
Kun Maija-Riitta Riuttamäki ja hänen puolisonsa ostivat kakkoskodin muutama vuosi sitten, rintamamiestalon järven puoleisella seinustalla oli vain parveke, josta ei ollut uloskäyntiä pihalle, upean järvimaiseman äärelle.
Pihakaan ei houkutellut. Jyrkkä rinne rannasta talolle oli täynnä nokkosten ja vuohenputkien peittämiä pensaita ja perennoja. Takapihalla ei ollut minkäänlaista oleskelutilaa.
Etupihalla oli sentään hyötypuutarha marjapensaineen ja omenapuineen. Edellisten asukkaiden jäljiltä siellä oli edelleen pieni penkki ja pöytä, jonka ääressä he joivat toisinaan aamukahvia.
Pariskunta päätti nopeasti, että ulkoelämä siirtyy talon taakse niin pian kuin se vain on mahdollista. Mutta ensin piti peruskorjata vanha rakennus. Remontin jälkeinen kevät kuluikin sitten raittiissa ulkoilmassa katsomassa, miten timpuri edistyi terassin rakennushommissa.
Ensitöiksi timpuri avasi parvekkeelta väylän ulos. Emäntä oli suunnitellut portaiden jatkeeksi terassin, mutta jyrkän rinteen vuoksi tasaista tilaa oli vähän.
Haastavan maaston vuoksi terassin perustusten ja rungon rakentaminen oli erityisen työlästä. Pelkästään portaisiin timpuri kiinnitti erikseen kymmeniä kolmion muotoisia painekyllästetystä puusta sahattuja jyhkeitä kiilapaloja.
Huolellisuus kannatti, sillä terassin pohjasta tuli upea, kuin moderni veistos. Kaikkien mielestä oli melkein sääli ruuvata varsinaiset terassilaudat paikalleen, sillä ne peittivät taiten tehdyn rungon.
Terassilta kulkevat portaat alas rantaan. Portaisiin ei tullut kaiteita, koska ne on suunniteltu niin, ettei missään ole vaarallisia, jyrkkiä pudotuksia.
Terassi levittyy nyt koko talon leveydeltä. Näin myös saunan eteen tuli hauska, pieni vilvoittelupaikka.
Terassikalusteina oli aluksi edellisen asukkaan vanha, hutera istuinryhmä. Viime kesänä Maija-Riitta nikkaroi uuden pöydän ojanpohjalta löytämistään laudoista, joita joku oli käyttänyt betonivalussa.
Betonimöykkyjen peittämät, karut raakalaudat puhdistuivat hiomalla. Laudan pinnasta tuli yllättävän hieno, sillä puun syihin jäi aavistuksen verran betonia. Pari kerrosta mattapintaista venelakkaa viimeisteli pöydän kannen.
Nyt istuimina ovat Fermobin valmistamat klassiset Luxembourg-tuolit. Laadukkaat metallihuonekalut kestävät huoletta ulkona.
Kierrätystä rakastava emäntä löysi kaatopaikalta vielä vanhan, rottinkisen kukkatelineen, jossa yrtit ovat sopivasti grillin ja ruokapöydän lähettyvillä.
Alueen viimeistelivät Ikean poistonurkkauksesta löytyneet aurinkotuolit. Lähtöhinnasta oli jäljellä viidennes. Nyt kokonaisuus toimii hienosti ja siellä on tilaa suuremmallekin porukalle.
Nykyisin perhe viihtyy Hankasalmella sijaitsevan Salmikallio-nimisen kesäkotinsa terassilla aina, kun sää vain sallii.
– Rakastan lojumista auringossa upeaa järvimaisemaa ihaillen, Maija-Riitta Riuttamäki tunnustaa.
Kuvat Hanna-Kaisa Hämäläinen ja Hannu Hyvärinen