukkien sävyt mukailevat maljakoiden värien intensiivisyyttä.

Herkän sävyiset ja hapsureunaiset tulppaanit yhdessä tuplaavat romantiikan. Vasemman laidan tiimalasin muotoisessa vaasissa, jonka suu levenee ulospäin, runsas kimppu pääsee avautumaan ja kukat oikeuksiinsa.

Asettele upeanväriset tulppaanit venemäiseen maljakkoon (kuvassa etualalla) riviksi kukkasiilien avulla. Käytä ainakin paria kolmea siiliä. Lyhennä varsien pituutta vettä vaihtaessasi tai anna tulppaanien kasvaa ja katso, miten asetelma muuttuu. Richard Lindhin suunnittelema maljakko on 1960-luvulta.

Näyttävät papukaijatulppaanit ovat edukseen pelkistetyssä maljakossa. Kun valitset hiukan korkeamman vaasin, tulppaanien voi antaa kasvaa reilusti pituutta. Maljakon ja kukkien mittasuhteet vain paranevat.

Pitkänä ja pätkänä

Lehdet auttavat säätämään maljakon suuaukon juuri sopivaksi. Jos haluat kukille enemmän tukea, jätä kukkiin enemmän lehtiä. Kokeile tulppaaneille rohkeasti erilaisia maljakoita.

Vasemmalla: Leikkaa värjättyjen hapsureunaisten tulppaanien varret niin, että kukinnot ulottuvat aivan maljakon reunaan. Kukkia korostavalle kimpulle sopii parhaiten sylinterimäinen maljakko. Arabian Suvi-maljakko on ollut tuotannossa 1978–1989.

Upeat ranskalaiset tulppaanit kurottelevat korkeuksiin korkeakaulaisesta maljakosta (keskellä). Kaartuvissa varsissa piilee kauneus, jota kannattaa korostaa.

Aprikoosinoranssit ranskalaiset tulppaanit sopivat hempeänsävyiseen keraamiseen maljakkoon, jossa on laakea muoto mutta pienehkö suuaukko.

Kommentoi »