1. Verota pensasta tasaisesti. Leikkaa oksat eri puolilta pensasta, niin se säilyy kauniina. Valitse terveitä, viime kesänä kasvaneita versoja. Suunnilleen lyijykynän paksuiset, vuosiverson keskivaiheilta otetut pistokkaat lähtevät parhaiten kasvuun. Kuvan koreanonnenpensaan pitkistä vuosiversosta saa parikin pistokasta.
2. Sekatöörit terävinä. Leikkaa pistokkaat 10–30 sentin mittaisiksi, niin että jokaiseen jää ainakin kaksi silmua. Voimakkaasti kasvaneissa onnenpensaan versoissa silmujen väli on pitkä, jolloin pistokkaistakin tulee pitkiä. Pidä koko ajan selvillä, kumpi on verson ylä- ja kumpi alapää, ja merkitse se myös versonippuun. Jos versot istutetaan ylösalaisin, juuria ei synny.
3. Säilytä pistokkaat viileässä. Voit kääriä versot muovipussiin ja viedä 1–3-asteiseen kosteaan kellariin. Jos kellaria ei ole, voit säilyttää versot vanhaan tapaan lumihangessa. Kääri pistokkaat esimerkiksi sanomalehteen, jonka kostutat lumella.
4. Suojaa kuivumiselta. Pakkaa sanomalehtikäärö vaikkapa juuttikankaaseen, joka estää kosteuden haihtumista ja toimii lämmöneristeenä.
5. Lumi on tehokas eriste. Hautaa pistokaskäärö lumihankeen, jossa lämpötila pysyy tasaisena. Lumen alla pistokkaat ovat suojassa niin kovilta pakkasilta kuin kevätauringon lämmöltäkin.
6. Istuta ruukkuun tai maahan. Huhtikuussa pistokkaat pistetään suoraan maahan tai ruukkuun, mikäli sopivaa paikkaa ei juuri sillä hetkellä ole. Multaan sekoitetaan karkeaa hiekkaa tai soraa, jotta siitä tulee läpäisevää. Pistokkaat työnnetään niin syvälle, että vain pari silmua jää näkyviin. Lämpö edistää juurten kehitystä. Ei kestä kauaakaan, kun silmut jo lähtevät kasvuun.
7. Huolehdi kosteudesta. Hiekkakerros mullan pinnalla estää kosteuden haihtumista. Kastele multa läpikotaisin ja peitä ruukku kirkkaalla muovihupulla sen jälkeen, kun olet pistänyt pistokkaat ruukkuun. Varmista, että kasvualusta pysyy koko ajan kosteana, niin että pistokkaat eivät pääse kuivumaan. Sijoita ruukku varjoon suojaan kevätauringolta.
8. Juurtuu vai ei? Kesän edetessä osa pistokkaista vihertyy, mikä on merkki juurtumisesta. Kaikille pistokkaille ei käy yhtä hyvin, vaan kasvuun lähteneet silmut kuivuvat. Vaikka kaikki pistokkaat eivät juurrukaan, saadaan ruukusta silti mukavasti uusia taimia.
9. Syksyksi maahan. Kesän aikana onnenpensaan verso on kasvattanut hennot, valkoiset juuret. Kasvuun lähteneet pistokkaat istutetaan maahan viimeistään elokuussa, jotta ne ehtivät juurtua kasvupaikalleen ennen talven tuloa. Hyvin juurtuneet taimet selviytyvät talvesta parhaiten.
Esimerkiksi näitä kasveja voit lisätä talvipistokkaista:
- angervot (Spiraea)
- herukat (Ribes)
- hortensiat (Hydrangea)
- jasmikkeet (Philadelphus)
- kanukat (Cornus)
- kelasköynnökset (Celastrus)
- kuusamat (Lonicera)
- lumimarja (Symphoricarpos albus)
- muratit (Hedera)
- onnenpensaat (Forsythia)
- pajut (Salix)
- ruusut (Rosa)
- seljat (Sambucus)
- sorvarinpensas (Euonymus)
- tyrni (Hippophaë rhamnoides)
- viiniköynnökset (Vitis)
- villiviinit (Parthenocissus).