Juttu on julkaistu Meidän Talo -lehdessä 9/2021.

Pihapiirin peitti pitkä heinä, ja kukkulan päällä seisova pikkuinen puutalo näytti oman onnensa varaan jätetyltä. Näkymässä oli silti jotain erityistä, joka viehätti Espoosta Mäntyharjulle ajaneita Juha ja Anniina Jalkasta. He ihastuivat paikkaan välittömästi; järvi kimmelsi rinteen alapuolella ja syksyinen metsä näytti kauniilta.

– Talo oli hyvässä kunnossa ja tilaa 14,5 hehtaaria. Rantaviivaakin oli 570 metriä. Ja hinta 70 000 euroa. Mitä me olisimme saaneet samalla rahalla pääkaupunkiseudulta? Juha toteaa.

Paikkakunta oli pariskunnalle entuudestaan tuttu, sillä Juhan vanhemmilla oli siellä kesämökki.

– Isä tuumasi aikoinaan, että landelle hän ei muuta. Mutta nyt kävi niin, että he rakensivat pienen talon tähän lähelle ja myivät vanhan mökkinsä. Hekin siis asuvat pääasiallisesti nyt täällä, Juha naurahtaa.

– Käymme mummilassa saunomassa, ja lastenhoitoapuakin on aina tarvittaessa tarjolla, Anniina iloitsee.

Epäilijöitä riitti, kun Jalkasen nuori perhe suuntasi muuttokuormansa Etelä-Savoon kirjaimellisesti metsän keskelle. Perillä odotti vanha puutalo, joka oli rakennettu vuosikymmeniä sitten ensin yhden kamarin ja keittiön torpaksi, ja jota sittemmin oli laajennettu yhdellä kamarilla. Vinttitilaan mahtuisi jatkossa pari huonetta.

Toinen kamari on nyt sisustettu tyttöjen yhteiseksi huoneeksi, isompi huone toimii yhdistettynä makuu- ja olohuoneena. Tilavassa tupakeittiössä perhe viettää eniten aikaa.

– Siinä oli uutuuden jännitystä, kun haimme pilkkopimeinä talvi-iltoina puita hellaan, jossa lämmitimme pesuvedet. Sitä ennen piti hakea vesi kaivosta, Anniina kertoo.

Kun Anniina alkoi odottaa Liviaa, oli aika hankkia taloon vesijohto ja sähköhella.

– Arjen toiminnot ovat helpottuneet huomattavasti, Anniina toteaa.

Juha oli aiemmin työskennellyt uimahallin hallimestarina, mutta nikkarointi kiinnosti miestä. Ja vasaraa heiluttamaan hän pääsikin heti tilalle muutettuaan.

– Ensimmäisenä kesänä piti kunnostaa tilat lampaille ja kanoille. Talokin vaati monenlaista pientä kunnostamista, kuten korvausilmaventtiilien laittoa. Ensimmäisenä vuonna hommaa ja puuhaa riitti tilalla aamusta iltaan, ja sitten tuli väsymys.

– Olimme hirmuisen innoissamme kaikesta uudesta. Kunnostimme paikkoja ja teimme samalla YouTube-videoitamme. Lopulta tajusimme, että meidän on löydettävä tasapaino kaiken tekemisen kesken, Anniina kertoo.

Videobloggaamisen Anniina aloitti jäätyään äitiyslomalle lähihoitajan työstä. Hänen yllätyksekseen lapsiperheen elämästä kertovista videoista ja Instagram-kuvista tuli valtavan suosittuja.

Molemmat ovat taitavia kuvaajia, joten pariskunta päätti uuden elämänmuutoksen myötä ryhtyä tekemään leipätyökseen yhdessä videoita elämästä maalla.

– Me olemme nyt myös työtiimi ja ihan kaikesta on pystyttävä puhumaan. Olemme mielestäni onnistuneet siinä hyvin, Anniina toteaa.

Juha on perehtynyt oman metsän hoitamiseen, jossa riittää yhdelle miehelle tekemistä. Sieltä kaadettuja kuusia on viety sahattavaksi, ja näistä laudoista on syntynyt viimeksi huussi.

Lautoja on jäljellä suuri määrä, ja taitavissa käsissä niistä voi jatkossa syntyä vaikka mitä.

– Tuon suuren pihamännyn alle saisi pitkän pöydän ja penkit, Juha ideoi.

Anniina iloitsee erityisen paljon Juhan ideoimasta kesähuoneesta, joka tehtiin kahden hirsiaitan väliin.

– Rakensin lattian, päätyseinä syntyi vanhoista ikkunoista. Tilan saa suljettua näppärästi liukuovilla, Juha kertoo.

– Noista vanhoista ikkunoista piti alun perin tulla kasvihuone, mutta kesähuoneessa ne pääsevät vielä paremmin oikeuksiinsa, Anniina toteaa.

Hän on ilmiselvästi tyytyväinen miehensä aikaansaannoksiin. Järven rannassa on pieni vierasmökki, joka sai odottaa vuosikymmenet kunnostamista.

– Hiiret olivat vierailleet mökissä ahkerasti, joten siivoamista riitti. Lattia piti rakentaa kokonaan uudestaan ja seinät maalata, Juha listaa.

– Suorastaan rakastan kalkkimaalia! Jälki on niin upeaa. Kaikesta saa melkein uudenveroista hyvällä maalipinnalla, Anniina iloitsee.

Ensimmäisenä kesänä Anniina ja Juha saivat ottaa vieraita vastaan usein, jolloin he saivat yöpyä alkeellisimmissa olosuhteissa.

– Nyt tässä mökissä on suorastaan hotelliolosuhteet, Anniina toteaa ja asettaa vedenkeittimen pienelle pöydälle, johon on kauniisti aseteltu kauniit mukit ja teepusseja.

Eläimet ovat olleet Anniinalle tärkeitä aina.

– Ehkä minulla on tavallista suurempi hoivaamisvietti. Nyt täällä maalla voin toteuttaa lapsuuteni suurinta unelmaa.

Espoon kerrostalokodissa heillä oli vasikan kokoinen irlanninsusikoira Sirius ja löytökissa Morris. Jalkasten muutettua maalle alkoi perheen eläinkunta kasvaa. Ensin hankittiin kanat ja kolme lammasta.

– Kutsun niitä kaikkia samalla Ulla-nimellä, vaikkakin kahden muun nimet ovat Ulriikka ja Ulpukka, Anniina sanoo nauraen.

Sitten hankittiin Urho-minipossu, kalkkuna, kaksi kania ja suomenlapinkoira Ruska sekä pieni sekarotuinen Luna.

Julia ja Livia ovat oppineet pitämään eläimiä leikkikavereinaan, ja ne suhtatuvat lapsiin kärsivällisesti. Anniinan ja Juhan puheista käy ilmi, että molemmat ovat kokeneet monta suurta ahaa-elämystä maalla asuessaan.

– Ihminen yrittää hallita joskus ihan epätoivon vimmalla luontoa, jolloin se kääntyy meitä vastaan. Pitäisi muistaa, että emme ole erillisiä siitä, Anniina toteaa.

Kesäaamuisin Anniinasta on ihanaa venytellä pihanurmikolla, kääriytyä vilttiin ja torkahtaa hetkeksi aamuaurinkoon.

– Missään muualla ei voi kokea olevansa samalla tavalla osa luontoa.