Toimittaja Hanna Sumari: ”Huokaan joka kerta syvään, kun ajan kotipihallemme Espooseen”

Isäni opetti minulle, että kaikki ihmiset ovat samanarvoisia. Mikä tahansa ongelma minulla onkaan, jollain toisella on se sama. Ei myöskään pidä pelätä korkeammassa asemassa olevia ihmisiä. Koska teen työtä julkisuudessa, törmään joskus siihen, että minua jännitetään. Se on epämiellyttävää. Tekisi mieli sanoa, etkö näe, että olen vain ihminen!

Ruokasali, joka sijaitsee vanhan huvilamme laajennusosassa. Asumme jo puolisoni kanssa kahden ja kolme lastamme omillaan. Olen onnellisimmillani, kun istun syömässä pöydän ääressä rakkaiden ihmisten kanssa.

Herään Saarenmaan-mökillämme aina aikaisin ja menen yöpaidassa pihalle juomaan kahvit. Sään pitää olla tosi kurja, että jäisin sisälle. Mökin pihalla valo siivilöityy kauniisti puiden välistä, auringonnousu näkyy upeasti ja hiljaisuus on ihmeellinen.

Omaan terveyteen satsaaminen. Innostuin vuonna 2013 Fustrasta, joka on kehon virheasentoja korjaava harjoittelumuoto. Se pitää minut terveenä ja kivuttomana ja vei migreenin mennessään.

Hyvä yöuni. Olen aina ollut aamuvirkku, ja saatan herätä jo neljältä, mutta nyt olen oppinut nukahtamaan uudestaan. Nukahdan tilanteissa, joissa ei tarvitse tehdä mitään, kuten kampaajalla ja hammaslääkärissä.

Jokainen moka on mahdollisuus oppia jotain. Ainakin oppii sen, että tätä ei kannata tehdä enää.

Hiljaisuus. Tarvitsen tuulta ja puiden puhetta ympärilleni, jotta pysyn tasapainossa. Kuten eräs kehonhuoltaja sanoi, minulla on New Yorkin syke sisälläni. Viihdyn säpinässä, mutta kukaan ei jaksa sellaista loputtomiin. Siksi huokaan joka kerta syvään, kun ajan kotipihallemme Espooseen maalle. En voisi asua kaupungissa.