
1. Kartoita valaistuksesta hyötyvät alueet
Aloita pihasi valaistuksen suunnittelu miettimällä kaikki paikat, joiden haluat erottuvan pimeään aikaan. Missä oleskelet tai teet huoltotöitä, kun aurinko on painunut mailleen? Kenties terassilla, kesäkeittiössä, roskakatoksella, leikkipaikalla tai varastossa?
2. Piirrä reittikartta
Pohdi, mitä kulkuväyliä käytät pimeällä. Onko niillä portaita tai kynnyksiä, joihin saattaa kompastua? Pihan pääkulkureitit ja etenkin niiden epätasaiset kohdat kannattaa valaista hyvin. Se auttaa pihalla kulkijaa orientoitumaan pimeässä ja löytämään vaikkapa pihan portilta pääovelle.
3. Korosta kohokohtia
Onko pihallasi jotain erityistä, jota haluaisit nostaa esiin pimeästä ympäristöstä? Hyviä korostusvalaistuksen kohteita ovat esimerkiksi syksyllä ja talvella säväyttävät kasvit: koristeheinät, näyttävät havupuut ja -pensaat sekä kaunisrunkoiset puuvartiset kasvit, rakenteista taas muun muassa vesiaiheet, sillat sekä koristeelliset aidat ja kaiteet. Myös tekstuuriltaan epätasaiset kivet ja pystyt kivipinnat tulevat valaistuina kiehtovasti esiin.
4. Valitse sopiva malli
Valaisinta valitessasi kiinnitä huomiota myös sen vaatimaan asennustapaan, huoltoon ja väriin. Pysyvien valaisimien maakaapelointi on kaivettava 30–70 sentin syvyyteen, rakenteisiin tai julkisivuihin kiinnitettäviin valaisimiin sähköjohdot asennetaan pintavetoina tai upotuksina.
Jos haluat valaisimen sulautuvan puutarhaan päiväsaikaan, valitse jokin tummanharmaa malli. Jos taas toivot sen erottuvan taustastaan, hanki musta tai hyvin vaalean sävyinen malli.
5. Lämmin vai kylmä valkoinen?
Vaikka et haluaisi pihallesi mitään värivaloja, myös valkoiselle valolle on valittava sopiva värilämpötila. Nykyisillä led-valaisimilla on useita luonnonvaloa jäljitteleviä värilämpötiloja, jotka vaihtelevat lämpimästä valkoisesta (3000 K tai matalampi) kylmään valkoiseen (4000 K tai korkeampi) valoon. Lämmin valkoinen mahdollistaa perinteisen, tunnelmaltaan pehmeän ja hienovaraisen valaistuksen. Kylmän valkoisen valon sävyt jäljittelevät paremmin luonnonvaloa ja toistavat hienosti kasvillisuuden ja tekstuuripintojen värejä.
Pihavalaistukseen on tarjolla myös valoja, jotka voit vaikkapa juhlapäivinä säätää vaihtamaan väriä mihin tahansa sateenkaaren väriin.
6. Valaistustavalla on väliä
Ota huomioon valon suunta ja luonne. Pylväs-, pollari- ja julkisivuun asennettavista valaisimista valo suuntautuu luonnollisesti ylhäältä alaspäin, maahan upotettavista valaisimista taas dramaattisesti alhaalta ylöspäin. Epäluonnollisesti suunnatun valon vaarana on, että pihan tunnelma muuttuu tarpeettoman pelottavaksi. Alhaalta ylöspäin suuntautuva valolla on kuitenkin myös paikkansa. Kokeile sitä esimerkiksi kivipintoihin ja muihin elementteihin, joiden tekstuuria haluat korostaa kontrastisilla varjoilla.
Valonlähteen katseilta kätkevää epäsuoraa valoa kannattaa hyödyntää portaisiin, muureihin, istuintasoihin ja muihin rakenteisiin integroituna. Valaise niiden yhteydessä olevat kulkuväylät rakenteen alta tai siihen upotettuna, jolloin polun pinta valaistuu pehmeästi kulkijaa häikäisemättä.
7. Muista myös pimeys
Kaikkea ei kannata valaista. Ylenpalttisen valaistuksen vaarana on, että pihan viihtyisyys ja turvallisuus kärsivät, kun valitut kohokohdat ja kulkureitit eivät enää erotu ympäristöstään. Riittää, että valaistus auttaa hahmottamaan tilan reunat, kulkureitin ja muutaman suuntaa-antavan elementin. Vältä naapuria häikäisevää ja alueen eliöstölle haitallista valosaastetta. Samalla kun mietit, mitä osia valaiset, pohdi myös, mitä voit jättää valaisematta.
8. Apua on tarjolla
Pihavalaistuksen suunnitteluun saat tarvittaessa asiantuntija-apua valaisinten jälleenmyyjiltä tai valaistussuunnittelijalta. Pihojen valaistussuunnittelua laativat maisema-arkkitehdit ja maisemasuunnittelijat, pihasuunnittelijat ja sähköalan ammattilaiset.
9. Valaise älykkäästi
Valaistuksen ohjaus helpottaa pihan valaisua. Yksinkertaisimmillaan valaisimiin voi asentaa liiketunnistimet tai ajastimet, jotka kytkevät valot päälle aina tiettyyn vuorokaudenaikaan. Valon tarpeen automaattisesti tunnistavat hämäräkytkimet ovat myös hyvin käteviä vaihtelevissa valo-oloissamme.
Tarjolla on myös puhelimeen asennettavia sovelluksia, joilla valaistuksen kirkkautta, valon väriä ja liikettä voi ohjailla luomaan erilaisia tunnelmia aina tilanteen tai vuodenajan mukaan.
10. Lisätunnelmaa
Pihan valaistuksessa myös leikittely on sallittua! Helpoimmin ja kevyimmin se onnistuu kausivaloilla. Kesäinen juhlatunnelma syntyy hetkessä vaikkapa patioiden ja oleskelupaikkojen ylle ripustettavilla ketjumaisilla lyhtyvaloilla. Keveillä kausivaloilla on helppo kokeilla jotain poikkeavaa ja rohkeaa omalle pihalle, mutta katsothan, ettet häikäise lähitalojen ikkunoita tai häiritse lähellä kulkevaa liikennettä.