Korttelin kulmatalon hissi vie kuudenteen kerrokseen. Torniasunnon oven takaa näkyy ensimmäisenä pieni Porin Matti. Kamiina lämmitti aiemmin Tove Janssonin (1914–2001) ateljeekodin eteiskamarin, mutta sen teho ei riittänyt viisi ja puoli metriä korkeaan työtilaan.

Avoimella paikalla Helsingin Kaartinkaupungissa sijaitseva talo on aina ollut altis tuulille ja tuiverruksille.

– Tove oli onnensa kukkuloilla, kun hän syksyllä 1944 sai vuokrattua Hjalmar Hagelstamin entisen ateljeen. Pommitukset olivat vaurioittaneet taloa ja rikkoneet ikkunat sekä työhuoneen tulisijan, mutta vihdoin hänellä oli oikea oma paikka, kauan unelmoitu kiintopiste. Kunnosta viis, sanoo Sophia Jansson, Toven veljen Lars Janssonin tytär.

Työtila oli talvella järkyttävän kylmä. Jos ulkona paukkui 17 asteen pakkanen, sisällä saattoi olla vain neljä lämpöastetta.

– Pääsin joskus pikkutyttönä kurkkaamaan ateljeehen ja muistan, kuinka isolta se silloin vaikutti. Myöhemmin mitat jotenkin kutistuivat, Sophia kertoo.

Korkeat kaari-ikkunat ja pienet yläikkunat valaisevat liki kahdeksan metriä pitkää ja yhtä leveää työhuonetta. Ison pankkilainan turvin, kevättalvella 1952, Tove sai ostettua asunnon itselleen. 60-luvulla siellä tehtiin arkkitehtipari Raili ja Reima Pietilän suunnittelema laaja remontti. Seiniä on eristetty, ja ateljeen kahta seinää kiertää nykyään parvi. Sieltä voi pujahtaa eteisen yläpuolelle rakennettuun nukkumatilaan, jonne pääsee myös kierreportaita wc:n, kylpyhuoneen ja pienen oleskelunurkkauksen kulmalta. 

Vaan missä on keittiö?

– Pietilät kysyivät Tovelta, mitä tehdä, kun ateljeessa oli vain yksi vesipiste. Hän halusi kylpyammeen. Kokkauspaikaksi riitti työhuoneen nurkkasyvennys ja kaksilevyinen hellataso. Ehkä se oli jo luksusta entiseen verrattuna, Sophia arvelee.

Työnarkomaani, se Tove oli, vaikka sana veljentyttären mielestä kalskahtaa ikävältä. Monipuolinen taiteilija yhdisti kuvan ja sanan, maalasi, piirsi, lavasti ja kirjoitti satua, proosaa ja runoutta sekä käsikirjoituksia. Kaikki tuntevat hänen luomansa muumihahmot, mutta moniko tietää, että esimerkiksi Erna Tauron säveltämässä Syyslaulussa on Toven sanat?

Ei hän kaiken touhun keskellä aina välittänyt syödä, ikänsä alle 50 kilon painoisena pysynyt hento nainen, mutta tupakkaa kului.

Ateljeeasunto on nykyisin muumien perintöä hallinnoivan Moomin Charactersin hallussa ja ajoittain kokouspaikkana. Yritys teetti siellä 2000-luvun puolivälissä pinnat siistineen remontin. Missään ei näy pienintäkään maaliläiskää.

– Tiloissa oli poltettu tuhansia ja tuhansia savukkeita ja juhlittu paljon. Ikkunat olivat vuotaneet. Hajua ja patinaa piti saada pois, mutta harmittavasti myös ateljeen ominaistuoksut katosivat, Sophia sanoo.

Taloyhtiön kunnostustöissä hävisi eräs Tove Janssonin asumiseen liittyvä erikoisuus, ullakon yhdyskäytävä.

Taiteilija löysi 1950-luvun puolivälissä elämänkumppanikseen graafikko Tuulikki Pietilän, joka hankki myöhemmin oman ateljeen talon naapurirapusta. Kumppanukset kulkivat toistensa luo vintin kautta. Väylän seinille he laittoivat julisteita, piirroksia ja kuvia muidenkin iloksi.

Tove tarinoi paljon meren sileiksi hiomista kivistä ja simpukankuorista, joilla on yhä paikkansa myös ateljeen ikkunalaudoilla ja hyllyillä. Osa niistä on Suomenlahdelta, Pellingin alueelta ja varsinkin Klovharusta. Syrjäinen kallioluoto oli taiteilijaparin karu kesäparatiisi vuosikymmeniä. Aika ajoin siellä viihtyivät myös pienen perhepiirin muut jäsenet, Toven äiti Signe Hammarsten-Jansson eli Ham, veljet Per Olov ja Lars sekä pikku Sophia. 

– Tove ja Tuuti hakeutuivat horisontin äärelle, kauas kaikesta. He halusivat olla rauhassa. Osittain kuopan päälle rakennetussa mökissä oli yksi huone ja kellarissa sauna, mutta he nukkuivat usein teltassa. Saarella ei ole sähköä eikä juoksevaa vettä, Sophia kertoo.

Hän muistelee, kuinka keijukaismainen täti tanssi kallioilla tai tarmokkaasti sahasi ja pilkkoi polttopuita ja kehitteli mielikuvituksellisia tarinoita. Työstä tuli leikkiä. Tove esitteli meren hylkytavaroilla ja kivillä koristelemaansa puuvajaa: mitä uutta hän oli taas löytänyt, katsopa tätä näkinkenkää. Mökin taustalle, muutaman neliön hiekkaläntille järjestetty piknikki muuttui hänen ohjauksessaan seikkailuksi, jossa voi tapahtua mitä vain.

Tove kirjoittaa sadunomaisesta saarielämästä teoksessaan Kesäkirja.

– Näistä kertomuksista hän on todennut, että kolmannes on totta, kolmannes muistoja lapsuudesta ja kolmannes keksittyä, Sophia sanoo.

– Tove oli hyvin älykäs ja tunsi ihmisluonteen läpikotaisin. Hänellä oli terävä mieli ja kieli ja kapasiteettia laittaa kuviinsa kerroksellista sisältöä. Töitä hän teki taukoamatta.

Työhuoneessa on Toven muutamissa maalauksissa näkyvä kevyt wieniläistuoli ja oleskelunurkkauksessa eripariset kalusteet, matala emma, kaarevalinjainen nojatuoli ja hupaisan lyhyt seslonki. Kaikissa on jo elämisen jälkiä. Kenties kissa Psipsina oli kynsineen päässyt kirjavien päällisten kimppuun? Lemmikistä muistuttavat enää piirrokset seinien muiden taideteosten seassa.

Sophia Janssonin mukaan taiteilijatäti rakasti intohimoisesti kaikkea kaunista, mutta hän ei huonekaluissaan tainnut olla turhan tarkka eikä ainakaan sovinnainen sisustaja. 

Kalustus on sieltä täältä kertynyttä. Se ehti vaihtua ja vaihtaa paikkaansa niinä lähes 57 vuotena, jolloin Tove Jansson asui ateljeessaan. Omistajalleen rakkaimpia lienevät mereen liittyvät viehättävät mutta arvottomat tavarat, taideteokset ja kirjat, joita on kaikkialla.

Vanhoista valokuvista näkyy, kuinka ateljeen katosta roikkui katosvuoteen komea, koukeroinen yläkehikko ja lattialla oli paksuja mattoja pitämässä kylmää loitolla.

Kaiken keskellä töitään tekee taiteilija, joka varsinkin muumihahmoillaan valloitti maailman.

Lähteenä on käytetty muun muassa Tuula Karjalaisen kirjaa Tove Jansson: Tee työtä ja rakasta (Tammi, 2013).

Tove Janssonin kuva vuodelta 1956: Lehtikuva / Reino Loppinen.