Timo Sarpanevan puolison Marjatta Sarpanevan kirjoittama elämänkertateos Timo Sarpaneva – taide ja elämä ilmestyi syksyllä 2020. Kokosimme teoksesta 12 kiinnostavaa ja yllättävää faktaa muotoilijalegendasta.

Timo Sarpanevan äidinisä Abel Hujanen toimi Pielaveden Säviäntaipaleen kyläseppänä. Kerran vaari työsti alasimella viikatteen terää. Pieni Timo polki palkeita ja seurasi työtä niin lumoutuneena, että ei huomannut ahjon sylkevän kipinöitä paljaille polville.

Isä Akseli Storm katosi varhain Timon ja veljesten elämästä. Martta-äidin rinnalla poikatrioa kasvatti monipuolisesti sivistynyt ja originelli Tuure-eno. Perinnöksi enoltaan Timo sai poikasena ihailemansa, ainoan kalliin esineen, joka perheellä oli: hopeisen, koristeellisen kääntöpääveitsen. Se on ainoa aineellinen perintö, jonka Timo milloinkaan sai.

Timo Sarpaneva hakeutui vapaaehtoisena armeijaan huhtikuussa 1944, 17-vuotiaana. Hänet pikakoulutettiin kevyen kranaatinheittimen tulenjohtajaksi ja lastattiin kuorma-auton lavalle suuntana Karjalan kannas, jonka puolustus oli murtunut. Lopulta kuorma-auto jäi Nummenkylän naisvankilan pihaan, koska radiossa oli tiedotettu aselevosta. Oli neljäs syyskuuta 1944. Sen jälkeen Sarpaneva palasi Ateneumiin eli Taideteolliseen keskuskouluun, jonne hänet hyväksyttiin jo 14-vuotiaana 1940.

Sarpaneva rahoitti opintojaan toimimalla tukkijätkänä Pohjois-Karjalan uitoilla vuosina 1946–49. Työ uitoissa oli ankaraa raatamista: aamusta iltaan liukkaiden tukkien päällä taiturointia ja suvantoihin pakkautuneiden tukkisumien purkamista. Timo yleni lopulta tukkiporukan esimieheksi, kympiksi.

Timo Sarpaneva sai toisen palkinnon Riihimäen lasitehtaan Pohjoismaisessa lasinsuunnittelukilpailussa 1949 ja sai kutsun teollisuusneuvos Roope Kolehmaisen luokse. Hän tarjosi suunnittelutehtäviä lasitehtaalla, ja Sarpaneva tiedusteli varovaisesti tulevan palkan suuruutta. Teollisuusneuvos kuitenkin loi pöytänsä takaa viileän katseen ja ilmoitti, että palkkaa ei makseta – sen sijaan he tekisivät hänestä kuuluisan.

Keskustelu päättyi siihen. Köyhä ja nälkäinen taiteilija otti piirustuskansionsa, napitti takkinsa ja poistui. Ulkona ei ollut enää mustaa autoa kuljettajineen. Rankkasade pieksi kuraista maantietä ja murheellista taiteilijaa tämän kulkiessa kohti rautatieasemaa.

Sarpaneva aloitti suupuhalletun käyttölasin suunnittelun Karhula-Iittalan lasitehtaalle vuonna 1955 ja syntyi i-linja. Yhdessä tehtaan kemistin Keijo Laitisen kanssa Timo kehitti uuden väriskaalan: lila, sininen ja vihreä taitetaan harmaalla, joka myös sellaisenaan esiintyy lasistoissa. Yleislakon aikana 1956 puhaltajat eivät työskennelleet. Sen sijaan työnjohto sai luvan tehdä lasikokeita, jos syntyneet lasit löytäisiin rikki. ”Enhän minä lyönyt yhtäkään rikki, niitähän olisi mennyt satoja”, Timo kertoi vuosia myöhemmin.

Timo Sarpaneva keräili saaria, joita kukaan ei halunnut eikä arvostanut. Ensimmäisen hän osti Iniössä kesäisenä yönä 1955. Timo, kirjailija Henrik Tikkanen ja kalastaja Erik Koskinen olivat viettäneet aikaa autiolla rantakalliolla mukanaan pirtua puheita vauhdittamassa. Erik kannusti Timoa ostamaan kaukana horisontissa näkyvän tumman pisteen. Näin hänellä olisi aina paikka palata takaisin seudulle, johon hän oli ihastunut. Sadan markan käsiraha piti kuitenkin maksaa. Se saatiin lopulta lainaksi kunnanlääkäriltä, joka herätettiin yöuniltaan.

Vuonna 1966 Timo Sarpaneva alkoi suunnitella lasia, jota käytettäisiin ystävien kesken pidettävillä joululounailla. Sarpanevan mestaripuhaltaja Iittalan tehtaalla, ylihyttimestari Reka Löflund, sai idean katsellessaan valmiiksi valettuja lasinjalkoja. Ne näyttivät enemmän kynttilän- kuin juomalasinjaloilta, ja hän puhui asiasta myös Timolle.

Reka puhaltajineen raatoi ylitöissä ja sai valmiiksi parikymmentä onnistunutta kappaletta, jotka Sarpaneva aikoi antaa joululahjaksi A. Ahlström Oy:n johtokunnan jäsenille. Keväällä suunnittelija palasi Iittalaan ja sanoi, ettei näin hienoa myyntiartikkelia voi jättää käyttämättä. Lopulta keksittiin keino, jolla kynttilänjalkoja pystyi valmistamaan sarjatuotantona. Festivot ovat olleet yhtäjaksoisesti tuotannossa vuodesta 1967 lähtien, ja niitä on myyty arviolta 15 miljoonaa kappaletta.

Sarpaneva tapasi vuonna 1969 taiteilija Andy Warholin Ambiente-kankaidensa näyttelyn avajaisissa New Yorkissa. Warhol sanoi Timolle: "Kuule Timo, sinä olet ihan tyhmä. Miksi sinä kutsut näitä kankaiksi? Nämähän ovat maalauksia. Sinun pitää leikata näistä palasia, laittaa ne kehyksiin ja myydä maalauksina, sinusta tulee miljonääri”. Timo ei noudattanut neuvoa – eikä hänestä tullut miljonääriä.

Kesäisenä päivänä 1976 Marjatta Sarpanevan puhelin soi, ja hän vastasi ärtyneenä. Timo-puoliso oli ollut hukassa muutaman päivän. ”Onko se Jatta?” Täällä puhuu Urho… Urho Kekkonen. Timo on päätynyt Mäntyniemeen ja nyt Urho pyytää, ettei Jatta olisi vihainen. Katsos, me miehet olemme joskus vähän konstikkaita.”

Katuvainen, hieman reissussa rähjääntynyt taiteilija palasi kotiin tunnelmaa pehmittäneen puhelinsoiton jälkeen tuomisinaan pieni kimppu lemmikkejä.

Sarpaneva totesi vuonna 1983, että lasi on avaruudellinen materiaali. Häntä kiehtoi lasin ainutlaatuinen optiikka. Hän veti Iittalan tehtaalla koulutusverstakkoa ja jäi melkein asumaan tehtaalle. Hän nukkui lasihytin lattialle tuoduilla ensiapupaareilla viisitoista minuuttia kerrallaan. Lähes tauoton työskentely jatkui kuusi viikkoa. Tuloksena oli Claritas-kokoelma, 64 erilaista taideteosta.

Esineiden lumovoiman salaisuus on isoissa ilmakuplissa, joiden kehittäminen sai alkunsa lasinpuhaltaja Jouni Sinkkosen tekemästä lasiriipuksesta, jossa kirkkaan helmen sisään on suljettu ilmaa. Vuonna 1997 Timo sanoi irti sopimuksensa Iittalan kanssa, koska työskentelymahdollisuudet muuttuvat mahdottomiksi.

Timo Sarpaneva löysi uusia mahdollisuuksia ja hitaammin jähmettyvän lasimassan Venetsian Muranosta. Hän hakeutui maestro Pino Signoretton verstakkoon ja alkoi toteuttaa uusia teoksia ja veistoskokoelmaa. Ne kuuluvat upeimpiin, joita hän on urallaan tehnyt. Keväällä vuonna 2000 Marjatta ja Timo matkustivat Venetsiaan viimeisen kerran. Timo vaikutti väsyneeltä. Vaporettopysäkillä hän yhtäkkiä sanoi: ”Jatta, jos ei sinua olisi, en tekisi enää mitään. Anna minulle voimaa.” Jokin oli pahasti vialla.